yöllisiä

valvoin yöllä ja pohdin kaikkia syvällisiä.
Niin kuin vaikka sitä, että on ihanaa kaivaa semmoinen oma lämmin pesäkolo sinne pehmoisen peiton uumeniin.
Paitsi että sitten tulee hiki ja tukaluus ja pitää mennä juomaan ja vessaan. Ja sillä aikaa hraH ja kissat levittäytyvät peiton päälle, enkä minä enää mahdu peiton alle. Sitten tulee vilu.
Ja jos yrittää mennä takaisin sinne omaan mukavaan pesään, nappaa närkästynyt kissa tassulla. Ja hraH kääriytyy vielä vähän tukevammin peiton ympärille.
Sitten vasta valvottaakin.

Mietin myös semmoista, että yksi ihmiskunnan suurimmista keksinnöistä on kyllä tuo ahterinlämmitin. Tai siis semmoinen lämpiävä autonpenkki.
Niin on ihana turhake.

Ja että paahdettu paprika on hyvää.

Sitten pohdin sitäkin, että haluaisin keittiöön nojatuolin, vaikkei sinne taida oikein mahtuakaan. HraH väitti että jos minulla olisi keittiössä mukava nojatuoli, en tulisi ikinä pois sieltä.
En tulisikaan.
Se on ainoa paikka kartanossamme, jossa minulla olisi ihan oma tila.
Ja kun mietin nojatuolia, mietin myös muita sisustusjuttuja, niin kuin vaikka hattu- ja kirjahyllyjä ja kirjojen järjestämistä, magneettimaalia ja mattoja. Ja sitten vielä maalia ihan ylipäätään. Pikkuisen mietin myös astioita.
Sitten ajattelin, että voisin tehdä listan kaikista sellaisista ihmiskunnan suurista keksinnöistä (vrt. ahterinlämmitin), mutta en keksinyt muuta kuin sen.

Paitsi että ihan oikeasti minun mielestäni leipä on ihmiskunnan suurimpia keksintöjä.
Kuka on voinut keksiä leivän?
Se nainen on kyllä nero.
Ja vielä yritin laskea, paljonko tarvitsisin ekstraa, että saisin kaiken sen, mistä ehdin haaveilla.
En pystynyt.
Sormet loppuivat kesken.

2 kommenttia:

  1. Penkinlämmitin kuuluu mun suosikkeihin elämässä. MIkä on sen ihanampaa kuin lämmin peppu. Olen miettinyt et autiosaarelle ottaisin mukaan penkinlämmittimen ja epiduraalin. Kiitos!

    pinkki

    VastaaPoista