Syyskuun satoa - pieni lomalukemiskriizi

 Olemme lähdössä parin viikon päästä syyslomalla reissuun.



Kuten aina, suurimmaksi kriiziksi muodostunee se, mitä lukemista ottaa mukaan.
Kesäreissulta jäi iso kasa lukemattomia pokkareita, joten ne pääsevät tietenkin mukaan matkalle. 
Lukuaikapalvelussa olen yrittänyt säästellä potentiaalisia hyviä kirjoja reissulle - mikä tietysti johtaa siihen, että tällä hetkellä tarjolla on vain surkeaa lukemista.

Mutta suurin kriizi on syntynyt selvästikin siitä, että olen uponnut suomalaisesta alamaailmasta ja järjestäytyneestä rikollisuudesta kertoviin kirjoihin, eikä lukuaikapalvelullani ole tarjota juuri sitä yhtä tiettyä kirjaa kaikkien konnien suurimmasta sankarista, tuosta alamaailman vekkulista, Jari Aarniosta kertovaa Keisari Aarnio -kirjaa. 
Olen jostain syystä päättänyt, että juuri se olisi oivallista lomalukemista. (tai vielä mieluummin kuuntelisin sitä!)
Kirjaston kirjaa ei reissuun voi ottaa mukaan, enkä tiedä onko keisarista saatavilla pokkariversiota (luultavasti on), eikä kirjaa ole missään tullut vastaan kovakantisenakaan (en kyllä sellaisena haluaisikaan, koska lomalla kuuluu lukea holtittomasti sivuja käännellen nimenomaan pokkareita).

Että kyllä voi ihminen lomalukemisestakin kriiziytyä, sanonpa vain. 

*

Yritin vähän etsiä sitä kun Turunpäivänä oli antikvaariset kirjamessut, mutta ei ollut siellä kenelläkään hyllyssä.

Sen sijaan löysin ihanan joululevyn, jota en oikein edes tiennyt etsineeni, mutta jonka löytämisestä riemastuin aivan käsittämättömän paljon.

Kun tulin kotiin, oli pakko pistää siltä levyltä heti se yksi tietty biisi soimaan ja kyynelehtiä. Tietysti Isosisko (joka on meillä väliaikaismajoituksessa) tuli juuri silloin kotiin ja jouduin selittelemään kauheasti. Ja laittamaan sen levyn uudestaan soimaan, ja aloin taas kyynelehtiä.
Sitten tuli Lehtori, ja samat kuviot tietysti uudestaan.
Ihme refleksi ihmisellä, että pystyy aivan holtittomasti kyynelehtimään niin lyhyen ajan sisällä vaikka jatkuvasti keskeytetään. 

Syyskuun satoa 15-16 - aina vain ei jaksa

 Eilinen postaus jäi välistä.

Olin tiistain iltahommien jälkeen niin väsynyt ja niin nuhainen että halusin vain kiireesti nukkumaan.

Keitin itselleni yötä varten termariin annoksen kuumaa hunajavettä: se auttaa nopeimmin jos yöllä alkaa aivan hirmuisesti yskittää.
Menin nukkumaan.
Heräsin aamulla.
Yhtään huikkaa en ollut yön aikana termaristani tarvinnut. (*)

Olin tiistai-iltana jo asennoitunut että firma saa pärjätä päivän-pari ilman palveluksiani, mutta olinkin keskiviikkona aamulla taas jo ihan siedettävässä kunnossa.
Tai ainakaan en olisi pystynyt itselleni mitenkään kestävästi perustelemaan sairauspoissaoloa.




(*)hunajavesi on mielestäni vähän epämiellyttävä juoma. En oikein välitä hunajasta, en ainakaan suurissa määrin.
Ehkäpä nukuin ihan silkkaa kauhuani vain: jos olisin herännyt, olisi ollut pakko siemailla sitä. Mutta kun pysyin nukuksissa, vältyin ätläkkäältä hunajavedeltä.



**


Ruokajuttu
Satuin tiistaina samaan aikaan lounaalle yhden isomman tiimin kanssa. Heillä on aina yhteiset kunnon ruuat.
Pääsin osingolle:


Kanavartaita, muusia ja salaattia. (kuulin ensin että kananvarpaita, ajattelin että ohhoh, onpas kummallista ruokaa heillä)
Maksoi minulle sen vaivan, että olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan. 

Syyskuun satoa 14 - maanantain ruokapuuskaus

Töistä kotiin kävellessä tajusin kaksi asiaa: on nälkä, ja ei mitään syötävää kotona.
Tai kai nyt jotain olisi ollut, mutta teki mieli kokkailla.





Kävin kaupassa ja ostin
marjaseosta
ruokakermaa
kylmäsavukirjolohifilettä (laputettu tuote)
kuivattua tilliä
ja perunagnoccheja

16€

Tein kalahommelia
gnocchit vuokaan, sekaan sipulia silppuna ja kala pilkottuna, tilliä, sitruunamehua, pippuria, ruokakermaa niin että gnocchit suunnilleen peittyvät, uuniin 200 asteeseen vajaaksi puoleksi tunniksi.

Ohje löytyi jostain blogista ja on ilmeisesti ollut myös Hesarissa.

Sitten tein ilta- ja välipaloiksi marjapuuroa.

Ja lykkäsin pienen leivän uuniin, kun se nyt kerran oli lämpimänä. 


Kalahommelia jäi yhdelle evääksi tai päivälliseksi, ja puuroa on vaikka kuinka paljon evääksi ja väli- tai iltapalaksi.  


*

Tiistaina on iltatöitä, otan ehkä sunnuntain pizzaa evääksi, ja puuroa ja hedelmäsalaattia.

Syyskuun satoa 12 - bloggeri ei päivity

 Mälsää, bloggerin seinälle eivät päivity muiden postaukset. Viimeisimmät päivittyneet tekstit ovat neljän päivän takaa - mahtaako muilla olla sama tilanne?



Syyskuun satoa 11 - kauan sitten



Pidin Isosiskolle päiväkirjaa hänen ensimmäisinä elinvuosinaan - en päivittäin, mutta päämäärätietoisesti. Halusin kertoa hänelle, millainen oli se maailma ja perhe, johon hän syntyi.

25 vuotta sitten, tai itse asiassa 25vuotta ja yksi päivä sitten, olen kirjoittanut näin:


Teksti on jo ehtinyt himmentyä ja seuraavalle sivulle on kirjoitettu voimakkaan värisellä kynällä, mutta kyllähän tuosta suunnilleen selvän saa


12.9.2001
Paljon kysymyksiä vailla vastauksia, mutta varmaa on että nämä tapahtumat eivät unohdu.
Missä olit kun kuulit WTC:stä kysytään varmaan vuosien päästä. Minä olin saanut siivouspuuskauksen, hinkkasin keittiötä hiki päässä kun isäsi huusi katsomaan uutisia. Sinä istuit pienenä isäsi sylissä ja me yritimme ymmärtää, miten maailma on järkkynyt. Tällaisen terrorin ei pitäisi olla mahdollista, se ei voi olla totta ja silti se on.
Yritimme koko illan seurata uutisia, tuntui siltä että koko maailma pysähtyi.


Isosisko on ollut 4 kk:n ikäinen mytty isänsä kainalossa nukkumassa, Isoveli reilut 2v.


Mietimme aamulla, että kyllä nyt voi jo sanoa, että siitä on kulunut kauan aikaa. 


*

Annoin Isosiskon lukea päiväkirjansa vuosi sitten keväällä kun hän valmistui ammattiinsa. Vaikka olin kirjoittanut nimenomaan häntä varten ja hänelle, siinä vahvassa tarkoituksessa että hän joskus tuon kirjan saa lukea, se oli silti valtavan intiimi ja erikoinen kokemus. En ollut ollenkaan valmistautunut siihen, miten paljaaksi oloni tunsin, kun aikuiseksi kasvanut luki kirjoituksiani.
(ja miten nuori olenkaan itse tuolloin ollut, aivan keskenkasvuinen!)

Syyskuun satoa 10 - jälkiruokaopetus

Yksi porukka oli meillä töissä yhdessä syömässä lounasta: niillä on aina yhteiset ruuat ja kahvit ja jälkkärit. Kutsuivat minuakin siihen osingoille, mutta minulla oli omat eväät mukana. Ettei tule eväshävikkiä, nähkääs.

Ja muutenkin.



Olen eväiden suhteen taipuvainen jumiutumaan johonkin tiettyyn eväsvalikoimaan. 
Minulla on ollut omena - banaani ja jogurtti -kausi, pastasalaattikausi, söösättyä perunaa ja porkkanaa ja falafeliä -kausi, ja mitä niitä nyt muita liekään. 
Tykkään siitä, ettei tarvitse arjessa hirveästi arpoa asioita, yksinkertainen on helpompaa.
Keväällä kävin melkein päivittäin hakemassa kaupasta jotain valmisruokaa, ja se kävi aika hintavaksi.
Ja tylsäksi.
Ja aina piti tehdä kimurantteja valintoja.
Päätin siis, että nyt yritän taas mennä omilla eväillä, helposti ja yksinkertaisesti ja ilman hankalia valintoja.

Minulla on tällä hetkellä juuri parahultaiset eväät (olen aina halunnut käyttää sanaa parahultainen!) Meneillään on leipä - hedelmäsalaatti - jogurtti (+kaurahiutaleita+pakastemansikoita) -kausi. 
Maistuvat hyvältä.
Tulee kylläinen mutta ei ähky olo.
Jaksaa työpäivän kokonaan.
Ei aiheuta vatsavaivoja.

No, nämä työporukat halusivat sitten aivan välttämättä ruokkia minua edes jälkiruuallaan (kun en ruvennut pääruokaan): mangovaahdolla. 

Ei olisi kannattanut.
En oikein välitä mangosta, enkä niin makeasta kesken työpäivän välttämättä muutenkaan.
Minulla oli ihana hedelmäsalaatin maku suussa ja sitten sen tielle hyppäsi se ätläkkä mangovaahto.
Ja tuli vatsanväännettä. Ja harmitus.

Että mitä opimme tästä: pysy omissa eväissä, mangorahka ei ole vihreämpää naapuripöydässä.

*

Hedelmäsalaatissa oli tänään pohjana cantaloupe-melonia, sitten oli nektariinia ja tummia rypäleitä. Ja sitruunamehua kastikkeena. 
Maustamattoman jogurtin joukkoon laitan jo kotona kaurahiutaleita ja pakastemansikoita sulamaan.
Ja leivän välissä oli juustosiivu. Ja levitettä. (en välitä laittaa mitään tomaatteja tai kurkkuja sinne väliin, vetistävät koko leivän)

pikainen ruokatäydennys keskellä viikkoa
21e, aamu-, ilta- ja välipalatarpeita
ja kissanruokaa
(toinen leipäpaketti lymyää jossain piilossa)


*

Perjantaisin voi tehdä eri eväät tai hakea kaupasta ennen työpäivän alkua. 

*

Mitä sinä syöt työpäivän aikana? 
Lounasta työmaaravintolassa? Eväitä? Mikä on paras lounas?


Syyskuun satoa 9 - varpaisiin sattuu

 



Työpäivän jälkeen kiipeilyhallilla, pitkästä aikaa yhdessä nuorison kanssa. Kiipeilykiduttajat (aka seinäsadistit /reittiruoskijat) pistivät varvastreeniin. 
Varpaisiin sattuu.
En ehkä pysty huomenna kävelemään.
Kaiken lisäksi olin niin väsynyt jo eilen, etten tehnyt illalla minkäänmoista jalkahuoltoa - olisi pitänyt lyhentää varpaankynnet - ja se kyllä kostautuu pienessä kiipeilykengässä.
Että nyt sitten sattuu varpaissa luihin ja ytimiin ja lihaksiin ja kynsiin. Ja kaikkiin kohtiin niiden vieressä.


Harmillisesti emme löytäneet yhteistä treeniaikaa heti lähituntumaan, seuraavan viikon sisään.
Ehtii laiskistua ihminen.


Syyskuun satoa 8 - pieni eväsraportti ettei striikki katkea

 Pitkä työpäivä takana. 


Eväänä töissä oli sunnuntaista pizzaa ja Ihan Melko Syömäkelpoista marjapuuroa. Aika herkkueväät.

Ja koska oli pitkä työpäivä, oli vielä hedelmäsalaattia ja jogurttia, kaurahiutaleita ja mansikoita (joku ehkä kutsuisi tuorepuuroksi, minusta se on jogurttia, kaurahiutaleita ja mansikoita).

Semmoinen päivä tänään.

Syyskuun satoa 7 - Juttua ruokalistalla

 Ruokalistalla maanantaina: Juttu.



Meillä vähän joka toisen ruokalajin nimi on juttu. (kuten tietysti muistatte)

Mutta maanantaina syötiin sitä kaikkein ensimmäisintä ja aidointa Juttua. (esim. täällä)
Eli uunifetapastaa (tai mikä  nyt sen muutaman vuoden takaisen koko internetin valloittaneen ruokalajikkeen nimi ikinä olikaan.)

Meidän Juttuun tulee
rasiallinen miniluumutomaatteja puolitettuna tai neljänneksinä (en yhtään tykkää sellaisen pikkutomaatin räjähtämisestä suussa, pitää olla palasina valmiiksi)
yksi sipuli pieninä kuutioina  (koska sipuli kuuluu ruokaan) (en pysty sanomaan että hienonnettuna, teen kuutioita)
yksi suippopaprika kuutioina
oliiviöljyä, mustapippuria, chilihiutaleita
fetakimpale 
Tämä hommeli työnnetään airfryeriin 200 asteeseen 11-12 minuutin ajaksi.

Samalla keitetään pasta, meillä useimmiten kierre-

Kun fetatomaattihässäkkä on valmis ja pasta kypsää, kipataan fetatomaattihässäkkä pastan joukkoon ja sekoitetaan.
Ja syödään.

Semmoinen on Juttu.



Juttuainekset n.5€

Juttu maistuu oivallisesti arkena ja pyhänä, ja erityisesti pyhäisin voi ottaa oheen pienen lasillisen kuivaa valkkaria.

Juttu valmistuu parissakymmenessä minuutissa, sen jaksaa tehdä vaikka kuinka olisi nälkäkuoleman partaalla, kunhan ainekset ovat olemassa.

Jutun lisäksi pastakeittiössä syntyi maanantaina myös Ihan Melko Syömäkelpoinen marjapuuro. Pakastemarjat maksoivat 4,5€, ja mannaryyneille en heti löytänyt hintaa, mutta ehkä puuron hinnaksi tuli suunnilleen 6€ kaikkine ainesosineen.  (Pastakeittiö on varsin pieni ja sen pakastin myös, siksi en marjasta tai pakasta muutenkaan, vaan maksan ilomielin siitä että Joku Muu säilöö marjat puolestani, mahdollisimman eettisesti, kiitos!)

Puuroa syömme ilta-, aamu- tai välipaloina ja eväinä. 



*

Ps. kävin maanantaina töiden jälkeen pikaisesti uimassa. Ensin oli kylmää ja kamalaa, ja sitten olin että tätä pitää tehdä joka päivä. Sitten mietin työjärjestystäni ja totesin ainiin, kun en oikein kykene, vaikka kuinka haluaisin. 


Syyskuun satoa 6 - käärmesalvamies pilaa päiväni

 Kulunut viikko on ollut monella tavalla rankka. 



Emme ehtineet siskon kanssa kiipeilemään yhtenäkään arki-iltana, kun töitä piisasi vuoron perään kummallakin. 
Ja kun minulla oli töitä vielä lauantainakin, jäi rauhallinen pitkä lauantaikiipeilykin välistä.

En ehtinyt (tai jaksanut) viikolla edes yrittää myöskään uimahalliin, vaikka parina päivänä sitkeästi laahasin uimakamoja mukanani. 
Kun työpäivän jälkeen hoipertelin nälästä ja väsymyksestä, totesin että tilanne ei energiapatukalla korjaannu, ja päädyin hoipertelemaan kotiin kunnon ruokapöytään.

Sunnuntain aamukiipeilyssä oli siis kovat panokset ja odotukset ja moti kohdillaan. 

Otimme rauhalliset lämmöt ja olimme juuri päässeet kunnolla seinälle, kun punttisalin puolelta kantautui lämmin, kaikkialle työntyvä henkäys: Käärmesalvamies oli tullut treenaamaan!

En ymmärrä tyyppiä: jos kroppa tarvitsee käärmesalvaa (tai mitälie pahanhajuista iholle siveltävää tököttiä) toimiakseen, onko kiipeilyhalli (tai edes punttisali) millään tavalla oikea paikka?
(miksi, oi miksi ihminen sivelee iholleen käärmesalvaa? mitä se edes auttaa?) (se ei siis ole mikään hajuste tai dödö tai saippua, vaan jotain mitä se ihminen levittää itseensä aloitettuaan lämmittelyn)

En yleensä ole kovin hajusteherkkä (vain vähän-pikkuisen) mutta tämän kaverin pintaansa sivelemä odööri vetää röörit tukkoon: tulee tunne että kurkku suorastaan turpoaa, tai ainakin nielussa alkaa kipristellä ja kirvellä. (ja siskolle tulee päänsärky)
Treeni loppuu siihen.
Vaikka kiipeilyhalli on kohtalaisen iso, se salvan lemahdus tunkee joka sopukkaan ja pilaa päivän hetkessä.

Eikä huoli mennä edes sanomaan kaverille, koska se löyhkä on jo siellä hallissa kaikkialla ja erityisesti minun kurkussani.
Naisten pukkari oli vielä hajuvapaata aluetta, saimme vaatteet vaihdettua, mutta eipä siitä paljon iloa treenimielessä ole.

Sama on käynyt kerran-pari aiemminkin.

Ja koska viikonloppuisin käymme treenaamassa hallin aukioloaikojen ulkopuolella, paikalla ei ole edes henkilökuntaa jolle valittaa. (Sitä paitsi, tiesin että yksi lapsistani oli myöhemmin tulossa työvuoroon, niin en olisi kumminkaan valittanut hänelle. Natisen sitten yksityisesti joskus)

Meni pitkälle päivään ennen kuin nielu lakkasi kirvistelemästä. 
Harmitti ihan vietävästi.


*

Söimme perinteisen sunnuntaipizzan (kunhan ensin olin rauhoittunut käärmesalvamiehen kohtaamisesta) - kuten lähes joka sunnuntai

Tälläkin viikolla pizzan päällä oli metwurstisuikaletta, suippopaprikaa ja sipulia, ja kastikkeena valkoisessa pizzassamme oli creme fraiche.
Pizza-ainekset n. 8€ (tässä mukana suurpiirteisesti myös jauhot ja hiivat)
Juomana oli pienet lasilliset vinho verdeä ja jälkkäriksi punalaputetut leivokset 4,2€ (ja kahvi).
Koko päivällinen kahdelle siis vajaat 20€ viineineen päivineen. 
Pizzaa jäi alkuviikolle evääksi (tosin saattaa olla että kissa tepasteli siinä sen ollessa jäähtymässä, mutta kerrankos sitä)

Syyskuun satoa 5 - satoa odotellessa

 



Huomasin ihan vahingossa elokuun loppupuolella, että ikkunalaudalla kituliaasti kasvava paprika olikin alkanut kukkia!

Olen kerran aikaisemminkin onnistunut paprikan kasvattamisessa. Puskaan tuli silloin yksi hedelmä (kasvis? marja? tuote?), se oli aivan mauton.
Nyt seuraan jännityksellä, kuinka käy. 
Ehkä laitan omatekoista paprikaa johonkin salaattiin tai jotain.

Odottelen myös (luonnollisesti) kaikenmoisia viljelytukia, koska harjoitan kaupunkiviljelyä askeettisissa olosuhteissa (kerrostalon ikkunalaudalla), tuhoeläinten (kissojen) alati vaaniessa satoani. Veikkaan että olen oikeutettu myös korkeanpaikan tukeen ja varmasti vielä johonkin muuhunkin, ehkä tietämättömien viljelijöiden tukeen. 

paprika paprikoituu (5.9.)


Syyskuun satoa 4 - ladatut ranut

Kun perjantaina tulin töistä kotiin, olin nälänhädän partaalla (minulla oli töissä liian pienet eväät).



Onneksi savolainen on viettämässä meillä kesälomaansa, ja pääsin valmiiseen pöytään. Minulle tarjottiin hampurilainen ranskalaisilla /loaded fries. Tämän ohjeen nuori oli löytänyt kaiketikin jostain ihmeellisen internetin uumenista.
Maukasta oli, ja mukavaa kun ei tarvinnut itse nälänhädissään ruveta kokkaamaan mitään. 


Näissä ladatuissa ranuissa oli jauhelihaa ja juustokastiketta. Oheen otettiin maustekurkkua, tomaattia ja sipulia (ja halukkaat myös salaatinlehtiä), ja jos vielä jotain makuelämyksestä jäi uupumaan, niin kermaviilidippiä. 
Kyllä kelpasi perjantaiherkku!



Pellillisen hinnaksi tuli n.12e, siitä söi kolme nälkäistä aikuista, ja pieni määrä jäi vielä ylikin.
(Aika hintavaa, jos minulta kysytään. Meillä menee kahden aikuisen ruokaan melkein saman verran kuukaudessa kuin joskus aiemmin meni viisihenkisenä perheenä elellessämme. Ovat selvästi hinnat nousseet!)

Syyskuun satoa 3 - ihana aamupuuro



Meillä on koko työyhteisön yhteisissä kokouksissa useimmiten tarjolla aamiainen. 

Syyskuun kokousaamiaisella oli ihanaa, pehmeää pitkään haudutettua kaurapuuroa, uunituoreita sämpylöitä ja niille runsaat täytteet sekä jälkkäriksi mansikkaleivoksia. 

Ja kahvia ja teetä oli, ja tuoremehua. 

Ja kaikki työyhteisöläiset, joilla on edes jonkinlainen pieni puutarha, kantavat taukotupaan korikaupalla omenoita. 


kuva ei tee oikeutta puuron herkullisuudelle


Aamiainen maksoi minulle osallistumisen vaivan.

Harmillisesti kokousaamiainen on aina tarjolla sen verran myöhään, etten voi jättää kotona omaa (huomattavasti tylsempää) aamiaistani syömättä. 

Mutta kokousaamiainen oli melkein lounas ja oma kotoa tuotu lounaseväs oli melkein päivällinen, niin tavallaan minulle tuli säästöä päivällisen verran.

Säästövinkki: syökää melkein lounaaksi työnantajan tarjoama aamiainen. 


Kadehtikaa!


Syyskuun satoa 2 - onnellinen jälkiruokahetki

Kokoonnuimme sunnuntaina pitkästä aikaa yhteisen pöydän ympärille. Päivä oli katsottu kalenterista jo joskus keväällä, ja tarkoituksena oli pitää ihan vain prh-kokus (kyllä! se kirjoitetaan juuri noin!).

Tuo elokuun viimeinen sunnuntai kun keväällä näytti ainoalta sellaiselta päivältä, jolloin kaikki rakkaat lapsukaiseni ovat samassa kaupungissa, ja heillä oli toukokuussa vielä mahdollisuus säätää elokuun työvuorojaan. 

Monen mutkan kautta prh-kokous laajeni jonkinlaiseksi suuremmaksi päivälliseksi, jonka tähteitä olemme rouhineet koko alkuviikon. 

Tiistaina pitkän työpäivän päätteeksi en niinkään välittänyt pääruokatähteistä (mutta söin kyllä kiltisti kun olin kamalan nälkäinen), mutta olin aivan suunnattoman onnellinen jälkiruokatähteistä.



Söin tiistaina jälkkäriksi mokkapalasen (taivas tietää, että olen todellakin syönyt oman osuuteni mokkapaloja entisessä työssäni!) (nämä olivat silti ehkä paremmat kuin mitkään) sekä biscoff-tiramisua (tai en tiedä, mikä sen virallinen nimi on, mutta tiramisutyyppinen jälkkäri se nyt kumminkin oli!).

Kadehtikaa!


(pääruuan tähteitä ei kannata kadehtia)


Syksyn satoa 1 - elokuun luetut

Elokuu oli kaiketi aika tavallinen lukukuu. 

Leena Paasion Utön saarelle sijoittuva hyvänmielen sarja koukutti ja kutsui lukemaan, Ruth Jonesin ja Claire Alexanderin kirjat pitivät otteessaan ja niiden lukemista olisin jatkanut vaikka kuinka pitkään. 

Alla elokuun luetut käänteisjärjestyksessä, tuoreimmasta vanhimpaan, ja koko vuoden luetut TÄSTÄ



Elokuun luetut, 129 h

**lukuaikani katkeaa virallisesti aina kunkin kuukauden loppupuolella, n.24-26. päivä. Yksinkertaisuuden vuoksi lasken lukuajan kalenterikuukauden mukaan.

Julien Sandrel: Toinen elämäni. En tiedä, miksi päätin lukea tämän, sillä tiesin jo valmiiksi etten tykkää Sandrelin kirjoista. En tykännytkään, täysin epäuskottavaa tauhkaa. Pahinta oli, että epäilen lukeneeni tämän joskus kauan sitten, enkä muistanut siitä yhtään mitään.... onneksi ovat muistiinpanot:  Julien Sandrel: Toinen elämäni. Pariisilaiselle Romanelle kerrotaan, että hänet on nähty Marseillessa. Romanelle käy ykskaks ilmi, että hänellä on identtinen kaksoissisko, ja että häneltä on salailtu asioita koko hänen elämänsä ajan. Siskokset tutustuvat toisiinsa. Kirjan juonenkäänteet ovat vähän ärsyttäviä, vähän naiiveja ja liian epäuskottavia. Tarinassa kiikutaan lakkaamatta kuoleman partaalla, kirjeitä ilmestyy ja ihmiset hämmentävät soppaa lisää. En pitänyt Sandrelin ensimmäisestä kirjasta, enkä pitänyt tästäkään: ihmettelen, miksi teos on otettu kustantamon käännösohjelmaan. Muistan lapsuudesta lapsille suunnatun vastaavanlaisen kertomuksen identtisistä kaksosista jotka oli vastasyntyneinä erotettu toisistaan, tämä oli sen kertomuksen surkea toisinto. On kamalaa lukea jotain niin huonoa, ettei siitä jää mieleen edes se, että kirja on huono. Viisas ihminen olisi tarkistanut muistiinpanonsa ensin. E-kirja, 7,5 h 

Claire Alexander: Äitinsä tytär. Cat on Alzheimeriin sairastuneen äitinsä omaishoitaja, ja teini-ikäisen tyttärensä yksinhuoltaja. Ikääntyneen äidin muutto Catin kotiin nostaa esiin yllättäviä käänteitä menneisyydessä, eikä nykyisyyskään mitään turhan tasaista ole. Hieno, ajatuksia herättävä lukukokemus. Suositus. E-kirja, 12 h.

 Janne Huuskonen, Perttu Könönen: Syyttäjä 1. Syyttäjä Könönen kertoo työstään erikoissyyttäjänä, ja erityisesti järjestäytyneen rikollisuuden tapauksista. Kesti hetken päästä kirjoittajan tyyliin sisälle, tyyppi vaikuttaa ainakin aluksi aika arrogantilta. Muutaman ensimmäisen casen jälkeen totesin, että tämä lienee osin olevinaan humoristista, ja kuuntelu alkoi sujua huomattavasti paremmin. Ihan kiinnostava kirja, mutta erikoinen kirjoitustyyli hiukan tallasi aiheen päälle ja teki lukukokemuksesta aika haastavan. Tulipa kuunneltua. Äänikirja, 13 h. 

Frida Gråsjö: Täyden hääpalvelun majatalo. Tunnollista juristityötä tehnyt Bea joutuu sivuun työstään, ja päätyy avustelemaan puutarhanhoidossa vanhan majatalon liepeille. Vähän naiivi ja ratkaisuissaan ennalta-arvattava ja hiukan tyngäksi jäävä tarina viihdytti hetken verran. En tiedä viitsinkö käyttää aikaa jatko-osiin. Tulipa luettua. E-kirja, 8h 

Ruth Jones: Vielä yhdet. Parikymmentä vuotta kunnalle työtä tehnyt Linda on jäämässä varhaiseläkkeelle. Työssään hän on selvittänyt perillisettömien vainajien omaisuuksia ja yrittänyt jäljittää testamenttien edunsaajia tai vainajan perillisiä. Viimeisenä työnään ennen eläkkeelle jäämistä Linda lähtee pienelle skotlantilaiselle saarelle selvittelemään yksinäisen miehen elämäntarinaa. Yksinäisen miehen kohtalo avautuu takaumissa. Olen tykännyt Jonesin aiemmistakin kirjoista, ja pidin tästäkin. E-kirja, 12h.

Erik Magnusson: Olof Palmen murha, 10 tutkintalinjaa. En varsinaisesti ole erityisen kiinnostunut tästä aiheesta, mutta jokin algoritmi tämän kirja pompautti minulle. Ihan kovin hyvin en Palmen murhan aikaisia tapahtumia ja maailmanpoliittista tilannetta muista, mutta tätä kirjaa kuunneltuani mielikuviini alkoi muodostua jonkinlainen surkea vakoiluelokuva. Kirjan tutkintalinjoista - poliisien esitutkinnoista ja kuuluisteluista - päätellen vähän joka oviaukossa Sveavägenillä on seissyt jonkin rytmiryhmän tappajanyrkki, kysymykseksi jää ainoastaan, kuka heistä ehti ensimmäisenä. Tulipa kuunneltua. Äänikirja, 5h. 

Sheila O'Flanagan: Elämä voi alkaa. Täydellistä elämää elänyt Imogen katoaa, ja koko lähipiiri järkyttyy. Mitä on tapahtunut? Imogen seuraa suurta suunnitelmaansa pienelle maalaispaikkakunnalle Ranskan ja Espanjan rajamaille. Tärkeä teema kepeästi luettavassa muodossa, piti otteessaan. E-kirja, 14 h

Anneli Juutilainen - Olga Temonen: Aika jonka sain. Tämäntyyppisiä elämäntarinoita on todella vaikea arvioida. Koskettava, ilman muuta. Äänikirja, 6,5h

Eleonore Holmgren: Takaisin saarelle. Lindö-sarjan 3. osa, Susannen tarina. Sarjan heikoin osa, käynnistyi hitaasti ja eteni vaisusti. Tulipa luettua, ei nyt silti mitenkään erityisen huono, vain vähän ponneton, kahdesta aiemmasta osasta pidin. E-kirja, 13 h.

Kimmo Oksanen: Kasvonsa menettänyt mies. Luulin, että olen lukenut tämän joskus, mutta ehkä en sittenkään. Hesarin toimittaja Oksanen sairastuu vakavasti: hänen kasvonsa kärsivät yhtäaikaa sekä herpes-viruksesta että bakteeritulehduksesta, ja vaurioituvat vakavasti. Äijämäisen runollinen elämäntarina kulkee menneessä ja nykyisyydessä, olisi ehkä pitänyt tuntea myös Danten Jumalaista näytelmää paremmin. Äänikirja, 6,5 h

Anni Niskanen: Umpikujia ja ukkoskuuroja. Lehmuslahti-sarjan 5. osa. Urheilusankari Inarin ura on päättynyt äkillisesti, Lehmuslahdelta löytyy turvapaikka jatkon pohtimiselle. Ihan sympaattinen jatko-osa, sarja toimii melkein paremmin nyt kun ollaan päästy majatalon seinien ulkopuolelle. E-kirja, 6h.

Leena Paasio: Lännessä loistaa majakka. Jatko-osa Tuuli kääntyy etelään -tarinalle, alkaa täsmälleen siitä, mihin edellinen päättyy, tarina kerrotaan Ellan ja Heikin kautta. Pidin enemmän kuin sarjan ykkösosasta, jotenkin kypsempi ja levollisempi (ehkä koska päähenkilöt olivat sellaisia?), viihdyin kesäisellä Utön saarella. E-kirja, 10h

Rosanna Marila: Kriisikätilö. Rosmariini Tolonen vaihtoi asianajajan uran kätilön työhön. Työ on kuljettanut häntä kriisialueille ja eri puolille Suomea. Asiallinen, selkeästi kirjoitettu ja johdonmukaisesti etenevä elämäntarina ottaa vahvasti kantaa naisten ja tyttöjen oikeuksiin. Suositus. Äänikirja, 5,5 h

Leena Paasio: Tuuli kääntyy etelään. Henna on palannut kotisaarelleen Utöhön pitämään huolta dementoituneesta äidistään. Oma rakkauselämä on rempallaan, ja kotiinpaluu on vaatinut uudelleenkouluttautumisen luotsiksi. Kyläyhteisö kannattelee, suhde isään on ongelmallinen, rakkauselämä hakusessa. Sympaattinen, säiden ja meren hallitsema hyvänmielen kertomus. Tykkäsin. E-kirja, 10,5 h

värikoodisto
viihde /feelgood/hömppä
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)