perjantai 18. toukokuuta 2012

sairas-tuvan hajahuomioita

Pikkusisko lämpöili aamulla.

Hajahuomioita pakkaamisen ja potemisen keskeltä:

Kuinka norsu syödään?
- pieni pala kerrallaan.

Hyvä työrytmi: puolesta tunnista kolmeen varttiin aktiivista ja hyödyllistä. Vartti nettisekoilua tai kahvittelua tai muuta haahuilua.

Työmoraalini on hajanaisuuteen taipuvaista. Tällä hetkellä puolitiessä:
- keittiön tyhjennys
- olkkarin kirjahyllyn tyhjennys
- vaatehuoneen tyhjennys
- lasten vaatekaappien tyhjennys
Siirryn huoneesta ja kaapista toiseen mielialan mukaan. Pysyn voittopuolisesti ahkerana ja hyväntuulisena enkä pitkästy.

Vaatehavainto:
lykkäsin suureen jätesäkkiin kaikki ne vaatteet joita arvelin ei-tarvitsevani lähipäivinä ja viikkoina. Pussia sulkiessani pohdin, kaipaisinko niitä oikeastaan ollenkaan jos säkki sattuisi katoamaan.
Näyttäisi siltä, että tulen toimeen suunnilleen matkalaukullisella vaatteita.

Kun sanoo, että minä autan ja selvitän ja soittaa takaisin suunnilleen kolmen sekunnin päästä, tulee stressattu ihminen ihan suhteettoman iloiseksi ja kiitolliseksi.
Vähällä lapsen mielen noutaa.

Pikkusiskohavainto.
Se on oppinut leikkimään ihan itsekseen pitkät tovit!

Toistaiseksi päivän paras uutinen:
kodinkoneet tulevat jo maanantaina, hurraa! Vähintään aikataulussa ja ehkä jopa vähän edellä.
Enää puuttuu: kalusteet, märkätilalupa. Molempien pitäisi tulla alkuviikosta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti