pää esseessä

verstaalla taasen.

Viikonloppu meni pää esseessä. Melkein valmis.
Kärsin akateemisen itsetunnon alenemisesta, yleisestä epävarmuudesta, tietohetteikköön vajoamisesta ja lähdeviitteistä, joita en millään jaksaisi merkitä niin kuin kuuluu. (miksi ei saa sanoa, että ihan varmalla tää juttu oli jossain siellä kirjassa, vasemmalla sivulla?) Sitten kärsin myös siitä, etten tiedä, mitkä kokonaisuudet ovat päälukuja ja mitkä alilukuja. Tai siis tiedän, mutta tarvitsisin lisää niitä alilukuja. Pitäisi varmaan lisätä vielä yksi asiakokonaisuus, mutta *huokaus* se tiedonetsintä.

Ensin se esseeni oli ihan kamala. Sitten sain idean, ja siitä tulikin muutamalla uudelleenjärjestelyllä aika hyvä. Nyt se on taas aivan toivoton.
Miten se ei yhtään pysy paikoillaan, staattisessa keskinkertaisuudessa?

Kaikkein tyhmintä on se, että pitää antaa itse itselleen arvosana.
Mahtavatko ne rohvessoorit mitään muuta lukeakaan siitä työstäni kuin sen arvosanan? Jos laitan itselleni että kymppiplus, niin saanko sitten myös kymppiplussan? Vai niikertyvätkö ne nauruun alta aikayksikön?

En meinannut saada konetta pysähtymään mitenkään. Teki mieleni laukata ympyrää ja laulaahoilottaa. Kysyin hraH:lta, että mikä on se biisi jossa ollaan kaamasen tiellä. Se soi pollajukeboksissani Junnu Vainion vinolla äänellä laulettuna.
En sitten laulanut sitä kuitenkaan.
Soi myös Makeasti oravainen.
Se on ihana.

Ihan kaikkein pahinta on se, että yleisessä ylikierroksisuudessani pakkasin työvermeet vähän huolimattomasti, ja nyt olen liikenteessä ilman näköapuvälineitä.
Kehvatsun keski-ikä! Ei meinaa katseeni kirkas kohdentua näytölle ensinkään.