perjantai 20. joulukuuta 2013

talviseisaus

hiljaisella verstaalla.
Jos jaksan ja kykenen (päänsärky!) ja viitsin, lähden ihan kohta tyttöjen koulun joulukirkkoon.



toiset osaa. minä en.


Eilisilta meni tyttöjen koulun joulujuhlassa - valikoidusti juhlaan pääsivät vain eka- ja kolmasluokkalaisten vanhemmat.
Oli perinteinen tonttujuhla: tonttutanssit ja tonttuesitykset. Seimi jäi puuttumaan, mutta olkoon - menevät kirkkoon kuitenkin tänään.
Hauskinta oli kun oli tanssiesitys että ohi vilahtavat suuret kuuset hip! Ja köppäinen muovikuusi vilahti kaaduksiin. Se kaatui ainakin kolme kertaa juhlan aikana, ja katkesi kerran.

*
edittiä

Nyt olen kyynelehtinyt läpi tyttöjen joulukirkon.



Että voikin olla sydämeenkäypää.
Suosittelen ihan jokaiselle kesken työpäivän pientä annosta ekaluokkalaisten seimikuvaelmaa, vaikka ei omistaisikaan ekaluokkalaisia.
Aivan erityisesti suosittelen kenelle tahansa kyynistyneelle, väsyneelle tai muuten vain alakuloiselle vähintään ruokalusikallista pieniä paimenia, jotka tuulettavat esityksen päätteeksi ("he ylistivät herraa...")

2 kommenttia:

  1. Alaluokkalaiset ovat aina niitä parhainpia esiintyjiä, koska uskaltavat ihanasti vielä eläytyä näytelmän vietäväksi.

    VastaaPoista
  2. Meillä oli joulujuhlat ilman seimeä, ilmankos en iteknyt. Pitää vissiin suunnata jouukirkkoon! Valoa!

    VastaaPoista