villapaita- ja muu imelyysvaroitus

merkillisiä kohtaamisia kartanossamme sattui eilen.
Tiedättekö miltä tuntuu kun kaikki mistä koskaan on unelmoinut, on totta?

*

Isoveli täytteli kokonaisvaltaisen terveyskyselyn lomaketta (grrrr). Tyypilliseen tapaansa hän puntaroi jokaista kysymystä huolellisesti - oletko ahdistunut tai jännittynyt "hmm, jännittynyt, no on sitä stressiä, ahdistunut? ei emmä sanois ahdistunut, laitetaan ei"
"oletko huolissasi vanhempiesi erosta, alkoholinkäytöstä tai taloudellisesta tilanteesta - hei äiti, aiotteks te erota tai onks meillä taloudellisia huolia?"
vastasin että ei, mutta siinä kysytään oletko sinä huolissasi.
"nääfst, kyllä mä luotan siihen et te saatte tän paketin pysymään kasassa."

hetkistä myöhemmin istuksin eteisessä odottamassa että voisin lähteä kirjastoon.
Isoveli: "mä vastasin siihen että mä aion kasvaa isona vastuulliseksi ja tasapainoiseksi yhteiskunnan tukipilariksi joka raataa maksaakseen veronsa"
ja sitten se tuli syliin istumaan. Otti kaulasta kiinni ja istui vaan: kyllä äidin syliin mahtuu aina.
Vaikka leuka työntää haituvaa.

*

Myöhemmin illalla istuksimme tyttöjen kanssa iltapalanjälkeistunnelmissa. (herrat olivat lähteneet elokuviin) Pikkusisko meni pesuilleen, Isosisko alkoi leikeillä lehdistä kuvia koulussa tehtävää unelmakarttaa varten.
Isosisko:" yks mun luokkalainen saa viiskymppiä kuukausirahaa, sillä on pankkikortti ja se raha menee sinne"
minä: "mmm"
Isosisko: "se joutuu rahottamaan kaikki leffat ja vaatteet ja muut itse"
minä: "mhm, se on aika iso raha kyllä. Mitä mieltä sä olet, mä olen just miettinyt tätä asiaa. Millain sä haluaisit että meillä olis?"
Isosisko: "mun mielestä meidän systeemi on hyvä. Emmä halua noin suurta vastuuta vielä."
*tauko* "onks meillä semmosta kuvaa missä olis ylioppilaslakki? mä haluun viiden vuoden päästä olla iloinen lukiolainen."
minä: "noi rahajutut on aika hankalia. jos sä saisit enemmän kuukausirahaa, niin missä se raja menis? mitä kaikkea sun pitäis sit hoitaa itse? bussikortit? talvikengät?"
Isosisko: "niin. ei se onnistuis, mä inhoon kaupoissa käyntiä. ei mulla olis kunnon kenkiä"
*tauko* "hei, onks  toi Englanti? Jos musta tulee isona psykologi, mä muutan Skotlantiin. Jos musta tulee paleontologi, mä jouduin kai muuttamaan Amerikkaan"
minä: "niin että sä lähdet joka tapauksessa maailmalle? et jää tänne?"

Se katsoo suoraan silmiin, kasvot rauhallisina, levollisina ja avoimina.
Kirkkaina.
Ohikiitävän hetken minä kuulen sen sielun kahinan, näen ne pienet hennot unelmien poikaset venyttelemässä.

*


7 kommenttia:

  1. Aloit sitten itkettämään heti aamusta?

    Niin ällösuloisia lapsia ja niin ihana unelmaelämä kartanossa :) Onnekas onnekas! Et tartte joululahjoja enää.

    VastaaPoista
  2. Näitä sun päivityksiä on ihana lukea. Sulla on kiva tyyli kirjoittaa. Tykkään <3

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana ♥ Mulla meni sydän aivan sykkyrälle :)

    VastaaPoista
  4. Ihana kirjoitus.

    Tämä antaa toivoa, että tuosta munkin kepposjoukosta vielä kasvaa fiksuja nuoria.

    VastaaPoista
  5. Kiitos!

    P: no aloin. Ja tiedän, että olen ällösuloisonnekas. Ainakin välillä ja toisinaan, onneksi elämä on välillä myös rouheeta.
    Ja ei, en tosiaan tartte joululahjoja. Mulle riittää jouluyö.

    RvaK: tietysti niistä kasvaa fiksuja! Lapsille ei pidä antaa vaihtoehtoja ;)

    VastaaPoista