uutis- ja pihatalkooangst

Ihan kaikessa rauhassa ja kaikinpuolin viattomasti istuin särpimässä työaamukahviani ja kuuntelin radioaparaatista uutisia.
Kyllä menivät kahvit väärään kurkkuun.

Matkustamohenkilökunnan ulkoistaminen?

Näettekö saman kuin minä?
Istut tyynesti lentokoneessa, ehkä semmoiseen lämpöiseen vilttiin kääriytyneenä ja haaveilet poreilevasta juomasta. Yhtäkkiä sieltä ikkunan takaa pilven päältä kurkistaa kaunis lentoemäntä hymyillen ja ojentaa sitä juomaa tarjottimella.
Samanlaisena kuin maijapoppanen (julie andrews) siinä elokuvassa, siistinä ja suoraselkäisenä ja yhtään tuulentuivertumattomana, suikka päässään - tietysti.
Ehkä se vilkuttaa vielä perääsi kun lentokone jatkaa lepakoimistaan kohti iloista ja valoista lomakohdettaan.
Ulkoistettu ressukkaparka.

*

Sitten oli toinen uutinen mistä sain enempikin yhteiskunnallispoliittista ahd.-angstia.
Nimittäin pienyrittäjän oikeus vapaapäivään turvataan nykyään lailla.
Hyvä heille, MUTTA.
Ei siitä nyt ole kuin jokunen vuosi kun meuhkattiin ja mouhattiin ihan hullun tavalla siitä, että kyllä pitää saada kauppojen olla auki aina ja iankaikkisesti ja erityisesti sunnuntaisin ja mieluummin vielä ympäri vuorokauden.
Kyllä hatuttaa, että ensin säädetään laki joka käskee että pitäkää niitä kauppoja auki aina oletettavasti jonkun finanssialan keskusliiton tai jonkun muun minkälie suurporhon komentamana ja sitten säädetään laki joka sanoo että kyllä pitää kuulkaa ihmisellä olla vähän vapaatakin että ei voida sen selkärangasta nyhtää kaikkea finanssia. Resurssihukkaa mokoma pelleily, olisi alunperinkin pysytty siinä lepopäivässä vain.
Voidaan yhteisestä sopimuksesta vaihtaa se vapaapäivä sunnuntaista lauantaihin niin ei tarvitse kaikenmaailman (espoolaisten)(anteeksi, olen hirmu ennakkoluuloinen, ja suvaitsematon.) uskonnottomien viherpiipertäjien (totisesti, anteeksi. olen ennakkoluuloinen ja suvaitsematon, hyi minua!) ahdistua siitä että on lepopäivä.

On tämä silti ihan ääliömäistä pelleilyä. Ei tietenkään voi ihminen levotta töitä tehdä. Ei mitenkään. Kyllä sen sanoo järkikin: semmoinen on orjuutta jos ei ole vapautta.
(ja silläkin uhalla että värjyvä vakaumukseni paljastuu, niin seison niiden riveissä, joille on ihan korkeimmalla käskyllä säädetty ihmisille lepopäivä. Hah, siitäs saatte vakaumuksettomat! Niin on yksi tärkeimmistä asioista mitä Luoja alkuhötäköissään keksaisi: että työtätekeväisen kuuluu myös saada levätä. Ensin tehdään kaikenmoiset hommelit, taivaat ja maat ja muut ja sitten tehdään lepo.)

*

Meidän pihassa oli eilen pihatalkoot.
Muistin taas, että miksi haluan asua kerrostalossa enkä missään muualla.
Selviän puolen tunnin haravanvarteen nojailulla vuodessa. Ei tarvitse rouhia missään mullassa tai muussa. Ja parhaimmillaan riittää, että käyn näyttäytymässä sen haravan kanssa ja juttelemassa. Jee!

Yläkerran tädillä - sillä pelottavammalla, ei niillä kivoilla jotka asuvat suoraan meidän yläpuolella - on jotain henkilökohtaista angstia puheenjohtajaa kohtaan. Kyllä niin ei ole hyvin yhtään mikään. Sen mielestä puheenjohtaja pitäisi vaihtaa. Minä kysyin että ni-in, kukas siihen mahtaisi ruveta. Ajattelin mielessäni että josko vaikka se täti tai sen mies.
Vaikka kyllä minä arvaan, mitä sen mielessä liikkuu.
Kyllä ei hraH rupea.

Eilen sitä tätiä sieppasi hatusta kun ei heti roudattu pyöräkellarista käyttämättömiä pyöriä pois. Niinkuin nyt vaikka sen Pettersson-minkälie pyörää. Tädillä on vissiin angstia myös Pettersson-Mikälietä kohtaan. Ei ole pettersson-mikälie pyöräillyt vuosiin.
Niinkuin se pyöräkellari nyt yhdestä petterssonminkälie pyörästä miksikään muuttuisi.
Ei muutu.

Siitä kyllä olen samaa mieltä tädin kanssa että kovin on nihkeä tuo yhteisöllisyys tässä taloyhtiössä. Melkein oli kymmenen ihmistä paikalla talkoissa.
Ei kyllä olisi minuakaan huvittanut sinne mennä, saati kuunnella semmoista petterssonkinaamista.

*








3 kommenttia:

  1. :) Ja minä muistan juuri miksi omakotitalossa asuminen on niin mahtavaa. Mies oli taloyhtiön hallituksessa, välillä puheenjohtajanakin. Nykyisin päästään tavallaan vähemmällä vaikka itse tehdään kaikki. Nyt tehdän "vaan omia projekteja" eikä tarvitse kuulla "yläkerrantätien" motkotuksia esim.litistämättömistä pahveista pahvinkeräysastiassa jne. (Hän oli ihan varma, että tiesi kuka on syyllinen ja kyllä hallituksen pitäisi tähän puuttua) :D.

    Yhdyn edellisiin. Olet ihana :).

    VastaaPoista