kissanristiäisriesa

Vapaalla, hurraat sille.

Esimies, se joka vuoden alussa tuli vuorotteluvapailevan esimiehen sijaiseksi, sanoi yksi aamu en tajuu miten sä jaksat tätä päivästä toiseen.
Otin esimiehen tuiskahduksen kehuna.
Olen uuvuttanut loppuun jo kolmannen esimiehen.

*

Olen prokrastinoinut hirvittävässä ahdistusangstissa keittiön kuivatavarakaappia.
Onko pakko jos ei yhtään haluu, jaksa ja huvita ja on kotihommalamaannuksessa?
Juhlimme eilen keskenkasvuisten syntymäpäiviä.
Sen sijaan että olisin imuroinut tai leiponut, pistin kuivatavarat järjestykseen.
Vei noin vartin elämästäni.
Olipas vaivalloista.

Kysyin hraH:lta että pitäisikö imuroida tietysti semmoisella tavalla että joku muu imuroisi. HraH sanoi että EI, ketään ei kiinnosta.
Emme imuroineet.
Juhlat olivat silti. Ja vierailla oli kai hauskaa. Luulisin.

Nyt prokrastinoin liinavaatteita. Olen prokrastinoinut niitä jo ainakin joulusta asti.
Mikä ihme siinäkin on?
Tiedän jo nyt, että sekin homma vie ehkä vartin elämästäni, ja sen jälkeen säkenöin koko loppupäivän sillä miten ahkera ja ansioitunut ihminen olen.

Kumma juttu koko prokrastinaatio, koska kumminkin on asioita, joiden kanssa tartun toimeen ihan heti ja väliin turhankin rivakasti.
Miksi ihmeessä vetkutan ja vatkutan sellaisia, jotka oikeasti ovat tosi pieniä ja vaivattomia juttuja?

*

Pikkukisu on ollut meillä nyt puoli vuotta.

Kissanristiäisistä oli kyllä aikoinaan kova riesa. sillä on tietysti hieno ja ylevä kissaluusnimi, jota emme halunneet ottaa käyttöön ja josta ei löytynyt passelia lyhennettä

Alkuperäinen suunnitelma oli, että seuraava kissamme on Neiti Pesonen, koska meillä on jo Viiru. Mutta pikkukisu ei ollut yhtään neitipesosmainen. Isoveli ehdotti, että sen pitäisi olla Stänli, mutta ei se ollut yhtään Stänlikään. Ja silloin Viiru olisi tietysti pitänyt muuttaa Oliveriksi.

Minun ja HraH:n superhieno nimiehdotus oli Ipa, koska se on semmoisen värinen. Sen tyrmäsivät keskenkasvuiset heti, vaikkemme kertoneetkaan mitä ipa on, vaan väitimme että se on lyhenne ipanasta.

Minä tarjosin seuraavaksi Hippua ja Heppua ja Touhoa ja Läikkää, Täplää, Liekkiä ja tiesmitä.
Mikään ei kelvannut.

Ainoa, mistä keskenkasvuiset edes jotenkin olivat yksimielisiä, oli Arwen. ihan liian ylevä ja hankala minun mielestäni, olisi nyt ollut edes hobitti
No, suurempien kiistojen välttämiseksi pikkukisusta tuli Arwen.

Käytössä se on tietysti vähän vaivalloinen, joten se lyheni Arkuksi. Minä sanoin että Arkku ei ole käypä nimi vaan liian kalmo, se on sitten Arppu.
Eli Arppendaaler. Tai vaihtoehtoisesti Arpström.

Arpström on kova tyttö juttelemaan. skruik.
Minkä johdosta sitä kutsutaan nimellä Skruikki. Tai Skiukkis kyllä vain, se sanoo myös skiukkis.
Ja tietysti näistä käytössä helpot ja nopeat Skruikkendaaler ja Skiuksimas.

Puolipitkäkarvaisilla kissoilla noin yleisesti saattaa olla ajoittaisia hiekkalaatikkohankaluuksia, joten Arpusta tuli Rönäperä. Eli siis Prinsessa Rönäperä.
Mikä kätevästi lyheni muotoon Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa Rönäperän ja muiden vähäisempien maiden Prinsessa Arwen. Eli Rönis.
Joka puolestaan jostain syystä muuntautui muotoon Arbutski-Lutski. Eli Butski. Yleensä muodossa et päästä sitä Butskia mun huoneeseen!

Kaiken tämän nimiriesan jälkeen kissaeläin itse reagoi seuraaviin nimiin
(Arwen)
Mikähätänä
Kukahuutaa

Joista viimeiseen kaikkein kilteimmin; melkein yhtä innokkaasti kuin kananmunan rikkomiseen.

Jos puuhailen keittiössä ja rikon kananmunan ja riekaisen yliäänellä että Kukahuutaa, kissa tulee täyttä laukkaa sikaanissa liiraten ja riemukkaasti huutaen skruik.