Kriizejä

Näkemyskriizi: kun ei, niin ei. Näe nimittäin.
Torstaina töissä puhkesi ihan todellinen kriizi, kun päivittäin käyttämästäni kompuutteriohjelmasta oli yhtäkkiä kadonnut kokonainen toiminto. Sormi ojossa törötin menemään rivi kerrallaan ja ihmettelin, että mihin tuttu välilehti oli kadonnut. Sitten meinasin soittaa optikolle ja paheksua että uusien lasieni hionnat ovat pielessä ja en näe senkään vertaa kuin ennen ja vanhat lasit takaisin ja mielensäpahoituskorvaus.
Onneksi soitin ensin mikrotukevalle henkilölle.
Vika olikin ohjelmassa eikä uusissa ikänäkölaseissa.


Kampaamuskriizi: kun ei niin ei.
Sain varattua yhdelle keskenkasvuiselle parturointiajan ja siitä tuli hyvä lopputulos. 
Paitsi että nyt pitää perua omalle itselleni varaama aika, koska talouteni ei kestä kahta kampaamoa yhdellä kertaa.


Harrastuskriizi: kun ei niin ei.
Yksi keskenkasvuisista haluaa aina taitekohdissa aloittaa uuden harrastuksen ja aina se keksii jonkun semmoisen, joka on a)kaukana b)mahdottomana päivänä c)kallis d)ei hänen ikäisilleen e)kaikkea näitä. Ja sen lisäksi se haluaa toistuvasti balettiin.
Joka taitekohdassa - syksyllä ja vuodenvaihteessa - selaamme yhdessä läpi ihmeellisen intternetin koko harrastustarjonnan, minä lähettelen viestejä oikealle ja vasemmalle ja soittelen ja selvittelen ja lopputulos on aina sama. Se käy kerran katsomassa, jos sitäkään.
Ei muuten, mutta se on kumminkin - kun kerran teinistä on kyse - minun vikani että ei onnistu tai kiinnosta tai milloin mitäkin. 
Maailmankaikkeus on säätänyt semmoisen säännön, että kaikki lasten/nuorten harrastukset ovat tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 18-19 ja se on minun vikani. Ettäs tiedätte.


Tämän viikon kriizi: kun ei niin ei.
Tänään pitää olla kolmessa paikassa yhtä aikaa, samoin huomenna, keskiviikkona neljässä.
Jotenkin toivoisin että olisi ensi viikko, koska ensi viikolla riittää se normaali kahdessa paikassa yhtä aikaa.




11 kommenttia:

  1. Meilläkin on äiti syyllinen hirveän moneen asiaan, kuten siihen, että on tylsää, ei saa pelata pleikalla 24/7 tai että pitää mennä kouluun. Ihan selvästi mun vika - huono äiti :D

    Toivon sulle viikon varrelle kriizittömyyksiä ja tehokasta teleporttausta paikasta toiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)
      teleporttaisin huomattavasti tehokkaammin, ellei olisi niin pahuksen liukasta. Menen kuin mikäkin mummeli eteenpäin ja toivon että omistaisin potkukelkan

      Poista
  2. On äidin ikiaikainen tehtävä olla syyllinen ja syypää - kaikkeen. Myös sääilmiöihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jollain omituisella tavalla on aika metkaa olla niin mahtava tyyppi. (tai sitten ei...)

      Poista
  3. Joo, on. Tai sitten ei. Tulin tänä aamuna tänne oikein asioikseni hakemaan teinivertaistukea.

    Että mikä siinä on kun ei voi esim. pukeutua lämpimästi pakkasella?! (Enkä puhu nyt mistään toppahousuista tms., vaan nuoren henkilön ITSE valitsemasta talvitakista.) Miksi ei voi hoksata ja totella, kun äiti sanoo, että sä jäädyt tolla takilla?!

    Tai miksi teini ei liikahda (iltatoimet, aamutoimet, mitkä vain toimet), vaikka kello on jo paljon ja liikaa?! Miksi yhtäkkiä kaikesta pitää komentaa ja hoputtaa miljoona kertaa?!

    No tiedän, tiedän. Teinin aivot ja taantuminen. Mutta voi morjens, olen tällä hetkellä tilanteessa, jossa väännän samoista asioista teinin ja nelivuotiaan kanssa. Joskus niin, että ne kiukuttelevat samassa eteisessä samanaikaisesti. Apuva!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D
      jotenkin väistämättä tulee mieleen sellainen näky, jossa teini, uhmis ja äiti kaikki leviävät tarmokkaaseen itkupotkuraivariin keskelle eteistä, sinne liian kylmien päällysvaatteiden ja kuristavien kurahousujen sekaan....

      Poista
    2. Jotakin sellaista oli vähällä tapahtua tänä aamuna. Minua hillitsi ainoastaan se, että esikoisen bestis seisoi eteisen ovensuussa ironisen näköisenä odottamassa. Hän on kyllä aikalailla kuin perheenjäsen, mutta en silti kehdannut seota hänen edessään. :-)

      Poista
  4. Mä tässä jälkiteinin (lue: täysi-ikäisen, joka ei koskaan ole äkäinen ja jonka kanssa rauhaisa rinnakkainelo sujuu ihmeen hyvin kun muistan, että se on tosiaan täysi-ikäinen ja saa periaatteessa itse tehdä omat virheensä nyt, vaikka syökin mun leipää ja laulaa siksi mun lauluja joissain asioissa) ja uhmaiän välissä just mietin, että onpa seesteistä.

    No, mua varmasti rangaistaan näistä aatoksista ja kuopuksen teini-ikä alkaa huomenna ja tulee olemaan hirveä ja hirvein ja pitkä ja pahempi kuin isällään koskaan. Omani oli varsin seesteinen.

    Voimia sinne kriizeilyyn ja zeniä lähetän täältä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos!

      seesteestä pitää nauttia silloin kun sitä on.

      Poista
  5. Lohduttavaa kuulla, että muidenkin äidit pilaa kaiken. Harmi vaan, että mun lapset eivät ole vielä teini-iässä... Millaistahan palautetta sitten tulee. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. äitien yleismaailmallinen tehtävä on yleinen pilailu :)

      Poista