ruokahuoltoa

Luulen että olen käyttänyt ihan kokonaan loppuun metsästäjä-keräilijäkykyni.
En kertakaikkiaan keksi, kuinka ruokkisin perheen. 
Tai edes itseni, jos niikseen tulisi.

Koska olen taloutemme ruuanlaittovastaava, teen semmoista ruokaa kuin tykkään ja sellaisella tavalla kuin tykkään. hraH:n lapsuudenperheessä ja sukupuun kummassakin haaruksessa miehet menevät keittiöön vain syödäkseen. HraH on sukunsa silmissä pelottavan moderni hipsteri, koska se misaa ja tiskaa ja käyttää mikroa.

Ruuanlaittajana olen semmoisella tavalla vähän hazardityyppi, että koskaan ei tiedä, puhaltaako kokkaustuuli etelästä vai seisooko ilma aivan tyystin.
Viime aikoina on ollut aika pysähdyksissä koko ruokatuuli.
Ja jos tuulta onkin ollut, niin kovasti on tuullut vastaan. 
Niin kuin nyt vaikka silloin kun piti tehdä jauhelihapihvejä ja ostin jotain ihme chipotle-massaa Kirjoittakaa siellä jauhelihamassatehtaalla vähän isommalla siihen paketin päälle että chipotle. Ei näe keksiäkäinen ja nälkäinen kun sitä ostaa.
Talouden jäsenistä 1/3 on ikävällä tavalla allergisia chilille; 2/3 ei syö sitä muuten vain, ja jos nyt vielä ei siinä mennyt pieleen, niin vastaan alkoi tuulla viimeistään kumminkin siinä vaiheessa kun ne kehvatsun pihvit kärvähtivät. Mutta ei muistella ikäviä, vaan mukavia.

Arvatkaapa, mikä oli yhden ruuanlaittoangstisen iltapäivän pelastus?
Kaupan kylmäaltaasta löytyi kunnon tuhti Hetki-perhesalaattiannos ja vieläpä ihan maltilliseen hintaan.
Ostin heti kaksi kiloa salaattia, kaksi laaria.

Mahtava konsepti! Kunnon annos, kastikkeet ja lisukkeet ja kaikki. Eikä mikään pieni toimistotyöläisen piiperrysrasia, vaan kunnon perhepakkaus.
Voi olla - en jaksanut ynnäillä - että olisin saanut ainekset halvemmalla, mutta kyllä oli mielenrauhaisampaa nostaa perhesalaatit pöydälle ja kutsua lauma syömään.

perhesalaattia
Jälkiruuaksi perkasin kulhollisen ulkomaanmansikoita ja toisen viinirypäleitä ja nälkäisille tarjosin vielä karjalanpiirakkaa tai vaihtoehtoisesti lihapiirakkaa oheen.





oivallinen kesäperheruokaratkaisu, ehdottomasti.

4 kommenttia:

  1. I so hear you. Joskus on niin vaikeaa se ruokkiminen.
    Nauratti tuo perhesalatti. Tai se salaatti itseasiassa oli loistojuttu. En oo nähnytkään moista. Mutta nauratti se et ruoka on terveellisistä salaattia ja oheistuote lihapiirakka. Mut tollasta se teinien kaa on. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tää on niin tätä.


      Oon ikionnellinen, kun yksi on melkein koko kesäkuun leireillä. Vain neljä syöjää...

      Poista
  2. Jatkuva ruuanlaitto tuntuu välillä raskaalta. Kaikki perhekoossa on tosi jees. Toistaiseksi ei muuten ole vielä tullut vastaan liian iso perhepakkausta. Kattilat olen vaihtanut isompiin aikaa sitten. Uusi ongelma on se, että kasarissa pitää paistaa nakit nakkikastikkeeseen kahdessa osassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aika paha nakki :)!

      Minä yritän sitkeästi survoa nakit ja muusit johonkin puolen litran kattilaan.
      huonolla menestyksellä.

      Poista