epäortodoksinen fish&chips ja muita arkiherkkuja

Leikin taas vaihteeksi yhtenä päivänä kokkisotaa.

Ostin kaupasta kirjolohta ja sekalaisia tykötarpeita ja aloin riehakoida keittiössä:

Fisu uuninkestävään astiaan, päälle limemehua, limen kuorta ja sekalaisia mausteita, hetkeksi marinoitumaan.
Perunaa ohkaisiksi lohkoiksi, päälle oliiviöljyä ja sekalaisia mausteita. Uuniin pariinsataan asteeseen.
Kala perään hetken päästä.
Kalalle uunia vajaat puoli tuntia, perunoille reilut ja loppuvaiheessa lämpöä tymäkämmin.

Naposteluporkkanoita, kurkkutikkuja ja valmis salaattisekoitus pussista.
Kermaviiliä ja sourcream-onion -dippimixiä.

Kattilaan sekamehua, vähän sokeria, aavistus suolaa ja mannaryynejä: marjapuuro aluilleen.
Pikkulautasille banskua ja viinirypäleitä jälkkäriksi.

Valmiin mannapuuron sekaan pakastekuningasmarjasekoitus (mikä ihana sana!). Hetken päästä - kun marjat ovat sulaneet - sauvasekoittimella survokseksi ja vatkaimella kuohkeaksi marjapuuroksi.

Syömään ne, jotka ovat kotona.

Kyllä oli oivallinen yhdistelmä tuo sourcream-onion -kermaviilikastike ja uunikala! 
Aivan parasta arkiherkkua.

*

Semmoinen on kanssa aika hyvä, että tekee riisipuuroa ylenmäärin.
Seuraavana päivänä vatkaa kermavaahdon ja sekoittaa sen jämäriisipuuron kanssa ja tuo koko höskän tarjolle joko marjojen tai hillon kanssa. 
Kotitekoinen riisifrutti.
Menee nuorisoon (yhtä lukuunottamatta) aivan heittämällä.
Ovat kyllästettyjä ja tyytyväisiä.

*

Ja sitten on kotitekoiset kananuggetit.

Ohuita kanaleikkeitä tai jotain sentapaista bulkkitavaraa saksitaan noheviksi nokareiksi, pyöritellään kananmunassa ja jossain leivittimessä.
Minä leivitän yleensä mannaryyni-ruisjauho-ruislese-mausteseoksessa, mutta voi keksiä ihan vapaat leivitykset.
Pannulle väriä ottamaan ja sen jälkeen uuniin kypsymään.
Kaveriksi vaikka joku majoneesisoossi ja perunamuusi tai riisiä tai jotain muuta vapaavalintaista lisuketta.

Meillä tuli kilon ohutleikepakkauksesta nelisenkymmentä nuggetia ja niistä riitti yhdelle täydelle aterialle ja seuraavalle päivälle vähän jatko-osaa.
Olisi tullut enempikin, mutta kissavero.

*



10 kommenttia:

  1. Uusia vinkkejä kotikeittiöön otetaan aina ilolla vastaan. Nuita itsetehtyjä kananugetteja ollaan tehty ja kanat pyöriteltiin ööö missähän ne nyt pyöriteltiinkään... korppujauho, mausteseos, maissihiutale seoksessa, jeps sellainen se oli ja on hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kuulostaa hyvältä leivitykseltä nuggeteihin. Täytyy testata joskus!

      Poista
  2. Loistovinkkejä. Testiin!!!
    Oikun mäkin riehaantuisin keittiössä joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joskus on ihan hauska riehua, välillä menee pitkiä aikoja ihan vain tavallisella bolo-liekillä :)

      Poista
  3. Minä en yleensä riehaannu keittiössä, vaan nurkuen ja mälsistyneenä pyörittelen jauhelihasoosia lapsosille, jotka puolestaan nurkuvat, että taasko tätä... Odotellessa siis tuommoista kivan kuuloista inspiraatiokohtausta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen satunnaiskeittiöriehuja. Välillä menee pitkiä aikoja taasko-tätä-samaa -ruokalistalla :)

      Poista
  4. Kivoja ruokavinkkejä!

    Meillä noita kotitekoisia nugetteja on syöty viime aikoina ihan urakalla. Mukavan helppoa.

    Tuota sourcream-onion kastiketta täytyy ehdottomasti kokeilla lohelle.

    Omatekoinen riisifrutti kuulostaa siltä, että minä söisin helposti koko kattilallisen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. minusta kalalle sopii loistavasti kylmä kastike. Tähän asti olen tehnyt kermaviilistä ihan noin vain itsekseni, nyt testasin valmista mausteseosta. Kannatti ja suosittelen!

      Ja riisifrutti on herkkua. Yritän aina jemmata johonkin nurkkaan itselleni pienen annoksen evääksi töihin :)

      Poista
  5. Meillä kalalle menee kastikkeeksi myös tsaziki. Sitä itseasiassa laitan nykyään hampurilaiseenkin kastikkeeksi (ketsupin sijaan). Jauhelihapihvin lisukkeeksi paistan pannulla mukaan omenarenkaita, jota miehet nykyään jo odottaa sulattamaan juustoa :)

    Juurekset uunissa on mun pikaruokaherkkua. Varsinkin punajuurilohkot oliiviöljyllä ja ripauksella suolaa on herkullista. Tuota riisifruttia meinaan kokeilla, se on ihan uusi juttu mulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tzatsiki sopii minulle kyllä, mutta epäilen muun perheen intoa siihen :)!

      Poista