tapahtuipa yhtenä satunnaisena aamuna yhdessä satunnaisessa huushollissa.



Teini herää säkenöivän hyväntuulisena huomenta!

Minä eikun siis talouden emäntä kysyy että nukuitko hyvin?

Teini vastaa että joo. Paitsi ihan hir-vee olo. Kamala.

No onko sullakin se flunssa, vai mikä?

Teini vastaa että aamupahoinvointi, tiiätkö kun on yön jälkeen ja just herää. Se meni kyl ohi jo.

Kasvatusvastuullinen sanoo että sä pääset muuten treeneihin suoraan koululta bussilla, ei tartte vaihtaa jos kävelet osan matkaa.

Teini sanoo että joovai ja hyvä ja sitten sanoo valois-iloisasti että taidanpa vaihtaa esitelmän aihetta. Kun ope sanoi et sen voi tehdä vaikka varpaan kynsistä.

Johon talouden kasvatusvastuullinen että kannattaako se, ettei tule tehtyä turhaa työtä. Jos vaikka katsoisit sitä asiaa näin tästä kulmasta.

Teini nakkelee niskojaan ja murisee suupielistään ja pistelee puuroa sisuksiinsa näytösluonteisen ärhäkkäästi ja tuhahtelee mielenosoituksellisesti kun keksiäkäinen ryntäilee omissa aamupuuhissaan pitkin keittiötä.
Keksiäkäisestä alkaa tuntua siltä, että on viisi vasenta jalkaa ja muutenkin kömpelö olo.

Teini lopettaa aamupalan.
Kohta se viskelee vaatteita oikealle ja vasemmalle.
Sen huoneesta kuuluu niiskutusta.

Itkeksä?  Onko jotain kadonnut?

Ei enää, se vastaa ja menee pesemään hampaitaan taas ihan normaalina.
Anna heti mulle takaisin mun laturi, se sähisee suupielestään talouden toiselle teinille, joka tyystin vastoin tapojaan hyppää heti hakemaan laturia.
Mulla loppuukin koulu ehkä jo kahdelta.

Keksiäkäinen syö aamupalaa ja yrittää pohtia tulevaa päivää.
Teinin huoneesta alkaa kuulua ryminää, paiskontaa ja kovaäänistä jupinaa. Miksei kukaan vastaa mun viesteihin? Milloin meillä loppuu koulu? Mä en haluu mennä bussilla kouluun, mä haluun pyöräillä ja jos mulla on koulua neljään mä en voi. 
Miksei kukaan vastaa? Missä kaikki on?
rieh-rieh-rieh
Se itkee ja paiskoo tavaroitaan.

Keksiäkäinen jättää kaikki puuhat käsistään ja menee tuijottamaan wilmaa. Teinin laukku sanoo plop. Sulle tuli viesti ja olisitkohan muutenkin muistanut lukujärjestyksen väärin. Ainahan sulla loppuu koulu kahdelta.

Kunmäenhaluu mennä bussilla kouluun.

No sä ehdit ihan hyvin. Tuut pyörällä kotiin ja syöt ja jatkat sit bussilla treeneihin. 

Teini istuu eteisen penkille ja huokaisee syvään ja alkaa lirkuttaa kissaeläimille mitä mun rakas nakukainalo.

Keksiäkäinen istuu kylppärin kynnykselle ja huokaisee ihan yhtä syvään ja sanoo taisit mennä vähän ylikierroksille. 
Kyllä kaikki järjestyy.

Sen se keksiäkäinen sanoo enemmän itselleen kuin teinilleen.

Kyllä kaikki järjestyy. 





5 kommenttia:

  1. Vähänkö mulla on tylsä elämä. Meil on aamut lähinnä sellaisia "Herätys kulta. Tuu aamiaiselle". Sit ne tekee aamiaista luurit korvalla ja känny kädessä. Pukee veltosti. vanhin ehkä kysyy et keitäks kahvii mullekin. Sit ne sanoo Moi ja lähtee.
    Missä on kaikki kiinnostava draama?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mun makuun tässä kyseisessä aamussa oli jo vähän liikaakin draamaa ;)

      Poista
  2. Teini-ikä ja keksiäkäisyys jo kovasti kolkuttelevat ovella... Aika hulinaa aamuisin, kun kolme lähtee kouluun. Yksi jää mun kanssa kotiin ja meille tulee kaksi hoitolasta. Mies herää mielellään aikaisin ja luikkii töihin mahdollisimman hiljaa ja huomaamatta.. Miksiköhän?!

    VastaaPoista
  3. Teini-ikä ja keksiäkäisyys jo kovasti kolkuttelevat ovella... Aika hulinaa aamuisin, kun kolme lähtee kouluun. Yksi jää mun kanssa kotiin ja meille tulee kaksi hoitolasta. Mies herää mielellään aikaisin ja luikkii töihin mahdollisimman hiljaa ja huomaamatta.. Miksiköhän?!

    VastaaPoista