kitkerä akka nillittää

näin pitkälle talvikautta päästiin ennen kuin bussimatkailuangstini heräsi.

Nykyään aamuni alkavat epäterveen pahansisuisissa tunnelmissa.

Nimittäin:

Työmatkabussini kerää uumeniinsa myös laumatolkulla koululaisia.
Ensin ovat ne pienet, jotka seilaavat kännyköineen penkistä toiseen ja tihisevät.
Ne eivät häiritse muulloin, paitsi silloin kun heittelehtivät pitkin käytäviä kaverin luota toiselle.
Ne onneksi rauhoittuivat yhdestä rykäisystä (en minä vaan yksi vanhempi ja kitkerämpi eukko) ja istuvat nykyään aika siivosti paikallaan.

Sitten ovat väsyneet teinit.
Niissä ei ole mitään muuta vikaa kuin se, että ne tukkivat ulosmenoreitin. Mutta se ei haittaa minua yhtään, kun jään pois vasta pitkälti niiden jälkeen.
Ne ovat puoliunessa, hiljaa ja itsekseen.

Mutta sitten.
Alati uusiutuva luonnonvara viides-kuudesluokkalaisia poikia, jotka menevät - sanotaan se nyt aivan kaunistelematta - keskitetyn palvelun kouluun eli tarkkikselle.
Niitä tulee pitkin-poikin bussireittiä niin, että niitä on lopulta jotain viiden ja kymmenen väliltä, vähän aamusta riippuen ja voi grr ja rumasana sitä menoa ja elämää!

Tarkoituksellista, kovaäänistä, järjettömän rääviä kiroilua.
Kovaäänistä haukkumista, sekä kavereiden että kanssamatkustajien.
Tappeluun yllyttämistä ja tappelemista, syljeskelyä.
Kovaäänistä omalla lääkityksellä spekulointia (ei taida olla ihan kohdillaan, vink-vink)
Erityisen kovaäänistä kaverin solvaamista ja kaverin äidin anatomioilla spekulointia (muutama lisätunti ihmisen biologiaa voisi auttaa asiassa, äiti ei voi olla v:n h-o)
Ja järjettömän törkeää haistattelua sille joka asiaan jotenkin puuttuu.

Miten on edes tilastollisesti mahdollista kiroilla useammalla kuin joka toisella sanalla ja silti saada sanotuksi jotain?

Mistä niitä grrrr:n grrr:n käytösrajoitteisia kersoja riittää jokaiselle vuodelle, eivätkö ne ikinä lopu?

Mistä ne ammentavat sen järjettömän räävin sanastonsa. Teinien rutiininomainen v-pilkku ei tunnu missään.

Tyhmä saa olla, mutta ei sitä kannata julkisesti niin hirveän kovalla äänellä esitellä.

Aamu toisensa perään kirskuttelen hampaitani ja teen toinen toistaan kamalampia suunnitelmia

Voisin
- huutaa kuin faan niin veretseisauttavasti kuin ikinä pystyn
- mennä tyynesti niiden väliin istumaan
- pyllistää niille että tässä teille yhden äidin v:n r:n ahtervärkki


Olen myös harkinnut
- yleisönosastokirjoitusta
- kantelemista koululle


Yleensä
- yritän ajatella mukavia ajatuksia ja hissimusiikkia.
- Lehtori yrittää rauhoitella minua
- luen
Mutta kun
- en pysty keskittymään

Aiempaan bussiin en ehdin ja myöhemmällä myöhästyn. Grr.




13 kommenttia:

  1. Joskus haikailen työmatkan perään. Olisi omaa aikaa kun siirtyy kotoa töihin ja toisinpäin. Tämä sinun kirjoituksesi helpottaa haikailua. Ja jos kävisin muualla töissä en varmaan voisi herätä 15 minuuttia ennen töiden alkua ja olla silti ajoissa...
    Tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. Suosittelen pyllistämistä :D :D
    Tai sitten jotain hyvää musiikkia kännykästä ja kuulokkeet jotka blokkaa muut äänet pois

    VastaaPoista
  3. Surullista, mutta kentällä näkyy joidenkin kohdalla, että on erittäin hip ja hop ja pop olla tyhmää ja jopa tuoda sitä korostetusti esille. Ei siihen yleisönosastokirjoitukset auta. Pyllistely varmaan sais ne hetkeksi henkeä haukkomaan, muuta kuinka pitkä vaikutus sillä olisi...
    Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko että niihin oikeastaan tehoaa mikään muu paitsi kasvaminen.
      Luulen että vuosi-pari tekee ihmeitä noillekin kavereille.
      Tyhmyyteen sekään ei tietysti auta, mutta josko oppivat olemaan vähän hiljempaa.

      Poista
  4. Voi ääh. Onpa ihanaa asua maalla!! ;)
    Mä valitsisin noista tuon tyynesti väliin istumisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. se olis mahtavin vaihtoehto, mut mulla ei ehkä ole pokkaa... :(

      Poista
  5. Kuulostaapa karsealle tuollainen työmatka ja vielä aamulla! Pojat hakevat selvästi huomiota ja paras palkkio heille on se, että joku menettää heihin hermonsa. Suosittelenkin kokeilemaan ystävällisyyttä. Sellaista ihan tavallista, ei mitään ylimaireaa ja aina vähän vaivihkaa niin, että mieluusti vain yksi poika kuulee ystävällisen kommentin. Voi kokeilla vaikka kehua jonkun pojan pipoa/reppua/takkia, mikä näyttää aidosti kivalta. Näin joulun alla voi myös rupatella siihen sävyyn, että miettii joululahjaa kummipojalle, joka on suunnilleen samanikäinen, että olisiko jotain lahjavinkkejä tai jotain merkkejä, jotka ovat suosittuja, kun et itse tiedä, mikä nyt on in nuorten keskuudessa. Tai sitten on vain parasta pyllistää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tämä on varmaan paras kikka!
      Nyt tosin ovat ehkä vähän rauhoittuneet, joku siirtyi kai kiusaamiseksi äityneet sohlauksen takia toiseen bussivuoroon ja koulu on kai ottanut muutenkin kantaa kyseisen sortinsakin törttöilyihin.

      Poista
  6. Ne on siellä "tarkkiksella" monesti ihan syystä, diagnoosi löytynee aika monelta. Voi olla adhd, add, uhmakkuushäiriö, autismi, lievä kehitysvamma, ahdistus, hyperkineettinen häiriö... Ihan pelkästään tyhmä on harva näistä erityisistä, vaikka erityisyyden syy ei aina päällepäin näy.

    T: adhd-pojan äiti

    VastaaPoista