tallellaoloilmoitus

Alkuvuoden pakollinen ruoka- ja säästäväisyyspuuskahdus on jälleen luonamme, hurraatit sille!

Tällä viikolla syömme mm.
kanaleikkeet + perunamuusi + kasviksia; hedelmiä
täytetyt ohukaiset, porkkanasoselaatikko (ei sellainen joululaatikko); hedelmäsalaatti
kasvissosekeitto, piirakka /pasteija; hedelmiä

En kyllä tiedä, ovatko nämä erityisen säästäväisiä ideoita, mutta suurin osa aineksista löytyy pakastimen uumenista.

*

Ruokapuuskahduksesta on hyötyäkin: työeväät ovat vähintäänkin mainiot alku-, pää- ja jälkiruokineen.
Enää puuttuvat vain eväskori, ruutuliina ja viinilasillinen.

*

Aamuisin en kyllä ole kovin puuskautunut.
Yhtäkkiä aamujeni tyhjä rennonrauhallinen hiljaisuus on täynnä teinejä ja puuronkeittelyä ja kaikkea muuta sentapaista hässäkkää.
Olisi paljon mukavampaa istua ja siemailla teetä omassa rauhassaan, ilman että tarvitsee puhua kenellekään.

En ole aiemmin tajunnutkaan, etten ole aamupuhuja.

*

Siirryimme joskus lokakuulla Lehtorin kanssa kahvista teehen.
Meistä on tullut aivan teettelijöitä.
Minä olen enempi perinteisten mustien teiden kannattaja, Lehtori suosii erikoisempia viherviä lajikkeita.
Jostain syystä teenjuoskentelu on hyggempää ja rentouttavampaa ja ylellisempää kuin kahvihetki. Jopa työaamuna kotona.




9 kommenttia:

  1. Hyvää alkanutta vuotta (jos en vielä ole muistanut toivottaa)! :)

    Teenjuonnissa on tosiaan jotain ihmeen ihanaa. Mä tosin en voi juoda, koska mikään vessassajuoksemisen määrä ei sen jälkeen riitä... :D Varsinkin iltatee -> juokset 10 kertaa yön aikana veskissä. Olen tee-epäsopiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja samoin: iloa tähän vuoteen!

      Mulla kahvi aiheuttaa vessajuoksentaa, tee ei niinkään, vaikka kuvittelin päinvastoin.
      (voi kääk, miten keksiäkäinen puheenaihe!)

      Poista
  2. Mun elämä on yhtä kahvin, teen ja erilaisten kofeiinittomien versioiden välillä tasapainottelua. Aamulla kaipaan 1-2 kuppia hyvää kahvia, siitä ei pääse mihinkään. Lounaan jälkeen kelpaa myös kahvi. Alkuiltapäivästä saatan piristää itseäni vielä vihreällä teellä, mutta sitten tulee stoppi kofeiinin annostelulle, sillä muuten menee yöunet. Todettu on, liian monta kertaa. Niinpä iltasella saatan lipittää vielä kupillisen tai pari rooibosta tahi jotakin infuusiota (useimmiten Clipperin inkivääri-sitruunaa). Näillä mennään. Pissalla täytyy muistaa käydä.

    Ja kyllä ihkaoikeat arkiaamut tuntuvat shokkihoidolta näin alkuun! Mulla ei kyllä ollut juuri lomaa, mutta mikäpä oli aamulla mykkäillessä ja rauhassa töihin hankkiutuessa kun nuoriso jäi kotiin nukkumaan.

    Kaikkein mieluiten olisin aamuisin hiljaa. Rauhallista sellomusiikkia voin kuunnella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tee ei - kumma kyllä - valvota mua. Kahvinjuonti sen sijaan pitää lopettaa viimeistään kuudelta.

      Olen välillä miettinyt, pitäisikö tuoda radio keittiöön, uutisten ja muun kuuntelemiseksi.
      Toistaiseksi keittiömme on pysynyt taustahälyvapaana vyöhykkeenä aamuisinkin.

      Poista
  3. Ihanaa. Sä o!et tallella. Ja mikä ihaninta, kera ruoka ja säästöpuuskahduksen. Jei.
    En tiedä miksi mä ilahdun näistä niin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hyvä että joku ilahtuu :)

      Mua ei säästöpuuskahdus kovasti ilahduta, koska yleensä silloin päädyn kuluttamaan normaaliakin enemmän (pitäähän sitä ostaa jotain kivaa, kun on säästynyt niin paljon rahaa, tai sitten tulee joku odottamaton meno)

      Poista
  4. Ihanaa alkuvuotta! Mä olen kunnostautunut eväilyssä suoranaisella nerokkuudella. Tällä viikolla on syöty:

    Tonnikalapastasalaatti
    tuorepuuro mansikoilla ja pasteija
    kermajuustosalaaatti jossa viinirypäleitä jne normaalit saldejutut....

    Olen ihan yli tyytis itseeni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olisin. Hyvät ruoat.
      Reseptit kehiin tietty heti.

      Poista
  5. Pitääkin olla tyytyväinen; noilla eväillä!

    Respetit kehiin!

    Ja samalla julistan alkavan viikon Leuhki Eväilläsi /Työpaikkalounaallasi -viikoksi!
    Saa leuhkia myös muillakin ruoka-asioillaan :)

    VastaaPoista