lomanodotussekalaisia

Juhannuksen jälkeen verstaalla hiljenee tyystin.

Käytän leijonanosan lomaa edeltävistä työpäivistäni lomasähköpostivastauksen sommittelemiseen.
Sitä kutsutaan kehittämistyöksi.

Lehtori ja kollegansa pohtivat toistuvasti kovaan ääneen, että Suvivirrestä ainakin juhannukseen asti kestää toipua työvuoden rasituksista, vasta sitten alkaa Loma.
Minä jurputan itsekseni ja aika usein ääneenkin, että tavallisella kuolevaisella on taukoa töistä nahkeat neljä viikkoa. Eikä välttämättä edes yhtä kyytiä kaikilla.
Yritä siinä sitten toipua.
Saati ehtiä oikealle Lomalle.

En minä sillä, onhan lehtorointi taatusti rankkaa.
Mutta niin on kyllä moni muukin työ tänä päivänä.

*

Sain kirjoitusidean, olen nakutellut menemään muutamana iltapuhteena.
Kun maanantaina tulin töistä kotiin, odotti minua pöydällä kustantamon kirjekuori.
Ei kannata huutaa että jee! Hipheihurraa!
Kuoren sisällä oli tauhkakasavastaus (kiitos, mutta ole hyvä, älä vaivaa meitä ikinä enää)  kait kolme vuotta sitten lähettämääni nöyrään pyyntöön tutustua tekstiini.
Tuli sellainen olo, että onko tämä nyt enne? Kannattaisiko samoin tein haudata uusikin idea?
Aika kiireisiä kyllä ovat, jos kolme vuotta kestää vastata ihmisen viestiin.
Tai vaikka kestäisi vain kaksi.
Nääfst, vuosikin on pitkä aika.

Minulle ei tule töihin järin perinteistä paperipostia, mutta jos en vastaa puoliltaöin lähetettyyn sähköpostiin aamukahdeksalta, soittavat kiireisimmät jo perään.
Ja ei. En ole palolaitoksella töissä.

*

Pari viikkoa matkaan.
Kävin yhtenä päivänä kirjakaupassa, kun siellä oli joku alennusmyynti ja olin ihan paniikissa että tarvitsen matkalukemista. En löytänyt mitään.
Muutamaa päivää myöhemmin menin kauppakeskukseen ostamaan maitoa tai jotain muuta elintärkeää, ja tulin ulos kirjakassillisen kanssa.
Jotenkin olivat kirjat siinä kirjakaupan alelaarissa vaihtaneet paikkaa ja löysin ihan valtavasti lukemista.

*

Yksi tuttu tilasi remppagaljapostauksen.
Muuten hyvä idea, mutta en tee ikinä remppaa.





14 kommenttia:

  1. Nuorempana 5 viikon vuosiloma oli enemmän kuin riittävä, mutta keski-ikäisenä se ei vaan meinaa riittää mihinkään. Pitäisi hoitaa kotona rästihommia, olla lasten kanssa, hoitaa vanhempien asioita ja kroppa ja mieli huutavat omaa aikaa ja vapautta, joka ei tietty tässä yhtälössä meinaa toteutua muuten kuin aamuyön tunteina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. totta, se varsinainen The Loma jää johonkin yleisen häsellyksen alle.

      Poista
  2. Et todellakaan hautaa ideaasi, sinä superhyper kirjoituslahjakkuus!

    VastaaPoista
  3. Ei tosiaan normaalikuolevaisen vuosiloma meinaa riittää mihinkään. Varsinkin, kun jälkikasvu lomailee tuhottoman pitkän kesäloman ja siihen päälle syys-, joulu- ja hiihtolomat, pidennetyt helatorstait ja mitä vielä...

    Ja hei, jatka nakuttelua. Haluan lukea sun idean valmiina kirjana, joka kyllä jokaisen vähänkään itseään kunnioittavan kustantamon pitäisi julkaista ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. loma-ajat vaativat kyllä melkoista järjestelyä ja suunnittelua. Melkein pitäisi päästä lomalle lomasuunnittelun jälkeen ;)

      Poista
  4. Mä jos menen ostamaan itselleni vaatteita (mitä en tykkää tehdä), niin jostain syystä silloin miehet on mukana ja huomaan seisovani niiden pukukopin edessä vaihtoehtoisten mallien kera.

    Ilmeisesti kustantamossa on ollut vieläkin pidempi keeesäloma. Unohda se kirje ja anna mennä uuden tekstin kanssa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. unohdin jo!

      Vaateostokset ovat viheliäistä puuhaa, ja parhaiten ainakin minä onnistun niissä ihan yksin.

      Poista
  5. Uuh, täällä toinen lehtori, joka myös juhannukseen asti aina ensin toipuu ja sitten vasta aloittaa lomailun - mulla tosin on aina kauhean huono omatunto tästä meidän pitkästä lomasta verrattuna muihin, koska olen ihan samaa mieltä, että kaikki tarvitsisivat sen pidemmän loman.

    Et kyllä hautaa sun ideaa, vaan jatkat nakuttelua! Mäkin haaveilen kirjan kirjoittamisesta, mutta olen niin hannari, etten ole saanut edes aloitettua (kun en muka osaa ja ei sitä kukaan sitten kuitenkaan kustanna ja blaablaablaa). Aika pitkään näköjään pitää odottaa vastausta, jos tekstin saa aikaiseksi... huh. Mutta nyt siis unohdat sen kirjeen (se oli kuitenkin ihan p***ska kustantamo, eikös vain??) ja jatkat kirjoittamista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vähän pidempi loma saattaisi olla hyväksi muillekin kuin lehtoreille, ja ajattele että Suomessa lomat ovat ihan älyttömän pitkät verrattuna moneen muuhun maahan! Miten ne ihmiset toipuvat? (millaisia lomia niiden maiden lehtoreilla on?)

      Poista
  6. Hi-hii, sulla on sitten kiva kirjoitustyyli. Älä missään nimessä lopeta kirjoittamista, uusi vaihde sisään vaan - hyvin menee. Täällä fani ainakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tervetuloa!

      ja en lopeta kirjoittamista, en pysty vaikka välillä yritän :)

      Poista
  7. Remppagaljaystävälle postausta odotellessa vinkin siiderin voimalla siivoamiseen: http://marjaananmaja.blogspot.com/2012/07/ohjeita-suursiivoukseen.html

    VastaaPoista