Ruokapostaus

Koska olen kaiken mahdollisen kuninkatar, myös yök-en-syö-keittiön, on aika kelvollisten yök-en-syö -ruokapostausten.
Silleesti vähän huolestuttavaa, että yhä enemmän ruoka kelpaa, ja yhä vähemmän on yökensyötä ilmassa, jotain edistystä on ilmeisesti tapahtumaisillaan. 
Esim. se, että nuoriso laittaa tai osallistuu ruuanlaittoon enemmälti.

Kaksi jämäruokareseptiä ensin:

1. Ylijäämäriisilettuset - tämän ohjeen keksin Kodin kuvalehden sivuilta

Riisiä (suunnilleen 3-4 dl), yhtä monta kananmunaa (3-4), puoli dl jauhoja, mausteita, juustoraastetta, sipulisilppua, paprikasilppua.
Riko kananmunat, vatkaa kevyesti, lisää jauhot, mausteet, kasvikset ja riisi.
Paista lettupannulla pikkulettusia.

Alkuperäisessä ohjeessa ehdotetaan lihaa taikinan joukkoon; me olemme syöneet riisilettusia lisukkeena (perunan, pastan, riisin korvikkeena).
Basmatiriisistä tulee hyviä, mutta mausteita pitää laittaa reilusti. 
Mahtavia erityisesti jos tekee kermaviilistä ja dippikastikepussillisesta kylmän kastikkeen.


2. Ylijäämäperunalastukananuggetit
Nuggetohjeen keksin Jamie Oliverin kokkiohjelmasta ja perunalastut keksi teini.

Ylijäämäperunalastuja (näitä tarvitaan aika paljon) (no en minä tiedä miksi meille jäi ylijäämäperunalastuja. Ehkä minä olen perunalastunatsi. Tai sitten meillä oli uutenavuotena liikaa kaikkea kivaa tekemistä, pelattiin Sherlock-lautapeliä, eikä muistettu syödä)

kananmunaa, jauhoja, vähän mausteita, ohuenohuita broiskuleikkeitä



Silppuroi ylijäämäperunalastut silppurissa. Perunalastujen maku vaikuttaa lopputuotteen makuun. Meillä mentiin sourcream-onion -chipseillä. (ja jälkimmäisessä erässä paprikatikku-)



Sekoita perunalastusilppu, jauhot ja haluamasi mausteet. (minä laitoin vähän curryä vain, ja ehkä muutaman rouhauksen jostain sekamaustemyllystä)
Leivitettä kului suhteessa enemmän kuin pelkkää jauholeivitettä, jouduin jatkamaan systeemiä ihan perinteisellä linjalla.

Saksi broiskuleikkeet mukavankokoisiksi nuggeteiksi, pyöräytä kananmunassa ja sen jälkeen perunalastusilpussa. Paista pinta pannulla rapsakkaaksi ja anna vetäytyä uunissa tovi.


leivitysvaihe näyttää vähän irstaalta
lopputuote

Tarjoa vaikka riisilettusten ja dippikastikkeen ja salaatin kanssa.

Ei ylijäämäruoka:

Aika hyvä kanasalaatti
tämän ohjeen nuoriso kähvelsi seurakunnan peli-illan valmisteluista. (meillä nuoriso osallistuu aktiivisesti seurakunnan nuorisotoimintaan, koska se on meidän kirkolla niin hyvää. Ne valmistelevat mm. itseäisyysjuhlat ja peli-illat kokkaamalla yhdessä; sieltä tulee aina kivoja reseptejä)

värikästä kierremakaronia
marinoituja kanasuikaleita
punasipulisilppua
paprikasilppua
pikkutomaatteja
fetakuutioita
kermaviiliä ja majoneesia ja sinappia
mausteita

Paistele kanasuikaleet.
Keitä makaronit.
Jäähdyttele lämpöiset.
Silppua kasvikset; ensin sipuli. Laita sipuli kulhon pohjalle ja ripottele päälle aavistus sokeria, se taittaa sipulista kitkerimmän maun! 
Heittele kulhoon kasvikset, makaronit ja broiskusuikaleet
Lisää puolet kermaviiliä, puolet majoneesia ja pieni turaus sinappia sekä muutama rouhaus maustemyllyistä. Sekoita.
Lisää fetakuutiot ja sekoita vähän lisää.

ei ole niin nökönnuukaa mittaamisen kanssa
tuplakanasalaatti työn alla

Kanapastasalaattiin voisi lisätä myös maustekurkkua ja/tai persikkakuutioita. Tai jotain rapsakkaa vihreää. Tai useampia kasviksia (maissia, hernettä, karkeaa porkkanaraastetta, papuja...)


Älä unohda jälkiruokaa



 ps. yksi teineistä päätti ensin että se lopettaa punaisen lihan syönnin.
Nyt se päätti ruveta kasvissyöjäksi.
Että hyvästi vaan kanasalaatit ja nuggetit, justiinsa kun keksin hauskat ohjeet.










4 kommenttia:

  1. Jehna, just eilen kuopukselta jäi riisi/quinoaa yli ja mietin mitä hitsiä siitä tekisin. Kiitos tästä, kuusi riisilettust tuolla juuri jäähtyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en vielä voinut maistaa koska paasto, mutta menivät pakkaseen odottamaan ahneempia aikoja...

      Poista
  2. Tuo riisilettusohje tulee heti kokeiluun. Mahtava ohje :)

    Me ollaan vielä lihansyöjiä ja tuo jälkiruokakin maistuisi oikein hyvin. Täytyy mennä laittamaan aamiaista, tässä tuli kamala nälkä.

    Mainiota viikonloppua!

    VastaaPoista