Viikon varrelta

- koko viikon meinasi tulla joku tauti. Jätin väliin uimisen ja pyöräilyn. Tauti ei vain iskenyt.
Olen edelleen ja aina vain puolikuntoinen, mutta en kunnolla kipeä. En tiedä, onko se hyvä vai huono juttu. En päässyt vielä tämänkään viikon alussa uimaan.
Mutta pyörän otin taas esiin, ihan uhmallakin.

- sotapoika sai viikon lopulla ylimääräisen vapaapäivän. Vapaa myönnettiin kätevästi noin kolme sekuntia lomakyytien lähdön jälkeen. Se tarkoitti useamman tunnin köröttelyä hornan tuuttiin ja takaisin noutamaan lomalainen kotiin.
Grr varuskunnalle joka sijaitsee kaikkien julkisten kulkuyhteyksien ulottumattomissa. Grr sille, että lomia voidaan myöntää kun valtion viralliset lomakyydit ovat lähteneet. Ja grr ihan muuten vain.
Yllättävästi tuntikausien köröttely oli kuitenkin leppoisa irtiotto aikasta täysinäisestä arjesta. Kyydissä kotiinpäin oli oman sotapojan lisäksi sen tupakaveri.

- samainen sotapoika sai vihdoin asuntohakemuksen vireille.

- vanhenin vuodella. Olin ehkä haaveillut edes kilistelemisestä jollain lasillisella tai jostain muusta vähän spesiaalista. Timantit oli kuulemma myyty loppuun kaikista kaupoista ja olin ei-iskeneen-oudon-ruton takia niin nuupo, että kilistin vain jollain hunajateellä ja rapsuttelin kissaa sohvannurkassa.
Nuorisolla oli kaikilla jotain omaa puuhaa, luonnollisesti eri aikoina. Kun yksi tuli, toinen meni.
Jollain tavalla tämä oli silti ihan paras mahdollinen syntymäpäivä.

- äänestin. Tietysti.

- muutamia virpojia kävi. Kissat ryöstivät virpovitsat.

- odotan pitkiä pääsiäispyhiä. Haaveilen siitä että makaan sohvannurkassa lukemassa. Tiedän etten kumminkaan.

- olen treenannut lähes viikottain shakkiruutujen leipomista. Harjoitus alkaa tuottaa jonkinlaista tulosta. Eivät ne nyt vieläkään mitään ruutuja ole, ei niistä shakkilautaa saa, mutta kerta kerralta parempia.

- löysin vähän reilu viikko sitten itselleni kevättakin. Olen koko viikon nautiskellut uudesta takistani, uusista farkuistani ja siitä että on kevät!



10 kommenttia:

  1. Myöhästyneet synttärionnittelut ja toivottavasti pääsiäinen parantaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos <3!

      tauti alkaa sentään jo hellittää, onneksi

      Poista
  2. Mukatauti on niin ärsyttävää. Tulis sitten tai häipyisi pois!
    Uusi kevättakki ja kevätfiilis kuulostaa kovasti hyvältä, nauti niistä vielä tämäkin viikko! Keväästä vissiin saadaankin nauttia, oon kuullut juoruja tästä.
    Paljonpaljon onnea synttäreiden johdosta, kilistää voi aina myöhemminekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos <3!
      kilistän kun kerkeen :)

      kevät on sentään kevät!

      Poista
  3. Susta tulee täysin oppinut shakkimestari, mä oon ihan varma!

    Jälkionnittelut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3!

      Kiitos.

      Shakkiruutujen leipomisen opettelussa on kyse jostain prvrssistä tarpeesta puuhastella itselle epätyypillisen nysväämisen parissa.
      Seuraavaksi selätän varmaan jonkun pitsinnypläyksen tai origamin tai kukaties alan rakentaa pullolaivoja. (juuei)

      Poista
  4. Synttärionnittelut jälkikäteisesti!
    Täälläkin uusi kevättakki, jonka löysin 8 eurolla fb-kirpparilta ja josta tykkään tosi paljon :)

    Minäkin odotan pääsiäisen pyhiä ja kevätaurinkoa ja pitkiä leppoisia aamuja. Toivottavasti se pöpökin tajuaa jo väistyä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos <3!

      Uusi kevättakki tekee ihmiselle ihmeitä.

      Poista
  5. Myöhästyneet synttärionnittelut!

    Mun kevättakki on ollut käytössä ainakin jo vuonna 2000, mutta epäilen, että se on viime vuosituhannelta :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos!
      Minun kevättakkini taisi olla ainakin 15 vuotta vanha, en ole jaksanut tutkia kuvista. Siinä vaiheessa kun hihasta jäi käteen pelkkä kuminauha, arvelin että on aika uudistaa pukine. (ihan oikeasti, hihansuussa oli kuminauha enää jäljellä, hiha alkoi hapertua pois. Kohta olisi ollut pelkät vetoketjut ja hihansuukuminauhat!)

      Poista