Mitä kivaa voi tehdä syksyllä Turussa 1 - mitä itse aion tehdä

Elokuun postaus päivässä sarjan tiimoilta pyysin postausehdotuksia.
Nyt luvassa kokonainen toivepostaussarja rva Kepposen ehdotuksesta: mitä kivaa voi tehdä syksyllä Turussa.

No selvähän tietysti on, että Turku on yleisen kivuuden mekka syksyisin - ja aina muulloinkin.

Sarjan ensimmäisessä osassa käsittelen sellaisia kivuuksia, jotka ovat vahvasti omassa syysohjelmistossani.

Mikään allamainituista ei ole kaupallista yhteistyötä, vaan esittelen semmoisia kivuuksia, joihin aion itse henk.koht. investoida (tai pistän Lehtorin investoimaan meidän kummankin puolesta)

Konsertit
Turun Filharmoninen orkesteri on viime vuosina onnistunut brändäämään itseään mallikkaasti, ja konsertit ovat melkolailla hyvin loppuunmyytyjä. Ohjelmistoon kannattaa siis perehtyä ajoissa ja liput hankkia kutakuinkin heti.
Tänä syksynä TFO:lla on tarjolla monenlaista ja monipuolista, kiehtovaa ohjelmistoa.

Heti kun saan raahauduttua Talolle, tarkoituksenani on varata minulle ja Lehtorille Uteliaat Aloittelijat -konserttisarja Sarja koostuu kolmesta erillisestä konsertista ja muodostaa kohtalaisen helpostikuunneltavan kokonaisuuden, jonka kaikki konsertit vaikuttavat mielenkiintoisilta.
Sikäli kun saan nämä liput hankittua, niin ehdottomasti eniten odotan sarjan viimeistä osaa, jossa kapellimestarina ja solistina vierailee Julian Rachlin. (ooh!)

TFO:n ohjelmistossa on syksyn mittaan luvassa myös mm. kantaesityksensä saava Flyover Beatbox ja elokuvakonsertti Laulu tulipunaisesta kukasta, jossa orkesteri soittaa elokuvan musiikit ja taustalla pyörii itse elokuva.

Teatteri
Lehtori on enemmän teatteri-ihmisiä, ja nimenomaan vakavan tragedian ystävä. (minusta teatterissa parasta ovat farssit) Turun kaupunginteatterin ohjelmistosta meillä on aikomus varata liput kahteen vierailunäytökseen: Don Quijote ja Riivaajat.

Keväältä ohjelmistossa jatkavat Komisario Palmun erehdys (nuoriso on menossa katsomaan sitä), Katoavaa maa (nähty; uskallan suositella) ja Näytelmä joka menee pieleen (kelvollisehko farssi, ongelmat käsikirjoituspuolella, ei niinkään itse esityksessä; se oli loistava!)
Ensi-iltoihin tulossa Amélie ja Pukija.

Museot
Museokorttia käyttäville - ja muille museoiden ystäville - suosittelen Taidemuseolta vielä syyskuun puoliväliin jatkuvaa Imogen Cunninghamin valokuvanäyttelyä.

Turun Linnassa olisi suotavaa vierailla syksyllä tai viimeistään lopputalvesta. Muutama sananen naisista -näyttely jatkuu maaliskuun alkupäiviin asti.
Halutessaan voisi täydentää näkemyksiään naiseudesta osallistumalla luentosarjaan kirjastolla. (tämä olikin kiinostava löytö! täytyy laittaa kalenteriin!)

Ruokakulttuuri
Aivan varmasti jossain vaiheessa syksyä päädymme syömään  suosikkiravintoloihimme E.Ekblomille ja Sergio's:iin.

Ekblomilla syömme Jannen kattilamenun - kolme ruokalajia; viineineen jos oikein villiksi heittäydymme. Jannen kattilamenu on parin viikon välein vaihtuva kolmen ruokalajin mietitty kokonaisuus, joka ei ole kertaakaan pettänyt. Ruoka on maukasta, huolella tehtyä ja harkittua.

Sergio's on rento, kotoisa italialainen ravintola. Ruoka on rohevaa ja maukasta. Jos olet nälissäsi ja listalla on lasagne, ota se! Tai risotto. Ja grappa jälkiruuaksi.

Suunnitelmissa on myös ilta Smörissä. Muutaman vuoden takainen neljän ruokalajin yllätysmenu kihelmöi edelleen muistoissani, ja odotan samanlaista makujen ja elämysten ilotulitusta.

Juomakulttuuri

Oluen ystäville erityisesti ja muuten vain uteliaille legendaariset Apteekki, Pankki, Koulu ja Vessa  -tai ainakin jokin näistä - kuuluu Turun must see -kohteisiin, kaikkina vuodenaikoina, myös syksyisin.

Koulussa voi lounastaa tai illallistaa, seillä on tarjolla tuhtia oluen kyytipojaksi sopivaa ruokaa.
Apteekissa vierailevat Vares-fanit.
Oma valintani näistä on Apteekki, ilman mitään sen kummempaa perustelua. Se vain on sympaattisin.

Drinkkejä ja tyyliä kaipaaville taas taivaita hipova WaloRooftop on uusin ja ensimmäinen näköalaravintola kaupungissa tässä seitsemän kukkulan kaupungissa.
Tällä hetkellä näköala avautuu paitsi kukkuloille, myös avonaiseen torimonttuun.
Kunnon turkulaiset tapaavat Wikken kulmalla, josta kulku käy luontevasti Waloon.






6 kommenttia:

  1. Ihana listaus. Tässä iskee himo päästä käymään Turussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa tänne vaan!

      Miten olisi vastaava postaus Helsingin syksystä?

      Poista
  2. Turku on aina hyvä ja kiva. Toinen mun lempparikaupungeista!

    VastaaPoista
  3. Melkein tekee mieli tulla käymään Turussa! :D Ei vais, Turku on hieno kaupunki. Ja upean listan olit tehnyt. Pitäiskö tässä alkaa viritellä Tampereen menovinkkejä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vain melkein??

      Kuulisin kyllä mieluusti Tampereen menovinkkejä.
      Billy Eliotia ainakin olen menossa katsomaan.

      Poista