häröilyt



Yritin tänään selvittää, miten nuoren tulevaisuudessa mahdollinen etäopiskelu hoidetaan.

Tuleva opiskelupaikka oli luottavaisesti sitä mieltä, että ei mitään etää, lähiä vaan.

Se nuori, joka jo jatko-opiskelee universtaalla, osasi kertoa että hänellä on etää aluksi ja sitten ehkä lähiä.

Minä mietin, että onneksi kukaan noista ei ole lääketieteilijä.

Olisi kuulkaa kauhiaa, jos yhtenä aamuna menisi aamukahville ja siellä olisi tuleva lääketieteilijä meidän keittiössä tiimmsi-yhteydessä ja kirurgisissa vaatteissa kaivelisi minun laatikoitani.

Tiimmssissä olisi rohvessooori ja se sanoisi että hop, otetaan mummo. Pistetään pöydälle. Aloitetaan avosydänleikkausharjoitus. Pannaanpa sieltä se kuvayhteys päälle vielä.

Mihin sitä sitten kaffekuppinsa laskisi ja kirjansa jos olisi mummo avosydäntoimenpiteessä keskellä keittiötä?

Ei olisi kivaa vaikka olisi vaari.
Edes laina-


*

On muuten kumma juttu mikä on aina näin kesäisin, että minulla voi olla töissä seitsemäntoista asiaa ja kotona sen päälle kahdeksantoista, kun eivät pysty kotonaolevat mitenkään tekemään edes kahta asiaa yhtenä ja samana päivänä.
Kun on loma.
Että jos menee vaikka kaverin kanssa heselle syömään, niin ei voi mitenkään ruokkia kissoja. Tai soittaa jotain asiointipuhelua, voi hyvänenaikasentään.
Tai mitä nyt milloinkin onkaan.
Jos on tiistaina laittanut ruokaa niin ei varmasti kykene siihen keskiviikkona. Eikä myöskään mitään muuta koko loppupäivänä.

Mahtaisiko minulle tulla semmoinen loma joskus?
Että ei mitenkään kykenisi.
Jos menisi heti aamusta kävelylle, niin sitten ei voisi koko päivänä tehdä mitään muuta kuin vältellä makuuhaavoja kääntämällä kylkeä satunnaisesti?
Ja jos olisi jotain ihan niin koettelevaa kuin lounas ystävien kanssa, niin ei meinaisi pystyä edes siihen kävelylenkkiin?

Ei pidä ymmärtää väärin, ovat ne tietysti lomansa ansainneet.

Mutta olisi kiva jos olisi joskus semmoinen tilanne että itse hallitsisi omaa aikaansa, eivätkä muut.
Eilen oli, melkein tunti, kun kaikki muut välttelivät makuuhaavojaan ja minä luin.
Kukaan ei häirinnyt yhtään.



*

ps. minua melkein hermostuttaa koko isoKOO jo enemmän kuin ennen. Että pysyisi nyt rauhallisena vain koko tilanne.



ps.2 minulla on niin paljon kirjoja, että ihan oikeasti en meinaa pystyä mihinkään kotona.
Tarvitsisin lukuloman.
Vielä reilu viikko töitä.
Varaan juhannuksesta ainakin yhden semmoisen päivän että en ajattele muita.
Kovin paljoa ainakaan.






3 kommenttia:

  1. Jos mulla on paljon (liikaa) aikaa käytössä ei-mihinkään, en todennäköisesti tee juurikaan mitään, koska ajattelen, että ei tarvi just nyt tehdä, kun on niin paljon sitä aikaa ja ehtii myöhemminkin. Ja koska ei tee mitään, sitä jossain vaiheessa toteaa, että no, tää päivä nyt meni tässä, eikähän enää kannata mihinkään alkaa, kun ehtii huomennakin.

    Mutta työpäivä virittää siihen tekemismoodiin valmiiksi ja sen päälle on jotenkin vaikeampaa vaan olla tekemättä tai ainakin ajattelematta sitä tekemistä. Tai katsella ympärillään ihmisiä, jotka ei ole koko päivänä tehneet yhtään mitään, eikä se näytä heitä yhtään haittaavan :).

    En nyt tätä osaa varmaan selittää, mutta luotan sun ymmärrykseen :).

    Ihanaa jussia! Anna muitten välillä ajatella sua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. totta, nuo ovat kinkkisiä nuo päivät, joissa aika venähtää omituiseksi ihan-kohta-teen-jotain-mutta-en-vielä-kun...
      Tuntuvat purukumilta sellaiset päivät.

      Työpäivä, tai joku muu jo valmiiksi vähän ohjelmoitu päivä pistää ihmisen varpailleen. Hyvässä lykyssä saa edes jotain aikaan :)

      Iloa juhannukseen!

      Poista
  2. Hmmh. Nuoriso ja niitten lomat sanonko mitä.
    (Mulla on kasa lukemattomia kirjoja, mutta oli pakko ostaa kaksi uutta juhannukseksi. Koska Loma. Koska vapaa. Koska voin.

    VastaaPoista