hetken vaan tää onni...

Olen ihan lopen kyllästynyt ruuan keksimiseen.

Kokkailu kyllä sujuu, mutta ikuisuusmantra mitätänäänsyötäisiin on pyörinyt päässäni jo ainakin marraskuusta alkaen.

Joulun tuntumassa - kun oli selvää että talouden ruokailijamääräkin vähenee - päätin että nyt kyllä! Tilaan ihan varmalla jonkun ruokapalvelun, joka tuo sapuskat, reseptit - ja jos mahdollista söötin kokkipojan - kotiovelle.
Vertailin niin kiihkeästi eri palveluntuottajia että somekanavani täyttyivät eri firmojen mainoksista ja aikani vertailtuani joku algoritmi poimi minut ja firman myyntipalvelu kilautti minulle.

Tilasin välittömästi Ruokaboksin (ei maksettu mainos), lähinnä koska he soittivat ensin ja asiakaspalvelu oli hyväntuulista.(valitettavasti eivät luvanneet sööttiä kokkipoikaa, mutta selvinnen)



Olin ihan että Jee! Hurraa! Riemu! Koska ei tarvitse keksiä ruokia ja ei tarvitse kovasti käydä kaupassa ja jos hyvin käy, niin säästyy jokunen pennonenkin.
Sitten olin vielä enemmän että Jee! Hurraa! Riemu! koska tilasimme tietysti neljän hengen boksin, josta siis jää kotona hybridiopetuksessa olevalle teinille kelvollinen koulupäivälounas aina seuraavalle päivälle syötäväksi. 

Odotin ensimmäistä boksiani ja se tuli ihan kohtuullisesti ja näytti semmoiselta kuin pitikin ja olin aina vain että Jee! Hurraa! Riemu!



Sitten tuli Lehtori tupaan.
Säästäväisyyspuuskaukseen ajautunut, alati köyhtyvä kotikaupunkimme oli päättänyt yksissä tuumin poistaa opettajilta ateriaedun.
Välittömästi, ilman siirtymäaikaa.

Koululla hybridiopetuksessa oleva Lehtori tarvitsee siis tästä päivästä lukien eväät joka ihmeen päivälle. 
Eväät, joita ei ole mitoitettu uudelle ruokajärjestelmällemme, ja joihin ei ole edellisellä kauppareissulla varauduttu.
Eväät joita ei siis ole.
Lehtori kunnian miehenä tietysti sanoi että hakee jonkun voileivän työmatkalla tai jotain, mutta onhan se selvä että suunnilleen kahden päivän jälkeen ne kolmioleivät alkavat maistua vettyneeltä pahvilta eikä lähitienoilla olevien kauppojen pikaeväsvalikoima muutenkaan ole kovin kaksinen.

Niin tai näin, evästodellisuus on edessä.
Jossain vaiheessa.
Minulle se tekee ihan hyvää, olen vähän turhan usein lievässä nälkäraivarissa kun tulen kotiin ja työeväät ovat olleet olemattomat. (nyt olen varustautunut, minulla on omppu, bansku ja appelsiini)

Ei se oikeastaan huono asia ole, mutta kyllä vähän tallasi minun onnellisen ruuanpohtimattomuushuumaantuneisuuteni päälle.

Pohdin siis yön synkeinä tunteina jälleen kerran mitätänäänsyötäisiin uutta oli loppukaneetti eväinä.


*

Pitäisikö hankkia meille jotkut tosihienot ruokatermarit? 


6 kommenttia:

  1. Mä niin myötäelän näitä sun ruokapostauksia ja -ahdistuksia. Vaikka mulla ei enää ole kuin yksi teini kotona, niin tuska on todellinen. Kasvissyöjänä olen tosi huono laittamaan liharuokia ja lapsen rauta-arvota taasen eivät pysy vaaditulla tasolla kasvisruoalla - hyvä jos liha-aterioilla.

    Joka juuttaan päivä siis mietin että mitä ja kuinka monena päivänä kehtaan turvautua Saarioisten äiteihin ja luottaa siihen, että kouluruoka on niin ravitsevaa ettei kotona tarvi stressata.

    Mutku stressaan silti!

    Ja sitten tuo ruoja vielä kysyy joskus, että "mikä on viikon menu"... koulussa kun on koko viikon ruoat päätettynä. No, kotona ei ... grrr!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. onneksi sentään on saarioisten äidit! (paha vain, mun teini ei suostu heidän ruokiinsa...)

      Pitäisi kait ajatella, että on harvinaisen onnekas kun elämän ratkaisevimmat murheet liittyvät tällaisiin asioihin.
      Mutta on se ruokahuollon pyörittäminen silti välillä aika ärsyttävää.

      Tsemppia viikon menun suunnitteluun ;)

      Poista
  2. Onneksi on Pinkki, joka vinkkaa sua omilla ruokavinkeillään. Itsehän teen joka viikko spagetti bolognesea ja kanahässäkkää. Välillä porkkanasosekeittoa, jos hurjaksi ryhdyn!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. totisesti, onneksi on Pinkki! Muutama puuskahdus sieltä päin olisikin ihan tervetullutta taas välillä.

      Meillä bolo alkaa olla jo ihan pannassa. Ja minua on alkanut tympiä kanahässäköintikin.
      Kaipa tämä taas tästä, kun saadaan vuosi kunnolla käyntiin.

      Poista
  3. Täällä ruokalista-ahdistus oli huipussaan koronakeväänä, kun koko perhe (kolme teiniä ja vanhemmat) oli kotona sekä lounas- että päivällisaikaan seitsemänä päivänä viikossa. Kesälomien jälkeen on hiukan helpottanut, kun olen itse perheen ainoa etätyöläinen. Nyt abiturientin lukuloma jo häämöttää, eli pian lounaita täytyy taas ruveta miettimään tarkemmin, huoh. Toivottavasti epidemiatilanne ei pahene niin, että kaksi nuorempaakin palaisivat etäkouluun ja arkilounasvahvuuteen.

    Kuulun niihin (ärsyttäviin?) ihmisiin, jotka suunnittelevat kerralla viikon ruokalistan. Ahdistaa silti - joskus saatan repiä hiuksiani tunninkin, ennen kuin suunnitelma on valmis. Yleensä suunnitelma alkaa perjantaista, viikonloppuna kokkaan joka aterialle reilut määrät, jolloin ma–ke listalla on viikonlopun tähteitä. Torstaina on nuorison ruuanlaittovuoro ja perjantaiksi täytyy taas olla listalla jotain. Tämä strategia ei valitettavasti toimi, jos lounaalla on joka päivänä viisi henkeä, vaan viikollakin on kokattava useampana iltana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi mahtavaa jos pystyisi kokkaamaan kerralla enemmän. Meillä vastaan tulevat säilytystilat, ja vielä enemmän yksi nuorista joka ei kertakaikkiaan suostu syömään monena päivänä peräkkäin samaa.

      ja juuri tuo! Kun on suunnitellut että jostain kokkauksesta riittäisi ainakin kahdelle, mieluummin kolmelle aterialle ja se hengitetään sisään yhdellä kertaa! Se on katastrofi!

      Poista