kerrostaloelämää

Asumme kerrostalossa kahden pikkulapsiperheen välissä kuin piffi hampurilaisessa.


kuva ei liity tapaukseen mitenkään

Vielä vuosi sitten oli yläkerran pikkulapsilla jokailtainen iltavilli. Sittemmin ne ovat vähän kasvaneet ja vähentäneet iltavilliään, mitä nyt satunnaisesti hyppelevät niin että kristallikruunumme flyygelin yllä huojahtelee kannakkeissaan. 

Nykyään on alakerran pikkulapsiperheellä iltarähjä. 
Minun käy niitä vähän sääli.
Ihan selvästi ovat koko perhe juuttuneet iltaohjelmassaan johonkin huonoon kierteeseen. En ymmärrä alakerran kieltä, mutta veikkaisin että keskustelu menee suunnilleen näin
nukkuma-aika, iltapesulle ja pyjama päälle!
mullon leikki kesken
nyt heti
ei
nyt heti
ei

Aina siihen asti kunnes kumpainenkin osapuoli rääkyy täyttä turhautumistaan, ja meillä wetswuud-porsliinit kilisevät vitriineissään.
olen vähän huolissani porsliineista, se on oikeasti aika äänekästä turhaumaa; veikkaan että naapurit eivät tajua kuinka selkeästi äänet kuuluvat.
Mehän emme luonnollisestikaan metelöi ja hipsuttelemme hiirenhiljaa jos hipsuttelemme, emmekä käytä koneita myöhään, emmekä katso telkkaria yhdeksän jälkeen (se on kuulemma alkuperäisissä säännöissä kielletty) emme käy suihkussa ikinä tai iltaisin emmekä oikeastaan edes asu missään, ja pureskelemme ruokamme suu kiinni ettei kuulu massutusta.

Se iltarähjä herättää minussa monenlaisia ajatuksia.

Ihan ensiksi olen iloinen siitä että tuo känkkäämisvaihe on meidän osalta ohi.

Sitten muistan oman turhautumiseni ja läpikaiken lyövän väsymykseni - kärsin lasten pikkulapsiaikaan valtavista unihäiriöistä ja väsymystä aiheuttavista tiloista ja haaveilin aamusta iltaan vain siitä hetkestä että pääsen nukkumaan. Tai edes saan olla rauhassa. Olen iloinen, että sekin vaihe on ohi.
haaveilen kyllä omasta rauhasta ja nukkumaanmenosta päivittäin vieläkin, mutta en ole niin väsynyt enkä turhautunut

Minun tekisi mieleni mennä alakertaan ja sanoa, että kyllä se hellittää, mutta voisitteko mitenkään yrittää löytää uusia lähestymistapoja tuohon iltaohjelmaanne?
Että eikö ole aika plääh ilta toisensa jälkeen ajatua samaan kurimukseen?
jonkin verran ääniä kuuluu kerrostaloasumiseen, tiedän. mutta toisinaan kun olen suloisesti nukahtamisen kynnyksellä ja alakerrassa käydään periaatekeskustelua nukkumisen merkityksestä, tulee kaikenlaisia ajatuksia mieleen. niinkuin vaikka se, että jommallakummalla, joko minulla tai naapurin lapsella, on outo nukkumaanmenoaika. 

Voiko tuollaisesta huonosta kierteestä edes vapautua?
Vai tarvitaanko joku supernanny pelastamaan päivä?
Voiko oikeasti oppia uusia lähestymistapoja tahtoikäisten kanssa?

Minä nyt selvästi olen jo ihan ylikasvanut kaikenlaiseen tapojen muokkaukseen, aina aloitan väärällä sanalla teinin ja aikuisten kanssa keskustelun ja olen lisäksi kuulematon, muistamaton ja hajamielinen. 
Vaikka kuinka yritän, en muista mihin aikaan teinin koulupäivä alkaa, onko lähi vai etä ja mitäsemuutensullekuuluu.
Niin että voiko ihminen oppia uusia lähestymistapoja?
Edes itseensä?


*

mistäköhän kirjoittaisi? 

Onko kukaan viime aikoina lukenut mitään kiinnostavaa?
Minä olen ajautunut omituisten kirjojen kurimukseen. Olen lainannut kirjastosta vaikka mitä sellaisia, jotka ovat niin omituisia ettei niitä pysty lukemaan.

16 kommenttia:

  1. Onneksi meidän yläpuolella asuu vanhempi nainen tai siis ikäiseni. Alapuolella on kellari ja siellä ei asustele kukaan äänekäs. Tunnetko Markku Ropposen yksityisetsivä Kuhalan kirjat; virkistävän hauskoja. Entä Derorah Feldmanin Unorthodox, hasidijuutalaisesta yhteisöstä irtaatuneen kertomus. Kiinnostava ja samalla tuo onnen tunteen ettei sinne sattunut syntymään. Entäs matka Portugaliin, Anu Patrakan uusin Häpeän aukio; hyvä dekkari, missä ei raakuuksilla mässäillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Feldman on jo luettu, mutta Patrakan pistän muistiin!
      Ja ehkä myös tuo Ropponen, kiitos vihjeistä <3!

      Poista
  2. Meidän yläpuolella olevassa asunnossa alkaa myös aina iltaisin tömistelykinkerit, jotka jatkuvat suunnilleen tuonne yhteentoista asti. Mielessä on käynyt ajatus, että eikö nykyajan lasten enää tarvitse käydä ajoissa nukkumaan niin kuin joskus ennen. Tai jospa ne ovatkin aikuisia, jotka ravaavat edestakaisin ympäri huushollia. :-D Mutta eipä auta kiristellä hampaita: jos asuu perhekokoisessa asunnossa, on hyvin todennäköistä, että yläpuolella samankokoisessa asuu perhe eikä esim. hiljainen opiskelija.

    Supernannykin taas alkoi, mistä iloitsin kovasti. Ensimmäinen jakso oli vain minusta kovin lattea. Mutta ehkä saamme sarjan edetessä lisää haastetta peliin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ehkäpä tosiaan meidänkin naapurissa rymistelevät aikuiset eivätkä lapset ;)
      Kerrostaloasumiseen liittyy monenmoisia etuja ja haittoja, kaikenlaisia elämisen ääniä kuuluu olla ja saakin olla.

      Poista
  3. Jännä juttu, tapoja voi näemmä muokata vanhanakin. Mun jotkut huonot tavat loppui, kun yksi terapeutti niistä hieman huomautti. Sillai hellästi, et voisko toimia toisinkin.
    Esim minä ja kuopus aika usein kilpalaulettiin, mutta nykyään ei oikeastaan koskaan.
    Et ehkä se alakerta tarvitsee jonkun ulkopuolisen vihjaamaan, että muitakin keinoja on. Haluutko mennä googlekääntäjän kanssa ovelle :D
    No joo, muistan omat väsyneet ja äänekkäät pikkulapsivuodet kovin hyvin. Kyl sitä vaan jämähtää samaan showhun ilta toisen jälkeen, valitettavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voihyvänenaika! Niin näen mielessäni itseni röntsäisessä pyjamassa ja tukka pystyssä googlekääntäjän kanssa soittelemassa naapurin ovikelloa että mitenkä olisi, voitaisiin opetella uudet iltarutiinit. Kääk :d

      Naapurin meiningeissä ei oikeasti ihan hirveästi häiritse se ääni, vaan se että ihan selvästi siellä junnataan ilta toisensa perään samassa kurimuksessa. Ehkä ne ovat molemmat väsyneitä, äiti ja lapsi. Muina aikoina kuuluu iloista naurua ja välillä laulua.

      Poista
  4. Kiitos Marika, kun jaksat kirjoittaa.
    Käyn aina iltaisin täällä kurkkaamassa, onko uusia kuulumisia ja ilahdun kun on ❤️.

    T. Sama vanha Annukka (laitan varuiksi nimen, kun puhelin ei anna valita mun normiprofiilia tai sitten en vaan osaa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipäs kun antoipas sittenkin, mutta kirjautua piti erikseen

      Poista
    2. <3!
      Mulla olisi kova hinku kirjoittaa, mutta mulla on paha aihe- ja asiavajaus. Tarvitsen potkun ahteriin :)

      Poista
  5. Mä asuin erilaisissa kerrostaloissa melkein 40 vuotta ja nyt kun rupesin miettimään, niin ihme tuuri on käynyt: jotain yksittäisiä bilemökiä lukuunottamatta kertaakaan mulla ei ollut häritseviä naapureita! Toki elämisen ääniä kuului, mutta ei mitään semmoista, mistä olisi pitänyt käydä avautumassa. Nyt täällä metsän keskellä on tottunut niin totaaliseen hiljaisuuteen, että menisi varmaan hermo pienistäkin äänistä.

    Mun lukusuositukset ei taida olla sellaisia, jotka sua kinnostaa; luen edelleen melkein pelkästään dekkareita.
    Oletko lukenut Barack Obaman Luvatun maan? Se on kyllä hieno. Ja sitten ihan toisenlainen: Saku Tuomisen Kaikki mitä olen oppinut hyvästä ruoasta (tosin isäni 76-v oli sitä mieltä, että toi oli naivi ja huono...).

    Dekkari-listankin toki saat, jos haluat!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ollut kaksi oikeasti todella häiritsevää naapuria, ja näillä naapureilla oli kummallakin valtava päihdeongelma.
      Lapsiperheistä lähtee ääntä, se on totta, ja ne äänet herättävät monenlaisia tunteita, mutta eivät ne ole häiritseviä sellaisella tavalla että soittaisin poliisille tai muuttaisin pois.

      Jonotan kirjastosta Obamaa, olen jotain neljässadas 😊

      Poista
  6. Mulla on kesken Totuushaaste - niminen uutuus ja aloittaessani sitä ajattelin heti, että Marika varmaan tykkäis tästä ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä sain sen just luettua, oli ihana ❤️

      Poista
    2. Haa, sä siis olit sen jo löytänyt! Mäkin jo eilen luin loppuun ja tykkäsin kyllä♥

      Poista
    3. Nyt on vuorossa dekkari mutta seuraavaksi sitten Holly Bournen uusin aikuistenkirja Teeskentelyä tai sitten ihka uusi tuttavuus Carty-Williams: Queenie. Vaikuttaa mielenkiitoiselta sekin!

      Poista
    4. Queenie oli hyvä sekin 😊
      Holly Bourne täytyy varmaan laittaa varaukseen

      Poista