Liikuntapohdinto

pohdin suhdettani liikuntaan tasaisin väliajoin.
En ole koskaan ollut liikunnallinen, tunnen oloni kömpelöksi, vääräänsuuntaanmeneväksi ja hankalaksi kaikin puolin. Hädin tuskin erotan vasemman jalan oikeasta, ja jos pitää tehdä jotain käsillä ja jaloilla yhtäaikaa, menen aivan sekaisin.

Minua ärsyttävät aivan erityisen paljon kaikki lehtijutut, oppaat, oma-apukirjat ja vastaavat joissa käsketään lenkkeillä, joogata ja käydä punttisalilla. niissä tulee ukk-instituutin koko liikuntapiirakka tai -pyramidi tai mikä muoto nyt ikinä tällä hetkellä onkaan muodissa.
Joskus saattaa myös olla sauvakävely listalla.
Hyväksyn näistä lenkkeilyn. ja sauvakävelyn jos se on listalla.
UKK-piirakassa on myös välillä tanssi ja haravointi, mutta ei itseapuoppaissa.
en haravoi kun ei ole pihaa

Olen käynyt punttisalilla aika ajoin vuosien varrella.
En tykkää.
Minusta ne härpäkkeet näyttävät keskiaikaisilta kidutusvälineiltä.
Ja jotenkaan en koe niitä tiloja turvallisiksi.
tiedättehän, tämä uudehko käsite: turvallinen tila.
ei sillä että minulle olisi kukaan edes koskaan puhunut punttisalilla, mutta en vain tunne oloani hyväksi niissä.
olen käynyt myös pelkästään naisille tarkoitetulla salilla. ihan sama juttu, ei hyvä.
Tiedän että se johtuu vain ja ainoastaan omasta kieroutuneesta kehosuhteestani.

Jooga tuntuu ajatuksena kummalliselta.
Testasin kerran kotona.
Oli merkillistä. 

Ryhmäliikuntaa inhoan syvästi.
Tanssiminen ei suju.
Punttisali, jooga ja haravointi ovat poissa laskuista.

Samalla tiedostan selkeästi sen, että haluan olla lihaksikas ja ryhdikäs. myös henkisesti
Ja semmoinen reipas akka sitten kun tulen isoksi.
siksi pitää liikkua

Uiminen on minun lajini.
En tiedä sijoittuuko se yhtään mihinkään liikuntapiirakassa tai -pasteijassa, mutta siitä sentään nautin paitsi silloin kun vesi on kylmää ja märkää ja teen sitä suunnilleen vapaaehtoisesti.
Lähihalli meni kiinni jo toukokuussa, isolle hallille en kesäkuussa ehtinyt, olen siis odotellut uimahallien avautumista aamukampa kädessäni suunnilleen juhannuksesta asti.

Siinä uimahallilamaannuksen kourissa tapahtui jotain.
Päädyin kiipeilyhallille. halli kuin halli, vissiin
Kiipesin vähän ja se oli kivaa.
Edellisestä kerrasta on aika tarkkaan neljä vuotta.
Toisella kertaa pyysin siskon kaveriksi silleesti että meillä oli mukana personaalinen traineri eli lapsukaisistani vanhin hän on varsin pätevä kiipeilyohjaaja koska tekee sitä opiskeluiden ohessa.
Sitten menimme taas uudestaan siskon kanssa.
Ja taas ja taas.
Hankimme kymmenen kerran sarjakortin.

 

sarjakiipeilykortti

ja voi hyvänen aika, mankkaa.
enää puuttuvat kengät

 

tätimankka

Se on ollut aika mukavaa ja omituisella tavalla sielua hivelevää kun voi oppia uutta ja onnistua.
Hallin punttisalilla olen opetellut leuanvetoa ja punnertamista (*)
Nyt odotan vaan että ilmestyy lihas ja ryhti. personaalinen trainerini sanoo että pitää käydä enempi kuin kerta viikossa.

Ja nyt uimahallikin aukesi! Se iso.
Jee.
Menin heti toisena päivänä.

Omituista on se, että kiipeilyhalli on täynnä nuoria vetreitä jänteviä ihmisiä mutta minulla ei ole siellä kovinkaan epämukava olo. ei myöskään uimahallilla missä on paljon vähäpukeisia, jänteiviä vetreitä ihmisiä, se vasta outoa onkin ettei ole.

Lisäksi omituista on se, että en todellakaan ole kovin taitava, en notkea, voimakas enkä rohkea. Ja silti yritän vaan.
Sekin on omituista että mieluiten harrastan liikuntaa itsekseni, mutta nyt on sisko ja poikanen.
Ja aivan todella erityisen omituista on se, että ajattelen liikuntaa ihan päivittäin. siksi kun odottelen niitä lihaksia

Flahsback; tämä on tapahtunut perheessämme jo kertaalleen (tai siis oikeasaan kahdesti; Isoveli ja Pikkusisko)

(*) sain kauheat kilarit kun Lehtori ihmetteli että mitä vaikeaa punnertamisessa muka on.
Minä sanoin että esimerkiksi se, että niissä kouluissa joita minä olen kasareilla ja ysärillä käynyt, tytöt eivät punnertaneet. tai jos punnersimmekin, niin kertaluonteisesti jonain testipäivänä

vähän epäilen että jatkuuko tämä innostus miten pitkään ja iskeekö korkean paikan kammo jossain kohtaa.