Ihan käsittämätön urakka: minulla google herjaa tilan täyttymistä, ja selvittelen vuosi kerrallaan, ja alle tunnin kerrallaan sitä kaaosta. Yhtään ei tule lisää tilaa, mutta aikaa menee ja kuvia poistuu.
Mä pääsin tosta hommasta helpolla silloin kun ystäväni Riesa päätti asettua taloksi 😄 Muutaman viikon katselin satoja kuvia, satoja kertoja eikä ne kertoneet mulle mitään. Tunsin ihmiset, mutta mitään muuta niissä kuvissa ei sitten ollutkaan. Lopulta tein päätöksen ja poistin kuvia 3-4 vuoden ajalta.
rohkea päätös, en vielä ole pystynyt kovin radikaaliin kuvien poistamiseen. Kummallista, en kumminkaan oikeastaan koskaan katso vanhoja kuvia, se on minusta jotenkin vähän ahdistavaa.
Mulla se oli helppoa, kun en tosiaan muistanut niistä kuvista mitään. Nyt meidän pitäisi ottaa urakaksi paperikuvien läpikäynti: meillä on Mursun ukin ja mummin ja mummon kuvia. A-nopin kuvia. Mursun kuvia, minun kuvia ja Pojankin päiväkoti ja koulukuvat. Kaksi kansiollista meidän suvun laskiaisrieha- ja syyspatikkakuvia ja yksi kansio meidän latuyhdistyksen lehtileikkeitä ja valokuvia. Voi luoja sentään!
hienosti olette dokumentoineet elämäänne! Meillä on työn alla anopin äidin koko huusholli, ja voi hyvänen aika sitä kuvien määrää! Kun emme yhtään tiedä keitä kuvissa on: vaikkapa bussiretkiä mihinlie, missä koko bussilastillinen satunnaisia matkailijoita tönöttää jonkun nähtävyyden edessä.
Ainoastaan omat kuvat on muka-järjestyksessä. Ne vanhat kuvat pitäisi läpikäydä: onko järkeä säilyttää kuvia joista ei tunne ketään? Juuri noita bussiretkiä mihin lie ja joista Mursu tuntee ehkä vain bussikuskin ja itsensä - kameran takana oli A-noppi 😆 Ja bussin tietenkin tunnistaa: "Katso, vanha Sukulan linjan bussi!"
Enää en uskalla edes tarjota Pojalle ja Miniälle tarjota mitään mitä meillä ei tarvita, koska heillä on järjestely- ja siivouskausi meneillään.
auh, digikuva-arkisto... Kesän alussa siivosin puhelimesta ylimääräisiä kuvia, siihen meni yksi viikonloppu eli parikymmentä tuntia. Huu.
VastaaPoistaIhan käsittämätön urakka: minulla google herjaa tilan täyttymistä, ja selvittelen vuosi kerrallaan, ja alle tunnin kerrallaan sitä kaaosta. Yhtään ei tule lisää tilaa, mutta aikaa menee ja kuvia poistuu.
PoistaMä pääsin tosta hommasta helpolla silloin kun ystäväni Riesa päätti asettua taloksi 😄 Muutaman viikon katselin satoja kuvia, satoja kertoja eikä ne kertoneet mulle mitään. Tunsin ihmiset, mutta mitään muuta niissä kuvissa ei sitten ollutkaan.
VastaaPoistaLopulta tein päätöksen ja poistin kuvia 3-4 vuoden ajalta.
rohkea päätös, en vielä ole pystynyt kovin radikaaliin kuvien poistamiseen. Kummallista, en kumminkaan oikeastaan koskaan katso vanhoja kuvia, se on minusta jotenkin vähän ahdistavaa.
PoistaMulla se oli helppoa, kun en tosiaan muistanut niistä kuvista mitään.
PoistaNyt meidän pitäisi ottaa urakaksi paperikuvien läpikäynti: meillä on Mursun ukin ja mummin ja mummon kuvia. A-nopin kuvia. Mursun kuvia, minun kuvia ja Pojankin päiväkoti ja koulukuvat.
Kaksi kansiollista meidän suvun laskiaisrieha- ja syyspatikkakuvia ja yksi kansio meidän latuyhdistyksen lehtileikkeitä ja valokuvia. Voi luoja sentään!
hienosti olette dokumentoineet elämäänne! Meillä on työn alla anopin äidin koko huusholli, ja voi hyvänen aika sitä kuvien määrää! Kun emme yhtään tiedä keitä kuvissa on: vaikkapa bussiretkiä mihinlie, missä koko bussilastillinen satunnaisia matkailijoita tönöttää jonkun nähtävyyden edessä.
PoistaAinoastaan omat kuvat on muka-järjestyksessä. Ne vanhat kuvat pitäisi läpikäydä: onko järkeä säilyttää kuvia joista ei tunne ketään? Juuri noita bussiretkiä mihin lie ja joista Mursu tuntee ehkä vain bussikuskin ja itsensä - kameran takana oli A-noppi 😆 Ja bussin tietenkin tunnistaa: "Katso, vanha Sukulan linjan bussi!"
PoistaEnää en uskalla edes tarjota Pojalle ja Miniälle tarjota mitään mitä meillä ei tarvita, koska heillä on järjestely- ja siivouskausi meneillään.