Olen viime aikoina - ehkä jostain keväästä asti - yrittänyt hyötykävellä mahdollisimman paljon. Koko kroppa on ollut niin hankala ja liikunta kaikkinensa vähissä, niin täytyy kaivaa kaikki mahdollisuudet edes jonkinlaiseen liikkeeseen.
Kesän yli olen käyttänyt pitkästä aikaa myös sporttitrackeria.
Sen mukaan minulla on melkein joka paikkaan suunnilleen 3,5 km. Semmoisen pienen koiralenkin verran.
Yritän kävellä sen 10000 askelta päivässä.
Kummallista on se, että jos varta vasten lähden kävelylle, en meinaa saada sitä mitenkään täyteen. Mutta jos kävelen töihin ja töistä kotiin, niin johan on mittari mielissään.
Hyvällä säällä kävelen lauantaisin kiipeilytreeniin. Sinnekin on matkaa suunnilleen 3,5 km.
(onkohan mitään paikkaa, jonne olisi pidempi matka, vai onko joka paikkaan automaattisesti 3,5 km meiltä? Kirjastolle taitaa olla viisi, mutta sinne minulla ei ole ollut aikoihin asiaa. Vähän sama juttu, minun mielestäni melkein mihin vain kotikaupungin ulkopuolelle ajaa autola tunnin verran, matkasta riippumatta. Paitsi Tammisaareen, sinne ajaa neljä. Lehtori sai hepulin kun väitin niin.)
Olen kade, työkaveri sanoi tähtäävänsä 17000 askeleeseen päivässä, "ihan muuten vain".
Siihen riittää kuulemma tunti aamuin-illoin.
Minulla ei. Huomasimme lomareissun aikana, että Lehtorilla oli aina suunnilleen tuhat askelta enemmän kuin minulla. Hän sipsuttaa kuin herkkä balettitanssija ja minä kauhon menemään kuin kirahvi, vaikka muuten läntä olenkin.
Kuinkahan monta kertaa minun pitäisi kävellä tuosta portailta saunan portaille saadakseni tuo 10000 askelta täyteen? Tai 17000? Meillä ei ole kävelyteitä ja pientareet on entistä kapeammat viime syksyisen asvaltoinnin ja ojien kaivamisen jäljiltä. Ei ole minusta maantien laitaa kävelijäksi vaikka haluaisinkin.
VastaaPoistaSiellä sitä sitten Sähkäri-Heikin kanssa vierekkäin ojan pohjalla pötköteltäisiin, kun Mursu soittaisi Naapuri-Ystävän hymyilevän ja karvaisen Molliksen kanssa mua etsimään 😂
Yllättävän paljon tulee arjessa askeleita ihan sillä, että pitää puhelimen koko ajan taskussa (minä en pidä) - siis ihan kaikesta siitä, mitä tepsuttaa normaaleissa arkipuuhissaan.
Poistaon aika harmillista, ettei maanteiden varsia pääse kävelemään; minä ainakin ihan vilpittömästi tykkään kävelemisestä. Äänikirja korviin ja menoksi! Tai niin kuin korona-aikaan, silloin soittelin kävelypuheluita. Siinä pääsee johonkin omaan rauhalliseen kuplaan.
Minä tykkäisin myös kävelemisestä.
PoistaTöissä ollessani kävelin työmatkat talviaikaan ja poikkesin matkalla avannossa.
Keväästä syksyyn pyöräilin työmatkat, mutta usein iltaisin kävin metsässä lenkkipolulla kävelemässä. Joskus otin jopa muutaman juoksuaskeleen - vaikka ei sitä nyt kyllä uskoisi. Tykkäsin juosta ylämäkiä.
Avantoon en menisi. Onneksi sellaisia ei ole työmatkan varrella...
PoistaEnsimmäinen kerta oli julmaa, mutta siihen jäi nopeasti koukkuun. Kaipaan sitä.Kin.
Poistayritin uimahallin kylmäaltaassa. Kerran pystyin, toista kertaa en, vaikka kuinka psyykkasin
Poista