Pidin Isosiskolle päiväkirjaa hänen ensimmäisinä elinvuosinaan - en päivittäin, mutta päämäärätietoisesti. Halusin kertoa hänelle, millainen oli se maailma ja perhe, johon hän syntyi.
25 vuotta sitten, tai itse asiassa 25vuotta ja yksi päivä sitten, olen kirjoittanut näin:
Teksti on jo ehtinyt himmentyä ja seuraavalle sivulle on kirjoitettu voimakkaan värisellä kynällä, mutta kyllähän tuosta suunnilleen selvän saa
12.9.2001
Paljon kysymyksiä vailla vastauksia, mutta varmaa on että nämä tapahtumat eivät unohdu.
Missä olit kun kuulit WTC:stä kysytään varmaan vuosien päästä. Minä olin saanut siivouspuuskauksen, hinkkasin keittiötä hiki päässä kun isäsi huusi katsomaan uutisia. Sinä istuit pienenä isäsi sylissä ja me yritimme ymmärtää, miten maailma on järkkynyt. Tällaisen terrorin ei pitäisi olla mahdollista, se ei voi olla totta ja silti se on.
Yritimme koko illan seurata uutisia, tuntui siltä että koko maailma pysähtyi.
Isosisko on ollut 4 kk:n ikäinen mytty isänsä kainalossa nukkumassa, Isoveli reilut 2v.
Mietimme aamulla, että kyllä nyt voi jo sanoa, että siitä on kulunut kauan aikaa.
*
Annoin Isosiskon lukea päiväkirjansa vuosi sitten keväällä kun hän valmistui ammattiinsa. Vaikka olin kirjoittanut nimenomaan häntä varten ja hänelle, siinä vahvassa tarkoituksessa että hän joskus tuon kirjan saa lukea, se oli silti valtavan intiimi ja erikoinen kokemus. En ollut ollenkaan valmistautunut siihen, miten paljaaksi oloni tunsin, kun aikuiseksi kasvanut luki kirjoituksiani.
(ja miten nuori olenkaan itse tuolloin ollut, aivan keskenkasvuinen!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti