Haipakkaista menoa

Ollut vähän haipakkaista jostain elokuun alusta asti.

Isosiskon reissu. Se asusteli meidän nurkissa ennen lähtöään maailmalle kuukauden verran. Oli ihanaa ja kävi voimille, yhtäaikaa. Nyt se on siellä maailmalla, yhdeksän aikavyöhykkeen päässä. Yritän olla ajattelematta, mutta se on haasteellista, kun se tykittää kuvilla jatkuvasti. Normaalisti en arjessa ajattele (aikuisia) lapsiani ollenkaan, paitsi silloin kun joku on yhteydessä. Silloin ajattelen kaikkia ja stressaan kaikkia. Nykyisellään siis ajattelen kaikkia lapsukaisiani ja stressaan heidän asioitaan päivittäin. Vähempikin stressi riittäisi.

myrskyä Santorinilla

Kissalauma. Kutistui yhdellä kissalla. Arppu, Rönäperän Ja Muiden Vähäisempien Maiden Prinsessa Arwen, sairastui vakavasti ja parantumattomasti. Se oli rotuisekseen jo ihan hyvän ikäinen, sillä oli luultavasti nivelrikkoa ja alkavaa dementiaa, ja kahden kissan kissalauma on liki koko kesän ollut epätasapainossa (eli sairasu on tehnyt tuloaan jo todella pitkään), mutta silti...
Kun Arppu aikoinaan tuli meille, ja avasimme kuljetusboksin eteisessä, se marssi tyylikkäästi ulos, silmäili valtakuntaansa omistajan elein: tässä olen, rakastakaa mua!
Samanlaisin elein se tuli ulos boksistaan, sairaudestaan huolimatta, väsyneenä, kuivuneena ja takkuisena eläinlääkärin luona viimeisellä retkellään. Prinsessa loppuun asti. Tai pikemminkin omanarvontuntoinen ja hiukan röyhkeä hallitsija.

viimeiseksi jäänyt kuva Arpusta. 
Jouduimme pesemään ja parturoimaan sen villahousuja.
Vaikka se oli tässä vaiheessa jo todella sairas, se silti hetkittäin
lepäili näin rennosti, lempiasennossaan.
Kuvasta näkee, miten huonosti se on jaksanut hoitaa turkkiaan.

Putkiremppa. Ei vain tunnu valmistuvan. En tiedä, mikä työmaalla mättää. Meidän rappumme piti olla valmis elo-syyskuun taitteessa. Meidän asuntomme on ihan vaiheessa. Tavararöykkiöt ja keskeneräisyys ärsyttävät. Erityisen harmillista oli, kun Isosisko vielä asusteli meillä, tuntui ettemme mitenkään mahdu näihin neliöihin, kun kaikenlaista muutto-, matka- ja rempparoinaa oli joka puolella. Erityisesti harmittaa se, että työmaa viestii todella kehnosti. Olisi mukava tietää, millaisia työvaiheita asunnoissa tehdään, niin osaisi vähän arvioida, missä vaiheessa hommelit ylipäätään ovat. Meidän asunnossamme on haasteita erinäisistä syistä, joten ymmärrettävästi meillä kaikki työstetään viimeisenä. Mutta olisi nyt edes jonkinlainen lista työvaiheista.

Lomareissu syyslomalla. Rentoutti. Oli ihanaa päästää hetkeksi irti kaikesta. Se onnistui. Säät eivät suosineet, Santorinilla oli viileää, tuulista ja sateista. Emme istuneet kahviloissa, emmekä hotellihuoneen parvekkeella siemailemassa kahvia/viiniä/limua, mutta olimme vain. Söimme. Yritimme ihailla Oian kuuluisaa auringonlaskua, huumaannuimme Thyran kaivauksista ja seinämaalauksista, olimme hetken irti arjesta. 

aurinko laskee Oiassa
Auringonlaskut Oian kylässä ovat Santorinin vetonaula
pilvisestä illasta huolimatta kylässä vaelsi väkeä tungokseen asti
Me päädyimme ikuistamaan laskevan auringon kylän ulkopuolelta...

laski se aurinko jättömaalla ja parkkipaikallakin

...vaikka tänne sen kai olisi kuulunut laskea

Tultiin kotiin syysloman sunnuntaina, ja kun avasin oven, koko lauma oli kokoontuneena keskiympyrään, odottamaan meitä. Se on ihanin yllätys pitkään aikaan. 
Meillä on eteisessä pyöreä matto, jonka nimi on Keskiympyrä. Kun nuoriso oli koulu- ja teini-ikäistä, meillä oli aina tapana ilmoittaa esim. että lähtö juhlaan, ja keskiympyrässä pitää olla klo x.x sellaisessa-tällaisessa asustuksessa. Tai kokoontuminen keskiympyrässä nyt. Tai milloin mitäkin. Keskiympyrässä tapahtuu aina tärkeitä juttuja (enimmäkseen siellä ihaillaan kissoja /kissaa).
Ja siinä ne nyt olivat kokoontuneena koko joukko odottamassa meitä. Ihanat! Järjestivät (tai oikeastaan järjestyttivät) juhlat meillä ja meille.

Mutta vähän on siis ollut tohinaa, normaalin arkikohinan lisäksi.
(kun sitten on vielä muutamia juttuja lisää joista en halua ja voi kirjoittaa)