kuluttajien joukossa on lähtenyt kiertämään huhu, että olen aloittanut nido-ja-niputa-urakkani. Tämän tästä auvoinen olotilani luurit korvilla - telkkari auki verstaan kellarissa keskeytyy kun UPM joikaa välikysymyksiä nitomisen ja niputtamisen etenemisestä.
Jollain ylimääräisellä minuutilla ehdin kookletella pilateksen: hyperventilointi on kuulemma ihan normaalia - ja mikä ei tapa, se vahvistaa.
Jatkan siis sisukkaasti hyperventilointia yhdessä liisen ja lotten kanssa.
Todellinen pohjakosketus: Isosiskon kaveri tuli kylään juuri kun puuskutin ketarat ojossa ja kissankarva väärässä kurkussa pitkin lattiaa. Voin kuvitella, kuinka pikkukimuli kertoo silmät pystyssä kotona, että se niiden äiti muuten ihan kiva, mutta tällä kertaa se ketturoi jonkun kohtauksen kourissa keskellä olkkaria.
Kyllä jotain palkintoa pitäisi silti saada: vatsanahkaan pitäisi ihan selvästi ilmestyä sellainen katkoviiva, että suunnilleen näiltä tienoin alkaa niitä lihaksia löytyä kun vaan jaksat jatkaa.
Tänään uintia.
viikonlopun jäljiltä
viikonloppuna tapahtunutta
Siivoushepuli tyttöjen huoneessa.
Vaikka miten mittailin, en saanut koko kulmasohvaa mahdutettua kimuleiden komeroon. Mutta sentään puolet! Nyt on hyvä lököillä sielläkin, omalle tilalle ja lököilymahdollisuuksille on meidän pikkukartanossamme aina tarvetta.
Pulihepuli Isoveljen päässä.
Isoveljen kuontalo on saanut rehottaa kuukausikaupalla täysin villinä ja vapaana. Isoveli on perinyt sekä minun että HraHakkaraisen hiukset, ja lisäksi vielä muutaman jo hiuksettomankin sukulaisen hiukset. Ja kasvattanut vielä yhden ihmisen verran omaakin tukkaa. Kuontalo on jäykkää ja kankeaa jukolanjussia, joka sojottaa ylös kuin niittämätön pelto, eikä siihen saa kajota. Ainakaan ilman vähintään kuukauden ajan toistuvaa varoittelua "tolle sun päälles täytyy kohta tehdä jotain"
Isoveli uskoo vain yhteen tyyliin, jonka nimi on äitini leikkaa hiukseni tylsillä koirankeritsimillä. Ja siltä hän myös käsittelyni jälkeen näyttää.
Sain aamulla säätilaa resitoidessani paheksuvan katseen osakseni: "miten mä nyt tarkenen kun mun luontainen karvalakkini on mennyttä?"
Kirjahepuli
Luin Kinsellan uusimman -Minishoppaaja - ja hykertelin. Tykkään Kinsellan tyylistä, vaikka tämä eepos olikin edeltäjiään hajanaisempi. Leppoisaa ja letkeää, hyväntuulista viikonloppuluettavaa.
Luin myös Lisa Genovan sydäntäsärkevän kuvauksen alzheimerin taudista: Edelleen Alice. Lempeä, riipaiseva, kaunis tarina - joka aiheutti minulle tuskaisia yöllisiä painajaisia. Suosittelen silti.
**
Tiedättekö sen jutun kun istuu bussissa ja ohi menee kamalasti paloautoja ja ambulansseja? Sen hetken kun refleksinomaisesti ajattelee, että toivottavasti eivät mene meillepäin?
Ja sitten tulet kotiin ja piha on täynnä ambulansseja, paloautoja, poliisiautoja ja palomiehiä.
Silloin kohauttaa fatalistisen lakonisesti olkiaan ja toteaa että no näinhän siinä sitten kävi eikä ehdi edes pelästyä vaan pikemminkin kartoittaa että ainakin kolme perheenjäsentä on oletettavasti turvassa.
Ja sitten onneksi huomaa että ne palomiehet menevätkin naapuritaloon, eikä siis edes tarvitse pelästyä.
Ja sitten voi huokaista helpotuksesta, että onneksi ei mennyt hukkaan hyvä pelästys.
Siivoushepuli tyttöjen huoneessa.
Vaikka miten mittailin, en saanut koko kulmasohvaa mahdutettua kimuleiden komeroon. Mutta sentään puolet! Nyt on hyvä lököillä sielläkin, omalle tilalle ja lököilymahdollisuuksille on meidän pikkukartanossamme aina tarvetta.
Pulihepuli Isoveljen päässä.
Isoveljen kuontalo on saanut rehottaa kuukausikaupalla täysin villinä ja vapaana. Isoveli on perinyt sekä minun että HraHakkaraisen hiukset, ja lisäksi vielä muutaman jo hiuksettomankin sukulaisen hiukset. Ja kasvattanut vielä yhden ihmisen verran omaakin tukkaa. Kuontalo on jäykkää ja kankeaa jukolanjussia, joka sojottaa ylös kuin niittämätön pelto, eikä siihen saa kajota. Ainakaan ilman vähintään kuukauden ajan toistuvaa varoittelua "tolle sun päälles täytyy kohta tehdä jotain"
Isoveli uskoo vain yhteen tyyliin, jonka nimi on äitini leikkaa hiukseni tylsillä koirankeritsimillä. Ja siltä hän myös käsittelyni jälkeen näyttää.
Sain aamulla säätilaa resitoidessani paheksuvan katseen osakseni: "miten mä nyt tarkenen kun mun luontainen karvalakkini on mennyttä?"
Kirjahepuli
Luin Kinsellan uusimman -Minishoppaaja - ja hykertelin. Tykkään Kinsellan tyylistä, vaikka tämä eepos olikin edeltäjiään hajanaisempi. Leppoisaa ja letkeää, hyväntuulista viikonloppuluettavaa.
Luin myös Lisa Genovan sydäntäsärkevän kuvauksen alzheimerin taudista: Edelleen Alice. Lempeä, riipaiseva, kaunis tarina - joka aiheutti minulle tuskaisia yöllisiä painajaisia. Suosittelen silti.
**
Tiedättekö sen jutun kun istuu bussissa ja ohi menee kamalasti paloautoja ja ambulansseja? Sen hetken kun refleksinomaisesti ajattelee, että toivottavasti eivät mene meillepäin?
Ja sitten tulet kotiin ja piha on täynnä ambulansseja, paloautoja, poliisiautoja ja palomiehiä.
Silloin kohauttaa fatalistisen lakonisesti olkiaan ja toteaa että no näinhän siinä sitten kävi eikä ehdi edes pelästyä vaan pikemminkin kartoittaa että ainakin kolme perheenjäsentä on oletettavasti turvassa.
Ja sitten onneksi huomaa että ne palomiehet menevätkin naapuritaloon, eikä siis edes tarvitse pelästyä.
Ja sitten voi huokaista helpotuksesta, että onneksi ei mennyt hukkaan hyvä pelästys.
tauolla ennen taukoa
pakko pitää tauko: numerot vilistävät silmissä. Ahistaa.
Minä kun olen luonteeltani ja syvältä sielustani ehta humanisti ja osaan juuri ja juuri käyttää kymmensormikalkulaattoria, ja nyt minut pakotetaan operoimaan useanumeroisten lukujen kanssa. Tarkkuutta vaativaa puuhaa.
Joka vielä lisäksi ottaa päähän, sillä pienellä etukäteissuunnittelulla koko urakalta oltaisiin voitu välttyä.
**
Luin alkuviikosta Jill Bolte Taylorin Elämäni oivallus: kuinka toivuin aivohalvauksesta. Inspiroiva ja pelottava kirja.
Tuli päähän heti sellainen olo, että jossain napsahtaa suoni poikki ja siinä sitä ollaan.
Eilen jämötin sohvannurkassa niin pitkään että sain luettua loppuun Gwen Cooperin Homer-kissan uskomaton elämä. Ihana, positiivinen, iloinen tarina: jokaisen kissa- ja eläinystävän must - kertomus sokean kissan elämästä ja uroteoista. Kirjoittaja - todellinen kissaihminen - osaa kertakaikkiaan kuvata kissamaista eloa, ja aivan näin pikku-Homerin nuuskuttelemassa ja riekkuamassa ympäriinsä. Jos kisulainen on oikeasti tehnyt edes puolet siitä, mitä kirjoittaja kertoo, on se uskomaton veitikka.
Kirjailijan kotisivuilta (ensimmäinen linkki) löytyy videoklippi! (koska kirjoitan tätä töissä, en kuule mitä kirjailija kertoo...)
Pikkusisko kuunteli kun kerroin tarinan kohokohtia, ja alkoi sisukkaasti tavata kirjaa puolivälistä eteenpäin. ("äiti, mä luulen että mä haluan isona silmättömän kissan")
Kotona viikonloppua odottaa ihana kasa kirjoja! (ja siivous-sisustusurakka, hmh)
Tyttöjen huoneeseen olisi tarjolla kulmasohva: käymme käden- ja mittanauhan vääntöä aiheesta mahtuuko vaiko ei. Tyttöjen mielestä sohva merkitsee myös televisiota (??)
Voisin ottaa sinne sohvan, vaikka se sitten tekisikin tilan pienemmäksi. Löhvötyspaikoille on kysyntää.
Minä kun olen luonteeltani ja syvältä sielustani ehta humanisti ja osaan juuri ja juuri käyttää kymmensormikalkulaattoria, ja nyt minut pakotetaan operoimaan useanumeroisten lukujen kanssa. Tarkkuutta vaativaa puuhaa.
Joka vielä lisäksi ottaa päähän, sillä pienellä etukäteissuunnittelulla koko urakalta oltaisiin voitu välttyä.
**
Luin alkuviikosta Jill Bolte Taylorin Elämäni oivallus: kuinka toivuin aivohalvauksesta. Inspiroiva ja pelottava kirja.
Tuli päähän heti sellainen olo, että jossain napsahtaa suoni poikki ja siinä sitä ollaan.
Eilen jämötin sohvannurkassa niin pitkään että sain luettua loppuun Gwen Cooperin Homer-kissan uskomaton elämä. Ihana, positiivinen, iloinen tarina: jokaisen kissa- ja eläinystävän must - kertomus sokean kissan elämästä ja uroteoista. Kirjoittaja - todellinen kissaihminen - osaa kertakaikkiaan kuvata kissamaista eloa, ja aivan näin pikku-Homerin nuuskuttelemassa ja riekkuamassa ympäriinsä. Jos kisulainen on oikeasti tehnyt edes puolet siitä, mitä kirjoittaja kertoo, on se uskomaton veitikka.
Kirjailijan kotisivuilta (ensimmäinen linkki) löytyy videoklippi! (koska kirjoitan tätä töissä, en kuule mitä kirjailija kertoo...)
Pikkusisko kuunteli kun kerroin tarinan kohokohtia, ja alkoi sisukkaasti tavata kirjaa puolivälistä eteenpäin. ("äiti, mä luulen että mä haluan isona silmättömän kissan")
Kotona viikonloppua odottaa ihana kasa kirjoja! (ja siivous-sisustusurakka, hmh)
Tyttöjen huoneeseen olisi tarjolla kulmasohva: käymme käden- ja mittanauhan vääntöä aiheesta mahtuuko vaiko ei. Tyttöjen mielestä sohva merkitsee myös televisiota (??)
Voisin ottaa sinne sohvan, vaikka se sitten tekisikin tilan pienemmäksi. Löhvötyspaikoille on kysyntää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)