Kertasin Isosiskon kanssa englanninkokeisiin eilen.
Lapsi kieriskeli pitkin lattioita, välillä itkien, välillä nauraen ja oli hetkittäin täydellisen kyvytön muodostamaan lausetta minulla on kissa.
Kaivoin kirjanhyllyn alta mitä? eikö teillä säilytetä kirjoja hyllyn alla? englanninkielisen Harry Potterin, jota kerran yhdessä aloimme lukea.
Isosiskolla ei ollut mitään vaikeuksia muodostaa lauseita Harry Potterilla on musta tukka. Petunia-täti on luiseva ja pitkä. Eikä itse asiassa mitään muutakaan lausetta, jossa H.P. oli pääosassa, ja joita tempoilin hatustani mukalehteillen Potteria.
Hän venyi sankarillisesti jopa kysymyslauseeseen onko sinulla nimbus2000? Vaivattomasti. Siinä valossa kykenemättömyys ihmetellä onko sinulla kissaa on lähestulkoon käsittämätöntä.
Puhutaanko hetkinen motivaatiosta?
Muistutin taas kerran itselleni, että mielikuvituksen käyttö on sallittua. Pitäisi jaksaa ja ehtiä kieriskellä siellä lattioilla, laskea makaroneja ja kuulustella enkunsanoja Harry Potterista.
Isosisko on päättänyt ruveta isona arkeologiksi /paleontologiksi ("eihän siinä tarvita paljon matikkaa, eihän?"). Se on pitkäaikaisin hänen ammattihaaveistaan, jotka kattavat ammattien kirjon bussikuskista opettajaksi, hevostenkasvatuksesta Venäjällä (?) soslapsikylä-äitiyteen Ahvenanmaalla.
*
lehmänläjä
Syksyn käynnistysviikot alkavat olla takana: neljä vanhempainiltaa, kaikkien mahdollisten luottamuselinten syyskauden järjestäytymiskokoukset, harrastusten aloittamiset ja muutama muu ylimääräistä järjestelyä vaatinut juttu. Edessä häämöttävät ihan tavalliset viikot, satunnaiset iltatyöt ja kokoukset.
Nykäisin alkuillasta pitkästä pitkästä aikaa lenkkarit jalkaan, virittelin laput korville ja annoin mennä.
Aloitin kompuroimalla ympäri pururadan ja jatkoin maantiejuoksuna: sillä tavalla lenkkiä voi helposti säätää, voi juosta pidemmästi tai lyhyemmästi, kääntyä risteyksestä vasemmalle tai oikealle vallitsevan tunnelman mukaan.
Mietin, mitä oikeastaan haluaisin harrastaa?
Huomasin että uinti ei tällä hetkellä kutsu, liian märkää ja kylmää.
Mikä olisi minulle se zen tai flow? Pajunsidonta? Kielikurssi? Laulu tai tanssi?
Muutaman opintokokonaisuuden suorittamista olen laiskasti pohtinut.
En keksinyt mitään, olen liian tyytyväinen elämääni. Saan zenini satunnaisesta lenkkeilystä.
***
*Myöhemmin samana iltana*
Ovikello soi. Tullaan tullaan. Käyttäisitte niitä avaimia.
Kirjastoreissultaan kotiutunut Isoveli seisoo leveästi virnistäen oven takana. Rekisteröin kosteudesta kiharalle vääntyneen tukan. Ja paketin pojan sylissä.
Kaksin käsin poika ojentaa eteeni valtavaa, paperiin käärittyä lehmänläjää. Tyytyväisenä.
Olet aivan liian iso tuomaan tommoisia kotiin. Olisit jättänyt sinne metsään vain. Mikä se edes on? lokki? Ainutlaatuisen ihana keppi? Mutakokkare? Voi hyvänen aika sentään, se on lehmänläjä!
Kato mitä mä sain! poikanen tuskin pysyy nahoissaan.
Huomaan että se, mikälie lehmänläjä, tuijottaa minua. Kissanraato?
Kato mitä naapurit anto meille! Savukalan! Se on tänään pyydystetty! Ja savustettu!
Poika työntää paketin syliini.
Lämpimän kostea tervainen nuotiontuoksu leviää eteiseen.
Haarukka, valtakunta haarukasta!
Raotan pakettia, ihan vähän vain. Maistiaisen verran. Työnnän haarukallisen kalaa Isoveljen suuhun ja katson kuinka pojan ilme leviää. Tarjoan kalaa Isosiskolle. Ja Pikkusiskolle. HraHakkarainen tulee saaliinjaolle hänkin. Kissat kiehäävät huumaantuneina ympäriinsä.
Onpa meillä upeat naapurit, toteaa poika.
Minä päätän hakea torilta parempaa perunaa. Ja ehkä vähän smetanaa kaupasta. Ihan pikkuisen vain. Ja sipulia.
Huomenna herkutellaan, lupaan lapsille.
Joka kerta kun avaan jääkaapin oven meillon metsässä nuotiopiiri.
Savun ja rasvan tuoksu on päätähuumaava.
Olen kuin pavlovin koira, kuolaan ja ajattelen haarukkaani koko loppuillan.
Nykäisin alkuillasta pitkästä pitkästä aikaa lenkkarit jalkaan, virittelin laput korville ja annoin mennä.
Aloitin kompuroimalla ympäri pururadan ja jatkoin maantiejuoksuna: sillä tavalla lenkkiä voi helposti säätää, voi juosta pidemmästi tai lyhyemmästi, kääntyä risteyksestä vasemmalle tai oikealle vallitsevan tunnelman mukaan.
Mietin, mitä oikeastaan haluaisin harrastaa?
Huomasin että uinti ei tällä hetkellä kutsu, liian märkää ja kylmää.
Mikä olisi minulle se zen tai flow? Pajunsidonta? Kielikurssi? Laulu tai tanssi?
Muutaman opintokokonaisuuden suorittamista olen laiskasti pohtinut.
En keksinyt mitään, olen liian tyytyväinen elämääni. Saan zenini satunnaisesta lenkkeilystä.
***
*Myöhemmin samana iltana*
Ovikello soi. Tullaan tullaan. Käyttäisitte niitä avaimia.
Kirjastoreissultaan kotiutunut Isoveli seisoo leveästi virnistäen oven takana. Rekisteröin kosteudesta kiharalle vääntyneen tukan. Ja paketin pojan sylissä.
Kaksin käsin poika ojentaa eteeni valtavaa, paperiin käärittyä lehmänläjää. Tyytyväisenä.
Olet aivan liian iso tuomaan tommoisia kotiin. Olisit jättänyt sinne metsään vain. Mikä se edes on? lokki? Ainutlaatuisen ihana keppi? Mutakokkare? Voi hyvänen aika sentään, se on lehmänläjä!
Kato mitä mä sain! poikanen tuskin pysyy nahoissaan.
Huomaan että se, mikälie lehmänläjä, tuijottaa minua. Kissanraato?
Kato mitä naapurit anto meille! Savukalan! Se on tänään pyydystetty! Ja savustettu!
Poika työntää paketin syliini.
Lämpimän kostea tervainen nuotiontuoksu leviää eteiseen.
Haarukka, valtakunta haarukasta!
Raotan pakettia, ihan vähän vain. Maistiaisen verran. Työnnän haarukallisen kalaa Isoveljen suuhun ja katson kuinka pojan ilme leviää. Tarjoan kalaa Isosiskolle. Ja Pikkusiskolle. HraHakkarainen tulee saaliinjaolle hänkin. Kissat kiehäävät huumaantuneina ympäriinsä.
Onpa meillä upeat naapurit, toteaa poika.
Minä päätän hakea torilta parempaa perunaa. Ja ehkä vähän smetanaa kaupasta. Ihan pikkuisen vain. Ja sipulia.
Huomenna herkutellaan, lupaan lapsille.
Joka kerta kun avaan jääkaapin oven meillon metsässä nuotiopiiri.
Savun ja rasvan tuoksu on päätähuumaava.
Olen kuin pavlovin koira, kuolaan ja ajattelen haarukkaani koko loppuillan.
Taasko maanantai?
UPM on edelleen lomalla, verstaalla on hiljaista.
Olisin halunnut viikonloppuna mennä metsään, ottaa eväät mukaan ja istua Pääkallomäen huipulla.
hmh.
Tein kaikenlaista muuta.
Luin loppuun aika monta kirjaa.
Vein tytöt kaupungille suureen tyylimuutokseen. Isosisko olisi halunnut yöpukua muistuttavan haalarin, kieltäydyin ja sain kuulla olevani suoraan keskiajalta. Suurin toivein menimme reikäämään korvia, mutta reikääjällä olikin vapaapäivä. Kolusimme laukkukaupassa: tuo puihin kiipeilevä kaunokaiseni halusi liikkeen kalleimman nahkalaukun, totesin että en raskisi ostaa sitä edes itselleni. Olin taas keskiajalta.
Menin hraH:n makutuomariksi mattokauppaan, ostimme maton joka oli liian paksu. Matto sijoitettiin ihan toiseen paikkaan ja olikin siinä paljon parempi kuin alkuperäisen suunnitelman mukaisessa paikassa. Huomasimme, että nyt on mattojen aika.
Vietimme iltapäivän ystävien kanssa.
Jäi keskeneräinen olo.
Olisin halunnut lisää mattoja.
Pidemmän ajan ystävien kanssa.
*
Tulin kiukkuiseksi sairauspäiväuutisesta. Ihan järjettömän kiukkuiseksi. Siinäpä sitä työhyvinvointia kerrakseen.
Varsinkin tämän päivän perusterveydenhuoltoa ajatellen.
Pahimmillaan ollaan tilanteessa, jossa työpaikan terveyshuolto on järjestetty lain minimivaatimuksella, pienpalkkatyöntekijän pitäisi päästä terveyskeskukseen, jonne ei pääse ja hänen muutenkin pienestä palkastaan leikataan ylikireän työyhteisön aiheuttaman työuupumuksen takia leijonanosa.
Millaista työhyvinvointia se on?
Miten se pidentää työuria?
Lähituttavapiirissä näkyy ja kuuluu ihan liian monella tavalla ja tasolla lapsiperheiden väsyminen, työssäjaksamien ylipäätään, työelämän joustamattomuus ja se, miten kaukana yhteiskunnan tarjoamat tuet ja vaihtoehdot ovat siitä, mitä todellisuudessa tarvitaan.
Tarvitaan enemmän mahdollisuuksia tehdä todellisia valintoja.
Liittyvätpä ne sitten vanhustenhuoltoon, lasten kotona hoitamiseen tai työelämän järjestelyihin.
Ja meillä puhutaan hyvinvointiyhteiskunnasta.
*
Olen koko aamun yrittänyt keksiä jonkun iloisen ja voimaannuttavan ajatuksen.
Ehdotuksia vastaanotetaan!
Olisin halunnut viikonloppuna mennä metsään, ottaa eväät mukaan ja istua Pääkallomäen huipulla.
hmh.
Tein kaikenlaista muuta.
Luin loppuun aika monta kirjaa.
Vein tytöt kaupungille suureen tyylimuutokseen. Isosisko olisi halunnut yöpukua muistuttavan haalarin, kieltäydyin ja sain kuulla olevani suoraan keskiajalta. Suurin toivein menimme reikäämään korvia, mutta reikääjällä olikin vapaapäivä. Kolusimme laukkukaupassa: tuo puihin kiipeilevä kaunokaiseni halusi liikkeen kalleimman nahkalaukun, totesin että en raskisi ostaa sitä edes itselleni. Olin taas keskiajalta.
Menin hraH:n makutuomariksi mattokauppaan, ostimme maton joka oli liian paksu. Matto sijoitettiin ihan toiseen paikkaan ja olikin siinä paljon parempi kuin alkuperäisen suunnitelman mukaisessa paikassa. Huomasimme, että nyt on mattojen aika.
Vietimme iltapäivän ystävien kanssa.
Jäi keskeneräinen olo.
Olisin halunnut lisää mattoja.
Pidemmän ajan ystävien kanssa.
*
Tulin kiukkuiseksi sairauspäiväuutisesta. Ihan järjettömän kiukkuiseksi. Siinäpä sitä työhyvinvointia kerrakseen.
Varsinkin tämän päivän perusterveydenhuoltoa ajatellen.
Pahimmillaan ollaan tilanteessa, jossa työpaikan terveyshuolto on järjestetty lain minimivaatimuksella, pienpalkkatyöntekijän pitäisi päästä terveyskeskukseen, jonne ei pääse ja hänen muutenkin pienestä palkastaan leikataan ylikireän työyhteisön aiheuttaman työuupumuksen takia leijonanosa.
Millaista työhyvinvointia se on?
Miten se pidentää työuria?
Lähituttavapiirissä näkyy ja kuuluu ihan liian monella tavalla ja tasolla lapsiperheiden väsyminen, työssäjaksamien ylipäätään, työelämän joustamattomuus ja se, miten kaukana yhteiskunnan tarjoamat tuet ja vaihtoehdot ovat siitä, mitä todellisuudessa tarvitaan.
Tarvitaan enemmän mahdollisuuksia tehdä todellisia valintoja.
Liittyvätpä ne sitten vanhustenhuoltoon, lasten kotona hoitamiseen tai työelämän järjestelyihin.
Ja meillä puhutaan hyvinvointiyhteiskunnasta.
*
Olen koko aamun yrittänyt keksiä jonkun iloisen ja voimaannuttavan ajatuksen.
Ehdotuksia vastaanotetaan!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)