keskiviikkona kotiin. Aikaa latoa ruokaa pöytään suunnilleen vartti, sen jälkeen ensimmäinen lähtee jo harrastuksiinsa.
14.40 - kotiin. Harrastukseen lähtijä pompahtelee (arvannette kenestä on kyse) katsomaan mitä kissoille kuuluu
14.41 - postin tsekkaus. Muistas pestä kädet kun tullaan kotiin. Ja kengät paikalleen
14.42 - vaatteiden vaihto. Hei pesitkö ne kädet?
14.43 - keittiössä. Onko ne kädet jo pesty? Onko kassi pakattu?
14.44 - keittiössä. Kattila hellalle. Joojoo, mä katson sulle ne herkut ihan kohta. (harrastuksessa on herkuttelupäivä)
14.45 - riisipuuroainekset pataan, muusiainekset kattilaan. Joo, ruoka on kyllä valmis ihan ajoissa, anna mun nyt edes yrittää tehdä se.
14.46 - sä voisit nyt ihan tosi pakata sen kassin. Vesipullo, kännykkä, avaimet, bussikortti. Tee sit kerralla valmiiks asti
14.47 - lautaset pöytään.
14.48 - ai pahus. pyykit. mistä tietää että on nukkunut edellisen yön hyvin? Kun ei herää siihen että kissa oksentaa sänkyyn. Jee.
14.49 - tosiaan, ne pyykit
14.50 - joo, ruoka on ihan kohta valmis. Kyllä sä ehdit. Onko laukku pakattu
14.51 - ne pyykit, nyt. Eikun muusi kuplii. Siis muusi.
14.52 - pyykit, trallallaa
14.53 - pesukone hyrisee. Ruoka alkaa olla melkein valmis, ts. pakasteperunamuusi on sulanut.
14.54 - mitäköhän vielä pitikään tehdä? Leipätaikina!
14.55-15.00 - taikinaa-taikinaa-taikinaa
15.01 - tuus nyt sit syömään! Onko se kassi pakattu? Enkömä sanonut että tee se kerralla valmiiks?
15.02-15.10 - lapsi syö
15.11. - mitämunpitikään? Ai niin, se peitto! Paripeitossa on se huono puoli, ettei se mahdu pesukoneeseen. Pesutoimenpiteitä peitolle.
15.12 - kyllä isä ehtii kotiin viemään sut. Ja jos ei ehdi, niin sä osaat mennä itsekin. Tee vaikka vähän läksyjä nyt
15.13 - olinko mä tekemässä jotain?
15.20 - muut kotiutuvat.
15.21 - kyllä isä vie sut. Anna sen nyt syödä edes vähän
15.22 - sitä paitsi, onko sulla nyt kaikki kunnossa.
15.23 - niinpä
15.24 - joo, soita vaan sun kaverille. Sä olet siellä suunnilleen puolen tunnin päästä.
15.25 - muut ruokapöytään
15.26 - no nyt sun on aika lähteä! kengät jalkaan.
15.27 - hei, et sä nyt ehdi mitään lehteä lukea. Kengät jalkaan. Isä on valmis heti kun säkin olet.
15.28 - hauskaa harrastusta!
15.29 - kiitos ruuasta.
15.30 - oliko mulla joku homma kesken?
15.31 - ai niin, leipä.
15.32-15.35 - leipää-leipää-leipää
15.36 - pitäiskö juoda kahvia?
15.37 - täytyy ehkä ladata tiskikone ensin. Joo, sen mä teen.
15.38-15.43 - tiskikone-tiskikone-tiskikone
15.44 - kahvinkeitin-kahvinkeitin-kahvinkeitin. vois ehkä mennä pienelle lenksalle kun leipä on valmis. kahvin vois
juoda sen jälkeen vasta.
15.45 - nyt mä istun hetkeksi.
15.50 - ai niin, pahus vieköön, se peitto!
15.51-16.00 - peitto-peitto-peitto
16.01 - leipä uuniin. hei kuule, ei tässä ole aikaa odotella rauhassa leivän kohoamista!
16.02 - jos vaikka lukis. (tai tsekkais veissipuukin)
16.15 - onkohan se leipä kypsä jo?
16.18 - kissanvessa-kissanvessa-kissanvessa
16.30 - onkohan se leipä kypsä jo?
16.35 - joko?
16.42 - nyt saa luvan riittää. Kypsä tai ei.
16.43 - vaatteiden vaihto. Sauvoilla vai ilman, sauvoilla vai ilman? No jos nyt sit sauvoilla. (voi itku, tekis mieli jäädä mujumaan ja lukemaan) Moimoi, tuu sit ajoissa kotiin! (seuraava lähtee)
16.44 - mä käyn pikaiseen lenkillä, milloin se sun bussi taas lähteekään? Yritetään tulla sua vastaan sit kauppareissun jälkeen! (viimeinenkin suunnittelee lähtöä)
16.47-17.20 - purtsikalla
17.21 - paluu pimeään kotiin, vaatteiden vaihto
17.22 - kahvinkeitin päälle. Kahvia!
17.23 - moi, te tulitte jo! (ensimmäinen lähtijä palaa)
17.24-18.00 - kahvia, fläpää, kirjaa. no, verbi kertoo tekemisestä. Voitko sä sanoa että minä nimin, sinä nimit? hmm, niin, ei se sit oo verbi. No nyt sä oot tarjonnu ne kaikki, mikä se nyt sit olis? Se sana on muuten pronomini eikä proverbi. Joo, ihan oikeen, se on substantiivi.
18.01 - jaaha, lähdetääs sinne kauppaan sit. mitäihmettämesyödään lähipäivinä?
19.25 - voi itku, jonkun pitää latoa nää kaikki ostokset johonkin kaappiin. Syökää sitä riisaria nyt.
grr iltatöille.
*huokaus*
Viesti Pikkusiskolta eilen illalla pitkäksi venähtäneeseen herrakerhon kokoukseen
millontuut kova ikävä
Viesti Pikkusiskolta vähän myöhemmin, edelleen jatkuneeseen herrakerhon kokoukseen
ok hali ja pusu tää tyyppi menee nyt nukkumaan
*huokaus*
Ei sillä että ne edes huomaisivat minun olemassaoloani silloin kun lönötän velttona kotona sohvannurkassa. (ja jos huomaavat, niin hätistän ne äkkiä pois häiritsemästä)
Kumma juttu muuten.
Minulla on iltatöitä suunnilleen kerran kuussa. HraH:lla ehkä joka toinen kuukausi, jos sitäkään.
Miten voi olla että ne iltatyöt järjestään osuvat yhteen ja ainoaan iltaan?
Lisää kummia juttuja.
Ennen nuo eivät juurikaan välittäneet meidän iltatöistämme. Varmaan koska se tarkoitti isovanhempia ja loputonta hemmotelluksi tulemista.
Nyt naperoihin iskee ikävä jo ennen kuin olen ovesta ulkona.
*
Inhoan iltatöitä.
Kestää ihan ikuisuuden ennen kuin pystyn rauhoittumaan niin paljon että kannattaisi edes harkita nukkumaanmenoa.
Ja herätyskello soi aamulla kuitenkin ihan normaaliin aikaan, armottoman vääjäämättömästi.
Seuraava päivä ei meinaa millään käynnistyä. (yritin herätellä itseäni aamukävelyllä ja ihanan kuumalla kahvikupillisella. Yritin. Ihan oikeasti.)
Joskus pieni ikuisuus sitten harkitsin kouluttautumista vuorotyöalalle.
Tulin järkiini ennen kuin ehdin tilata hakukaavakkeet: minua vietäisiin lataamolle viimeistään kolmannen työviikon päätteeksi. Jos olisin kuin ihmeen kaupalla sattunut selviytymään järjissäni opiskeluihin väistämättä liittyvästä harjoittelujaksosta.
*
Viesti Pikkusiskolta eilen illalla pitkäksi venähtäneeseen herrakerhon kokoukseen
millontuut kova ikävä
Viesti Pikkusiskolta vähän myöhemmin, edelleen jatkuneeseen herrakerhon kokoukseen
ok hali ja pusu tää tyyppi menee nyt nukkumaan
*huokaus*
Ei sillä että ne edes huomaisivat minun olemassaoloani silloin kun lönötän velttona kotona sohvannurkassa. (ja jos huomaavat, niin hätistän ne äkkiä pois häiritsemästä)
Kumma juttu muuten.
Minulla on iltatöitä suunnilleen kerran kuussa. HraH:lla ehkä joka toinen kuukausi, jos sitäkään.
Miten voi olla että ne iltatyöt järjestään osuvat yhteen ja ainoaan iltaan?
Lisää kummia juttuja.
Ennen nuo eivät juurikaan välittäneet meidän iltatöistämme. Varmaan koska se tarkoitti isovanhempia ja loputonta hemmotelluksi tulemista.
Nyt naperoihin iskee ikävä jo ennen kuin olen ovesta ulkona.
*
Inhoan iltatöitä.
Kestää ihan ikuisuuden ennen kuin pystyn rauhoittumaan niin paljon että kannattaisi edes harkita nukkumaanmenoa.
Ja herätyskello soi aamulla kuitenkin ihan normaaliin aikaan, armottoman vääjäämättömästi.
Seuraava päivä ei meinaa millään käynnistyä. (yritin herätellä itseäni aamukävelyllä ja ihanan kuumalla kahvikupillisella. Yritin. Ihan oikeasti.)
Joskus pieni ikuisuus sitten harkitsin kouluttautumista vuorotyöalalle.
Tulin järkiini ennen kuin ehdin tilata hakukaavakkeet: minua vietäisiin lataamolle viimeistään kolmannen työviikon päätteeksi. Jos olisin kuin ihmeen kaupalla sattunut selviytymään järjissäni opiskeluihin väistämättä liittyvästä harjoittelujaksosta.
*
kaavakeangst
Vihdoinkin!
Vihdoinkin joku (riittävän nipo ja tunnollinen ja jaksava) vanhempi puuttuu tähän kehvatsun kaavakerumbaan.
Minä aina vaan kotona murisen ja ärisen ja kirskuttelen hampaitani ja riehun yksityisesti näiden koko perheen kokonaisvaltaisten terveyskyselyiden kanssa, mutta vastaan silti ihan liian tunnollisesti ja kiltisti.
Ne kysymykset. Ja vastausvaihtoehdot.
Aivan ylivoimainen suosikkini on Pikkusiskon piparitutkimuksen (PIeniPAinoisten RIskilasten jotakinjotakinjotakin) neuroosit ja vastaavat angstit-kysely: kaivaako lapsenne nenää a)sopivasti, b)liikaa c)liian vähän. Sytytteleekö hän tulipaloja a)sopivasti, b)liikaa c)liian vähän. Onko perheellä yhteisiä harrastuksia, esim. tulipalojen sytyttely a)sopivasti b)liikaa c)liian vähän.
(okei, voi olla ettei siinä ollut tuota viimeistä kysymystä. Voi olla että muistan väärin. Ehkä.)
Että mistä kehvatsusta minä tiedän, mikä on sovelias määrä tulipaloja sytyteltäväksi viiden tai seitsemän vuoden iässä? Entäs tuo nenänkaivuu?
Ei harmainta aavistusta.
Onko ikätasoista?
Mitä tapahtuu jos nenänkaivuuta ja tulipalojen sytyttelyä on liian vähän?
Onko se vanhemman vika?
Seuraako puhuttelu vai päädytäänkö välittömään huostaanottoon?
Saammeko tukkualennusta terapiaryhmissä? Tai edes lapset?
Niissä kaavakkeissa on sivuja tolkuttomia määriä ja jossain vaiheessa menen sekaisin siinä että onko a) liikaa vai liian vähän. Mistä ennemmin tai myöhemmin seuraa se väistämätön tosiasia, että perheemme - lapset mukaanlukien - käyttää sekä alkoholia että huumeita liian vähän. (mikä olisi sovelias määrä yhteisesti käytettäväksi?)
Sitten alan tehdä säälittäviä korjauksia sinne marginaaleihin ja olemme entistä lähempänä kasvatuskeskustelua.
Jonkun lapsen murrosikäkyselyssä kysyttiin että milloin isälle ilmaantuivat ensimmäiset murrosiän merkit. HraH sanoi että en tiedä enkä muista, ei kiinnostakaan.
Kirjoitin sitten siihen pieneen lokeroon että isä ei tiedä eikä häntä kiinnosta.
Sitten terkkari silmäili sen kaavakkeen läpi ja hymisteli tyytyväisenä että onpa teillä asiat niin hienosti ja normaalisti.
Että oliko se sitten oikea vastaus?
Tuliko minulle miinuksia kun muistin ihan päivälleen kaikki murkkuiän merkit?
Olenko ylineuroottinen?
Entä alkoholi?
Mitä siihen kohtaan kuuluu vastata?
Jos vastaa että ei yhtään niin kyllä on valhe se. Jos vastaa että pari kertaa viikossa niin se kuulostaa kyllä aika huolestuttavan paljolta, vaikka sitten ottaisi vain ihan lasillisen ruuan kanssa.
Paitsi että ihan kaikkein eniten inhoan sitä kohtaa että mitä teette yhdessä perheenä?
Jos vastaa että ei mitään, se kuulostaa siltä että emme ole missään tekemisissä keskenämme, vaikka aina nuo nojuvat nurkissa. Mutta emme me toisaalta tee mitään fiksua kuten esim. sienestystä tai taidenäyttelyissäkäyntiä. Höh.
Voiko siihen vastata että lönötetään vetelänä sohvassa?
Puhutaan yleviä? (esim. että otetaan kääpiövaihto-oppilas ja että lapsenlapsen nimi on Pöksytuhnu)
Ja taas terkkari nyökyttelee tietäväisesti ja hymisee.
höh sillekin.
Entä lapset sitten? Nekin vastaavat aina ihan väärin niihin kysymyksiin joita terkkari kysyy.
Jos se kysyy vaikka että juotko joka aterialla maitoa, ne vastaavat ihan rehellisesti että en ja äiti ei anna.
Niinpä. Mutta ne kaatavat maitoa muroihin ja puuroon ja juovat jälkiruuan kanssa maitoa, ja syövät jogurttia ja juustoa.
Tai sitten se kysyy että syöttekö iltapalaa yhdessä.
No ei.
Mutta syömme aamupalan ja päivällisen.
Höh vielä kerran.
**
ja sitten vielä ps. että arvoisa terveydenhuoltohenkilöstö: kuunnelkaa ihan tarkasti että mitä se potilas tai sen hysteerinen äiti sanoo. Että jos se sanoo että suvussa on tätä äidin isällä ja äidin lukuisilla serkuilla, niin älkää nyt kehvatsussa kirjoittako sinne epikriisiin että isän suvussa runsaasti.
Ja jos se vanhempi sanoo että ensin pelotti mutta ei enää, niin sitten ei saa kirjoittaa papereihin että äiti on hirmu peloissaan.
Kuunnelkaa. Että jos nyt sitten vaivautuu vastaamaan kaavakkeisiin ja tekemään selkoa asioista, niin ottakaa ne selonteot nyt sitten edes tosissaan.
Ja semmoinenkin juttu, että älkää sanoko puhelimessa yhtä ja epikriisissä toista, siitä menee pää sekaisin. Että jos puhelimessa sanoo että kyllä tämä viittaa siihen ja tähän ja tuohon, niin älkää nyt hyvät hyttyset kirjoittako sinne epikriisiin ihan päinvastaista. grrr.
Niin.
*
ja ainiin, ps2.
tähän sopii se kysymys jonka kanssa olen pähkinyt viimeiset nelisentoista vuotta, että miten te - arvon kanssaäidit - tällaisissa virallisissa yhteyksissä viittaatte siihen heeboon, jolla on osuuksia lapsukaiseen?
Minä sanon aina että lasten isä, ja joka kerta se särähtää korvaani - kun nyt kuitenkin ollaan hyvinkin vahvasti kimpassa.
Mutta jos sanon että mies tai puoliso, se kuulostaa ihan yhtä etäiseltä. Joltakulta jolla ei ole mitään tekemistä lapsen kanssa.
Nimeltä puhuminenkin kuulostaa kummalta.
Ja pelkkä isä ei sekään sovi, kun se ei ole minun isäni.
(vilkutus kuitenkin minun ihan omalle isälleni! o/)
Vihdoinkin joku (riittävän nipo ja tunnollinen ja jaksava) vanhempi puuttuu tähän kehvatsun kaavakerumbaan.
Minä aina vaan kotona murisen ja ärisen ja kirskuttelen hampaitani ja riehun yksityisesti näiden koko perheen kokonaisvaltaisten terveyskyselyiden kanssa, mutta vastaan silti ihan liian tunnollisesti ja kiltisti.
Ne kysymykset. Ja vastausvaihtoehdot.
Aivan ylivoimainen suosikkini on Pikkusiskon piparitutkimuksen (PIeniPAinoisten RIskilasten jotakinjotakinjotakin) neuroosit ja vastaavat angstit-kysely: kaivaako lapsenne nenää a)sopivasti, b)liikaa c)liian vähän. Sytytteleekö hän tulipaloja a)sopivasti, b)liikaa c)liian vähän. Onko perheellä yhteisiä harrastuksia, esim. tulipalojen sytyttely a)sopivasti b)liikaa c)liian vähän.
(okei, voi olla ettei siinä ollut tuota viimeistä kysymystä. Voi olla että muistan väärin. Ehkä.)
Että mistä kehvatsusta minä tiedän, mikä on sovelias määrä tulipaloja sytyteltäväksi viiden tai seitsemän vuoden iässä? Entäs tuo nenänkaivuu?
Ei harmainta aavistusta.
Onko ikätasoista?
Mitä tapahtuu jos nenänkaivuuta ja tulipalojen sytyttelyä on liian vähän?
Onko se vanhemman vika?
Seuraako puhuttelu vai päädytäänkö välittömään huostaanottoon?
Saammeko tukkualennusta terapiaryhmissä? Tai edes lapset?
Niissä kaavakkeissa on sivuja tolkuttomia määriä ja jossain vaiheessa menen sekaisin siinä että onko a) liikaa vai liian vähän. Mistä ennemmin tai myöhemmin seuraa se väistämätön tosiasia, että perheemme - lapset mukaanlukien - käyttää sekä alkoholia että huumeita liian vähän. (mikä olisi sovelias määrä yhteisesti käytettäväksi?)
Sitten alan tehdä säälittäviä korjauksia sinne marginaaleihin ja olemme entistä lähempänä kasvatuskeskustelua.
Jonkun lapsen murrosikäkyselyssä kysyttiin että milloin isälle ilmaantuivat ensimmäiset murrosiän merkit. HraH sanoi että en tiedä enkä muista, ei kiinnostakaan.
Kirjoitin sitten siihen pieneen lokeroon että isä ei tiedä eikä häntä kiinnosta.
Sitten terkkari silmäili sen kaavakkeen läpi ja hymisteli tyytyväisenä että onpa teillä asiat niin hienosti ja normaalisti.
Että oliko se sitten oikea vastaus?
Tuliko minulle miinuksia kun muistin ihan päivälleen kaikki murkkuiän merkit?
Olenko ylineuroottinen?
Entä alkoholi?
Mitä siihen kohtaan kuuluu vastata?
Jos vastaa että ei yhtään niin kyllä on valhe se. Jos vastaa että pari kertaa viikossa niin se kuulostaa kyllä aika huolestuttavan paljolta, vaikka sitten ottaisi vain ihan lasillisen ruuan kanssa.
Paitsi että ihan kaikkein eniten inhoan sitä kohtaa että mitä teette yhdessä perheenä?
Jos vastaa että ei mitään, se kuulostaa siltä että emme ole missään tekemisissä keskenämme, vaikka aina nuo nojuvat nurkissa. Mutta emme me toisaalta tee mitään fiksua kuten esim. sienestystä tai taidenäyttelyissäkäyntiä. Höh.
Voiko siihen vastata että lönötetään vetelänä sohvassa?
Puhutaan yleviä? (esim. että otetaan kääpiövaihto-oppilas ja että lapsenlapsen nimi on Pöksytuhnu)
Ja taas terkkari nyökyttelee tietäväisesti ja hymisee.
höh sillekin.
Entä lapset sitten? Nekin vastaavat aina ihan väärin niihin kysymyksiin joita terkkari kysyy.
Jos se kysyy vaikka että juotko joka aterialla maitoa, ne vastaavat ihan rehellisesti että en ja äiti ei anna.
Niinpä. Mutta ne kaatavat maitoa muroihin ja puuroon ja juovat jälkiruuan kanssa maitoa, ja syövät jogurttia ja juustoa.
Tai sitten se kysyy että syöttekö iltapalaa yhdessä.
No ei.
Mutta syömme aamupalan ja päivällisen.
Höh vielä kerran.
**
ja sitten vielä ps. että arvoisa terveydenhuoltohenkilöstö: kuunnelkaa ihan tarkasti että mitä se potilas tai sen hysteerinen äiti sanoo. Että jos se sanoo että suvussa on tätä äidin isällä ja äidin lukuisilla serkuilla, niin älkää nyt kehvatsussa kirjoittako sinne epikriisiin että isän suvussa runsaasti.
Ja jos se vanhempi sanoo että ensin pelotti mutta ei enää, niin sitten ei saa kirjoittaa papereihin että äiti on hirmu peloissaan.
Kuunnelkaa. Että jos nyt sitten vaivautuu vastaamaan kaavakkeisiin ja tekemään selkoa asioista, niin ottakaa ne selonteot nyt sitten edes tosissaan.
Ja semmoinenkin juttu, että älkää sanoko puhelimessa yhtä ja epikriisissä toista, siitä menee pää sekaisin. Että jos puhelimessa sanoo että kyllä tämä viittaa siihen ja tähän ja tuohon, niin älkää nyt hyvät hyttyset kirjoittako sinne epikriisiin ihan päinvastaista. grrr.
Niin.
*
ja ainiin, ps2.
tähän sopii se kysymys jonka kanssa olen pähkinyt viimeiset nelisentoista vuotta, että miten te - arvon kanssaäidit - tällaisissa virallisissa yhteyksissä viittaatte siihen heeboon, jolla on osuuksia lapsukaiseen?
Minä sanon aina että lasten isä, ja joka kerta se särähtää korvaani - kun nyt kuitenkin ollaan hyvinkin vahvasti kimpassa.
Mutta jos sanon että mies tai puoliso, se kuulostaa ihan yhtä etäiseltä. Joltakulta jolla ei ole mitään tekemistä lapsen kanssa.
Nimeltä puhuminenkin kuulostaa kummalta.
Ja pelkkä isä ei sekään sovi, kun se ei ole minun isäni.
(vilkutus kuitenkin minun ihan omalle isälleni! o/)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)