lomarauha

tähän mennessä

- pienet amerikkalaiset - ok
- ulkomaanserkut - ok
- ruukkirakkaus - alan harrastaa ruukkikiertoajelua.
- ruttokammo - ympärillä sairastellaan oikein urakalla.

Lapset kasvavat: isommat tajusivat, että kesät serkkujen kanssa eivät enää ole samanlaisia. Enää muutama häivähtävä hetki, ja niillä on kaikilla omat kesäjuttunsa. Mummin mehukattikanisterit rannalla, hiekkaiset varpaat, yhteiset pelit...viimeisiä vietiin. Ehkä juuri ja juuri vielä ensi kesänä, tuskin enää sitä seuraavana.

Semmoista olen joutilaassa lomapäässäni pohdiskellut kuin stereotypiat. 

Miksi ihmeessä joidenkin ei-niin-fiksujen pitää omalla käytöksellään vahvistamalla vahvistaa jo valmiiksi ennakkoluuloisten ihmisten asenteita?

On melkolailla turhaa odottaa asiallista suhtautumista, jos itse pöljäilee tavalla, joka tuo mieleen kalliala-petelius -tuotannon. 

Grr ja aargh.

Ja sitten olen miettinyt myös universaalia.

Vähän on hahmoton ajatus vielä, mutta jotenkin niin, että tunteet ja kokemukset ovat yhtäaikaa universaaleja ja samalla hyvin henkilökohtaisia.

Universaalisti niin, että vaikkapa suru tai kaipaus ovat tavallaan yleisiä ja yhtäläisiä, mutta jokaiselle se oma kipu ja kaipaus myös henkilökohtaisin ja siksi kipein mahdollinen, ja siksi niihin on niin vaikea ulkopuolisen mitään sanoa. Siitä huolimatta tulee sanoneeksi että ymmärrän kyllä.

Ja se toinen loukkaantuu.

Vaikka on tarkoittanut vain ihan hyvää.

*

tanssien

selviydimme hengissä ja tervejärkisinä pienten ämerikkalaisten ihmisten vierailusta.

Ikinä koskaan aiemmin emme ole majoittaneet vierailijoita kodissamme - kaikki tärkeät ihmiset asuvat riittävän lähellä - ja tilamme ovat todella pienet, jopa meille itsellemme.
Nyt Isosiskon tanssiseura järjesti kansainvälisen tanssifestarin, osallistujille tarvittiin pariksi yöksi perhemajoitus.

Kyllä oli jännittävää.
Ja ahdasta.

Suomalaiset ruokatavat - lähinnä aamu- ja iltapala - herättivät kummastusta. Kulttuurishokkia lieventääksemme tein ehdotuksen: yksi aamu suomalaistapaan, toinen ämerikkalaiseen. Toisen illan iltapalana söimme pizzaa.
Vieraiden lähtöaamuna söimme mikroveivattua munakasta ketsupin kanssa, hui ja kauh! sekä pannukakkuja vaahterasiirapin ja voin kanssa.
Epäilen että esiinnymme sosiaalisessa mediassa jonkinmoisena kehityksen takapajulana kuitenkin: meillä ei ollut edes valmista pannukakkujauhetta. Ja autoissakin on käsivaihteet.

Tanssi kuitenkin yhdistää.

Festivaaliviikon viimeisessä yhteisessä illanvietossa tanssittiin.
Teini-ikäiset kansanperinteen jatkajat jaksoivat tanssia yhtä kyytiä pari tuntia: hikisinä, punaposkisina, nauravina.
Ei mitään väliä, vaikka ei olekaan yhteistä kieltä: kun musiikki vie, jalat löytävät polkan askeleet aivan itsestään ja käsikädessä on suloista olla.

tanssi yhdistää: kolme eri kulttuuria, yhteiset juuret, yhteinen ilo

lomalla

Olen lomalla, ihan mahtavan totaalisen lomalla.
Olen kadottanut kalenterista päivät ja kellosta tunnit. En ole liikkunut joka päivä (sade), en ole kirjoittanut joka päivä (lama) ja olen nukkunut kerran puoli kymmeneen (ihan vahingossa).
Olen tehnyt joulusiivon viime- ja edellis- sekä tulevalta vuodelta (no en hinkannut lattialistoja hammasharjalla kumminkaan, jätän sen odottamaan oikein kunnon tylsistymistä. Mutta järjestin yhden kaapin. Kyllä se riittää. Luulisin)
Olen lukenut hyviä kirjoja, jättänyt laittamatta ruokaa, ja täyttänyt päiväni silkalla olemisella.