olinpas eilen poikkeuksellisen aikaansaapa, kolme asiaa tein.
1. selvitin matkanjärjestäjän reklamaatio-osoitteen.
Ei ollut reklamoitavaa, vaan ihan yksiselitteisen selkeä korvausasia, joka oli jo etukäteispohjustettu tyylikkäästi ja asiallisesti.
Laitoin asiasta sähköpostin ja kehuin vielä kerran että oli hyvä loma ja tämä epäonninen insidentti hoidettiin hyvin ja asiallisesti.
Paluupostissa sain viestin että reklamaation käsittely vie aikaa nelisen viikkoa.
Neljä viikkoa!
Jollain poloisella ihmisellä on masentava työ.
Superhypersympatiajaxuhalipusitus hänelle. Kyllä me asiakkaat olemme joskus tosi hankalia.
2. pohdiskelin, selvitin ja kokoustin aiheesta opintovälineiden hankinta peruskoulun jälkeisissä jatko-opinnoissa.
Olin ajatellut että avaamme Isoveljelle opintotilin johonkin kirjakauppaketjuun, niin että nakero voi huolehtia välineensä itse.
Kyllä niin en kestä ajatusta että jokaisen työpäivän jälkeen menen joku hikinen ja ruttuinen lappu kourassani ostamaan jotain Aaltonen - Virtanen - Virkkusola-Aalto-Virtanen: Korkeampaa matikkaa teineille osa 1, neljästoista kolmasti uudistettu painos 2012 tai uudempi. Muista myös harppi, musiikinvihko ja neljä lyijykynää HB.
Vahingossa kuitenkin päätyisin ostamaan Evolutiivisen psykokinesiologian perusteet vanh. painos, kulmaviivaimen ja kuvisvihon. Enkä tietenkään saisi palauttaa ostoksiani.
Parempi että opiskelija huolehtii välineensä itse. Onpahan sitten oma riesansa, jos harppi ei toimi tai on väärä painos.
Nykyaika on aivan kelvotonta. Ei ole olemassa opintotilejä enää.
Kaikenmoisia sivutoimiluottokortteja kyllä löytyy, tilinhoitomaksu alk. 4€/kk. Juuei.
Kolmen asianosaisen yhteiskokouksessa tulimme siihen tulokseen, että Isoveljen oma tili toimikoon opintotilinä; syydämme sinne alkupääomaopintotuen ja kuittaamme kirjalaskuja aina tarpeen mukaan. säästäväisenä ihmisenä käskin ostaa enimmät kirjat käytettyinä ja harppien kulutuksen rajasin 1/vuosi; sanakirjoja on taloudessamme yllinkyllin, uutena saa ostaa vain Maolin.
Välttämättömien kirjaostosten lisäksi taisin vahingossa lupautua tukemaan myös satunnaisia humputtelukertoja koulun välittömässä läheisyydessä sijaitsevassa kiinalaisessa.
Sangen varsin vaatimattoman kuukausirahansa teini halusi edelleen käteisenä.
3. Menu-plään tuli valmiiksi
Yhtenä erityisen vatsatäytisenä hetkenä lomallamme kysyin nuorisolta, mitäs sitten tehdään kun tullaan kotiin: miten itsejämme ruokimme.
Ensimmäinen rakentava ehdotus oli ryöstää hotellin soma pastakokki meidän keittiöömme sorhaamaan, ripottelemaan ja sirottelemaan.
Kysyin että pystyvätkö keskenkasvuiset neuvottelemaan yhteisesti viiden arkipäivän ruokalistan, jota kaikki suostuvat syömään, joka on halpaa-helppoa-nopeeta ja terveellistä.
Vaatimuksissani on kuulemma liikaa muuttujia.
Ne pääsivät jonkinmoiseen horjuvaan yksimielisyyteen nakkikeitosta, kunhan se ei ole siskonmakkara- eikä nakkikeittoa.
Pohdimme ja kirjoitimme ylös ruokalajit, joille löytyy useampi kuin yksi syöjä, ja sen lisäksi teimme ns. ryynärilistan ruuista, jotka ovat vain yhden syöjän herkkua ja muille kauhistus.
Totesin edelleen että lista on aika yksitoikkoinen.
Kotisohvassa odotellessani pyykkivuoren taltuttumista ympäröin itseni keittokirjoilla, reseptivihoilla ja vanhoilla ruokalistoilla sekä nuorison lukujärjestyksillä ja harrastusaikatauluilla.
Kirjoitin ylös kaikki arkiruuat, joilla on edes horjuvaa menekkiä ja joiden tekeminen on suhteellisen kivaa. Sijoittelin ne kolmen viikon ajanjaksoille ja yritin löytää jokaiselle ruualle vielä vähintään yhden, mieluummin kaksi kelvollista vaihtoehtoa, että saadaan edes vähän variantteja viikkoihimme.
Tämmöinen siitä tuli.
Aloitimme listan noudattamisen ylimmän viikon keskiviikosta lihapullat, eilen söimme kananuudeleita /kasvispihvejä ja tämä päivä on vielä mysteeri. Luultavasti luvassa lämpimät leivät.
Jos nyt olen oikein fiksu, säästän tämän kuvan puhelinaparaattini muistissa, eikä minun enää ikinä tarvitse kaupassa miettiä, mitä syötäisiin. Riittää kun muistan, missä viikossa mennään.
hmh.
matkarapo2 - kuvakertomus kohokohdista
Retkipäivä Turkkiin, Efeson antiikkiseen kaupunkiin oli ehdottomasti yksi matkamme kohokohdista: vajaan parin tunnin laivamatka ja kokonainen antiikin kaupunki oli ulottuvillamme!
Vaikka paikallisopas opasti vähän mitä sattui ja matkatoimiston opas tulkkasi vielä enemmän mitä sattui, oli Efeso itsessään huikea kokemus. Varsinkin hraH sai hepulikohtauksia, puistatuksia ja kramppeja sekä tulkkauksesta että paikallisoppaan tarinoista.
Parasta oli hehkuvan kuuma päivä, pääkadulla hiljaa poristen vaeltelevat turistit - oli helppoa kuvitella kaupunki loistonsa päivinä.
Löysimme alkukristittyjen kala-symbolit, kävimme kirjastossa ja teatterissa ja olimme vaikuttuneita.
HraH oikoi ja tiivisti ja täsmensi omalle tutkimusretkikunnallemme olennaiset asiat semmoisesti kuin virallinen historiankirjoitus ne esittää.
Nykypäivän Turkki ei meitä sen sijaan puhutellut. Nuoriso ahdistui kaupustelijoista ja halusi pois niin pian kuin mahdollista.
Lämpimän pehmeät etelän illat!
Mitä muuta ihminen voi tarvita kuin ympärilleen kietoutuvaa pehmeyttä ja lämpöä!
Illat kaupungissa jäivät vähiin: hotellilla toimi aktiivisesti kolmen (söötin) virikeohjaajan pyörittämä kansainvälinen päivä- ja iltaohjelma, johon tytöt halusivat osallistua. (Pikkusisko osallistui päiväohjelmaan, Isosisko ei halunnut missata yhtäkään Comedy Show:ta)
Pythagorionin oma poika Pythagoras.
Luin jostain, että yksi Pythagorionin nähtävyyksistä on luola, jossa hraP tapasi ilkimulkiten pohdiskella matemaattisia asioita. Vasta saarella selvisi, että luola oli saaren toisella puolen auto-jeeppi-vaellusmatkan päässä: siellä emme visiteeranneet.
Olisin mieluusti ottanut itselleni ja Isoveljelle opastetun retken luolalle, mutta sellaisia ei järjestetty.
Isoveli tiesi kertoa, että Pythagoras oli periaatteen mies ja toisinajattelija. Täyttä varmuutta ei ole, onko juuri nimenomaan Pythagoras itse kuuluisan lausekkeen keksinyt siellä luolassa ilkosillaan(?) pohdiskellessaan, mutta onpa sen joka tapauksessa onnistunut merkkauttamaan nimiinsä. aa-toiseen plus bee-toiseen on cee-toiseen; mitä hyötyä siitä ihmiselle on, sit' en tiedä. Mutta lausekkeen muistan kyllä, vaikka kuinka olen humanisti.
Pythagoraan salainen veljeskunta toisinajatteli kaikenmoista ja oli omistanut elämänsä mm. papujen vastustamiseen. Isoveljen kertoman tarinan mukaan hraP oli niin vakaumuksellinen papujen vastustaja, että kun oikeinajattelijat ajoivat Pythagoraan papupellon reunaan, totesi takaa-ajettu Pythagoras olevan vakaumuksenvastaista oikaista pellon poikki.
Kiinni jäi.
On pakko ihailla moista periaatteellisuutta.
Vaikka papujen vastustaminen onkin melko outo periaate noudatettavaksi.
Isoveli ilmoitti olevansa tässä asiassa hyvinkin vahvasti pythagoriaaninen; pavut ovat vakaumuksenvastaisia.
Matkan toinen kohokohta: retki Patmoksen luostarisaarelle.
Patmos on tunnettu ilmestysluolastaan ja luostaristaan.
Ilmestysluolassa evankelista Johannes mietiskeli (ilkosillaan; mikä näitä heppuja oikein vaivasi?) ja näki näkyjä, joista sittemmin saneltui talteen Raamatusta tuttu Johanneksen ilmestys. (tai tuttu ja tuttu, kuka nyt mitäkin lukee. Yritin ennen matkaa lueskella sitä, onnistumatta. Jos nyt jotain Raamatusta luen, niin yleensä vain kirjeitä ja psalmeja. Niissä on jotenkin jalat maassa -tunnelma, varsinkin kirjeissä)
Ilmestysluolan ansiosta /sen kunniaksi saarelle perustettiin joskus hamassa muinaisuudessa Johannes Teologin suosiollisella myötävaikutuksella luostari.
Veneilimme saarelle, otimme paikallisbussin luostarille, joka sijaitsee vuoren huipulla ja näyttää ulospäin linnoitukselta ja sisältäpäin pieneltä kreikkalaiselta kujasokkeloiselta kylältä.
Kiertelimme luostarissa.
Yksi haltioitui ikoneista, toinen sai hepulin siitä, kun piti verhoutua, minä ja hraH saimme naurukrampin matkamuistomyymälässä.
| näköala luostarilta alakaupunkiin |
Luostarilta otimme bussin ilmestysluolalle.
Yksi kieltäytyi tulemasta sisään ollenkaan, koska itsensä peittäminen. ("mikä semmoinen uskonto on, että naiset on muka jotenkin peitettävä, että mitä pahaa mussa muka on..." jne. Ymmärsin kyllä nuorta, se oli kuitenkin valinnut ihan kohtalaisen asialliset vaatteet ylleen.)
Oli luola.
Ei kyllä ollenkaan luolamainen, vaan ilmiselvä kirkko.
Taisimme kaikki jäädä vähän kylmäksi sen suhteen. Liikaa kultaa ja pyhäinjäännöksiä, joita olisi pitänyt suudella tai hipelöidä.
Ja sekin harmitti, että samoin tein kun olimme sytyttäneet tuohuksemme, tuli pappi ja puhalsi sen sammuksiin. vaikka kuinka olemme kreikkalaisvinkkelistä vääräuskoisia, olisi se nyt sen hetken voinut palaa, että olisi ajatus ehtinyt päässä muotoutua edes jonkinmoiseksi huokaukseksi.
Luolalta etsimme sinne johtaneen alkuperäisen tien: vuorenrinnettä poimuili kivetty aasi-/kinttupolku. Vaelsimme sitä pitkin takaisin satamakaupunkiin. Ehdottomasti tämän saariretken kohokohta: kosketuspintaa siihen, miten ennen on eletty!
Pomppuisa venematka takaisin Samokselle verotti tutkimusretkikunnan henkistä kapasiteettia: yksi ilmoitti että ei enää koskaan vettä, paitsi lasissa, mielellään vain hyvin pieniä määriä.
Kaksi triviaalia: paikallinen mustik-jäätelö. En ole ehtinyt vielä selvittää, mitä söin. Jätskimyyjä selitti että mustik, traditional greek taste.
Maistui pihkalta.
Olisiko ollut jotain santelipuuta tai jotain suitsukeraaka-ainetta?
Delfiinit!
Delfiinit!
Bongasin laivamatkan alussa delfiinejä!
| pittoreski paatti |
Matkarapo 1 - opettavainen tarina
"Kotona ollaan", päättyy muuan merkkiteos.
Ja olemme mekin, kaksi viikkoa Samoksella on ohi - huomenna kutsuu verstas. (grr sille)
Ensimmäisen viikon enimmäkseen löysäilimme.
Toisella viikolla harjoitimme myös hieman kulttuuriin tutustumista.
Ja nyt seuraa opettavainen tarina.
Luonnollisesti - ahkerana ja tunnollisena ihmisenä ja kelpo kasvattajana - olin tutustunut kohteeseemme, Samoksen saareen ja Pythagorionin kaupunkiin jo etukäteen.
Ainakin vähän.
Tiesin ihan varmasti että kaupungissa on pieni arkeologinen museo, joskin suurempi ja parempi löytyy saaren pääkaupungista.
Toisella viikolla, kun nuorison lomamoraalissa alkoi olla havaittavissa huomattavaa laskua, kysyin haluaako joku lähteä kanssani tutustumaan tämän kulttuurihistoriallisesti merkittävän paikan muinaiseen menneisyyteen.
Lähdimme Isoveljen kanssa museoon.
Seurasimme tienviittoja ja päädyimme linnoitukseen /hautausmaalle.
Linnoituksen pihan poikki oli vedetty sulkunauhaa ja alueella partioi remonttiheppuja erisorttisia remontointivälineitä kanniskellen.
Kiertelimme hautausmaata, totesimme että eihän tämä mikään museo ole, kävimme jätskillä ja vaelsimme takaisin hotellille uimaan.
| museohunt, osa1 - hautausmaa |
Tällä kertaa lähdimme Isoveljen ja Isosiskon kanssa museoon.
Tutustuimme kaupungin karttaan ja päätimme ensin koluta linnakkeen vielä kertaalleen, ja sen jälkeen suunnistaa kaupungintalon vieressä sijaitsevaan museoon.
Nyt pääsimme sentään sulkunauhojen taakse, linnakkeen pihan poikki muureille ja lepuutimme jalkojamme ja sielujamme näkymissä.
| Pythagorionin linnoitus |
Linnoituksen /kirkon ovelta löytyi kyltti, jossa ilmoitettiin kyseisen nähtävyyden aukioloajat: opening hours: never.
Siispä kaupunkiin.
Otimme suuntiman kartasta, jossa ihan selvästi näkyy, että museo (M) sijaitsee kaupungintalon välittömässä läheisyydessä, minkälie Theodorou-kadun liepeillä.
Löysimme kadun ja kaupungintalon mutta emme museota.
Onneksi kadun varrella oli matkamuistomyymälä, jota hallinnoi pieni suloinen ukkeli. Kysyin häneltä sangen sujuvalla englanti-kreikka-tankerolla että missä lieneekään muzeion.
Setä huokaisi puhekuplassa hänen päänsä päällä luki ihan selvästi että taivaan talikynttilät mikä toivoton turisti.
"you go mainstreet. not harbour. road to Samos" siinä vaiheessa minä huokaisin, en halua mihinkään Samoksen kaupungin hienoon museoon, vaan tähän paikalliseen "you go right, and then right. big-big-big muzeion. big-big-big. where are you from"
sanoin että Finland ja setä sanoi että "hur mår du" ja "tack så mycket" ja minä sanoin että efharisto.
Sanoin nuorisolle että ilmeisesti lähin museo on siellä kehvatsun Samoksen kaupungissa, mutta se on big-big-big.
Päätimme kuitenkin kierrellä lähikujia museometsästyksessä.
Kiertelimme, oli tunnnelmallista ja sympaattista. Näimme paljon pieniä vanhoja mummeleita. Löysimme super-supermarketin, ostimme ylihinnoiteltua jätskiä ja vaelsimme hotellille uimaan.
Matkalla tarkistimme vielä kartan ja olimme hyvin yksimielisiä siitä, että olimme kyllä ihan oikeassa paikassa.
Palattuamme hraH kysyi, löysimmekö museon.
Minä sanoin hyvin happamasti ja hikisenä että emme.
HraH kysyi, onko se mennyt kyykkyyn vai miksi se niin piileskelee.
Ja minä sanoin, että minuahan eivät museot pilkkanaan pidä. Vielä otan mukaani museohaavin ja museojousipyssyn ja teen museoansan, että kyllä en lähde täältä käymättä museossa.
Menin hotellin respaan kysymään neuvoa, että missä mahtaa olla arkeologinen museo.
Respan neiti sanoi: "you go mainstreet, not harbour. You take the road to Samos, you go right and then right and you see it. It is big-big-big. Very big-big-big"
Sehän minua lietsoi entisestään, että minua eivät kyllä hämää kyykyssä piilottelevat big-big-big-museot.
Seuraavana aamuna aamiaisella tein kiertokyselyn, kutka haluavat big-big-big-museon jahtiin.
Tällä kertaa lähdimme jo koko joukko museometsästykseen. HraH sanoi tulevansa ikään kuin bodyguardina tarkistamaan, että löydämme museon ja sitten menevänsä vaikka kahville.
Menimme mainstreetille, mutta emme harbouriin vaan otimme road to Samos ja sitten right-right ja löysimme kyltin, jossa luki että muzeion, 17 m.
Ja tottavieköön, se oli big-big-big!
Ihan valtavan big-big-big.
Jopa niin big-big-big että hraH:kin päätti tulla mukaan tutustumaan kulttuurihistoriallisesti merkittävän paikan antiikkiseen menneisyyteen.
Menimme sisään ja lapset pääsivät ilmaiseksi kaikki ja tutustuimme paikan kulttuurihistoriaan ja olimme hyvin ylpeitä itsestämme sekä vaikuttuneita museosta, joka oli big-big-big, hyvin moderni ja tyylikäs eikä selvästikään se, jota matkaopukset olivat suositelleet, vaan aivan muu.
Kovasti ihmettelimme, miksei näin hienoa nähtävyyttä missään mainosteta, saati miksei museolla ollut kunnon kahvilaa, taikka museokauppaa, koska potentiaalia olisi ollut vaikka kuinka.
Museosta haltioituneena päätin ottaa salakuvan arkeologisilta kaivauksilta museossa kuvaaminen oli ankarasti kiellettyä ja eiköstä vain tämän piileskelevän museon halpahintainen henki onnistunut sen salakuvankin pilaamaan, varmaan kostoksi kun ei kerran onnistunut enää meiltä piileskelemään.
| museonhenki pilasi salakuvan, grr |
1. ei pidä lannistua. Museot piileskelevät joskus. Toisinaan ne menevät ihan kyykkyyn ja väijyvät hihitellen oliivipuiden takana. Kannattaa olla sinnikäs. Siitäpä saavat ansionsa mukaan mokomat hihittelevät piileskelijät.
2. hyvin huonotapaisten museoiden henget saattavat pilata hyvissä aikein otetun salakuvan.
Se hyvä puoli moninkertaisessa museonmetsästyksessä oli, että onnistuin saamaan ihan kohtalaisen kuvan nousukiidosta.
Oli meinaan pikkuriikkisen pelottava lasku ja nousu, ja hyvin lähellä a)vuorta b)merta ja c)kaupunkia tuo paikallinen lentokenttä.
Sitä salakuvaa ei onnistunut pilaamaan sen pahemmin ilmailuvalvonta kuin museohenkikään.
Sitkeys peri voiton siitäkin.
Jee.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)