alan ymmärtää askeetikkomunkkeja

herään aamulla.
En ole ihan trallalaa ja tilulii, mutta olen noin suunnilleen hyväntuulisen alistunut siihen tosiasiaan että pitää nousta.

Kokkaan aamupalaa.
Olen noin kohtalaisen hyväntuulinen ja alistunut siihen tosiasiaan että pitää kokata.
Ruokin itseni ja kissat ja otan nöyränä vastaan kissakunnan joka-aamuiset kuolenkohtanälkään -protestit.

Lähden töihin.
En tosiaankaan ole trallalaa, mutta olen noin suunnilleen hyväntuulinen ja alistunut siihen tosiasiaan että pitää mennä töihin.
Matkalla töihin luen päivän lehden, kun tilasin sellaisen kuukaudeksi fläpälleni.

Teen töitä.
En ole trallalaa, mutta enimmäkseen olen hyväntuulinen ja suurinpiirtein työteliäs.
Purnaan vain vähän ja joinain päivinä teen oikein paljon hommeleita ja toisina päivinä en ihan niin.

Tulen kotiin ja kokkaan.
En ole trallalaa, mutta kokkailen kohtalaisen hyväntuulisena ja alistuneena sille tosiasialle että pitää kokkailla.
Veivaan äidinleipää ja jotain näennäisterveellistä syömistä.

Syön ja nappaan joko työkassin ja menen jatkamaan töitä tai treenikassin ja menen uimaan tai sitten nuohoan kotona kotinuohouksia.
En ole trallalaa, mutta näin se vain menee.
Jos on töitä, olen taas vähän työteliäs tai vähän enemmän työteliäs.
Jos on treeniä, puljaan kolmevarttiseni ja yritän välttää välitöntä hukkumista ja sitä että vahingossa uin päin seinää (aina riski kun ui selkää)
Jos on kotinuohousta, niin sitten nuohotaan. Imuroidaan ja täytetään ja tyhjennetään koneita ja maksellaan laskuja ja mitä niitä nyt onkaan muita juttuja.

Tulen kotiin ja nuohoan kotinuohouksia, ellen ole jo nuohonnut.
Koska joskus ne kumminkin pitää tehdä.

Rakennan valmiiksi seuraavan aamun ja otan nöyränä vastaan kissakunnan kuolenkohtanälkäänmyösillalla -protestit.
Syön iltapalaa ja luen ja sitten saa jo ihan oikeasti olla trallalaa kun pääsee nukkumaan.

Ja sitten tulee aamu ja kaikki alkaa uudestaan, epätrallalaa.

Alan ymmärtää askeetikkomunkkeja ja muita sellaisia tyyppejä, koska jollain omituisella tavalla tämä yksinkertaisen suoraviivainen elo on lohdullista ja downshiftauksellista.

Jos jotain vaihtelua kaipaa, voi aina halutessaan haastaa teiniä väittelyyn, esim. tekemällä sille kohtuuttomia ehdotuksia ylenmääräisestä opiskelusta tai mistä tahansa vastaavasta. Siitä voi ihminen saada sydämentykytystä moneksi päiväksi.

Enää puuttuu se, että rupean joka päivä syömään ihan samoja ruokia.
Sitten en enää tietäisi onko eilinen vai täninen.

bujahduskriizi

Luin työreissun vapaahetkinä Bujoilun voima -kirjasen.

Bujo on päiväkirja-muistikirja-kalenteri, johon merkitään vuosi-kuukausi-viikko-päivä -tasolla hoideltavia hommeleita. Sinne kirjataan seurantaa vaativia asioita ja ties mitä.

No, jo aikaisemmin pohdin sitä, miten oireellista tälle aikakaudelle on, ettei mitään voi tehdä ilman tutoriaalia ja sitä että tuotoksensa jakaa jossain julkisesti.

Tarvitaanko ihan oikeasti kalenterin, muistikirjan tai päiväkirjan pitämiseen ohjeistusta?
Voiko -kuten kirjassa moneen kertaan korostetaan - omannäköisen bujon tehdä omannäköiseksi ilman ohjeita?
Tai siis, onko tuotos omannäköinen jos sen tekee ohjeen mukaan?

Toisaalta onhan minustakin mukava plarata erilaisia bujoilusivustoja, kuvia ja ohjeita, ihailla ihmisten luovuutta ja visuaalisuutta - mutta tehdäänkö näyttämisen vai tekemisen ilosta?

Tai jos ihan kaiken kirjaa bujoonsa, tuleeko kirjaamisesta itsetarkoitus?
Käynkö lenksalla lenksaamisen ilosta vaiko siksi että trackerini näyttää kivammalta?
Hyviä motivaattoreita toki molemmat, omalla tavallaan.

Kirjan lievästi innoittamana yritin luoda muistikirjaani yhden trackerin: kissanhiekat vaihdettu.
Se ei totisesti tuntunut omanlaiselta, vaan pelkästään pölhöltä.
Palasin kiireesti vanhaan tuttuun muistiinmerkintätapaan. (koska jotenkinhan se kuitenkin on merkittävä muistiin, että tulee homma hoidettua) (kyllä oli nopea harhapolku, kesti kaikkiaan kaksi minuuttia, piirustelun ja sitä välittömästi seuranneen sisäisen tuskan)

Monessa muussakin asiassa koin kirjan (ja myös netissä olevan) bujoiluohjeistuksen vähän työlääksi. Mikä tahansa arkinen, jonka purkamiseen tarvitaan erillinen koodiavain jonka voi kätevästi kirjoittaa pahvikortille ja teipata esim. bujon sisäkanteen, ei lähtökohtaisesti ole minulle toimiva ratkaisu. Se hidastaa; ei vapauta tai nopeuta.
Jos joka kerta pitää tarkistaa, että millaisella merkinnällä tämä juttu nyt koodataan kirjaani.
Ja vaikka ymmärrän sisällysluettelon ja sivunumeroinnin idean, niin ei sittenkään.

Olen vuosikausia pitänyt erilaisia kotilokeja, osan olen säästänyt, osan heittänyt surutta menemään.
Minun elämässäni ja arjessani on tärkeää tietää, milloin pakastin on sulatettu, kissanhiekat on viimeksi vaihdettu (tai gerbilaarin purut, silloin kun vielä oli gerbilaari), milloin teinitaloudessa on odotettavissa keskimääräistä suurempia naispurkauksia, milloin on viimeksi syöty makaronilaatikkoa ja muuta vastaavaa. Kirjaan näitä ylös: syötyjen ruokien listoja, kissanhiekan vaihtoja... (anteeksi tämä jatkuva kissanhiekkafiksaatio, se nyt vain sattuu olemaan hyvä esimerkki)
Arjen liikkumisista noin pääsääntöisesti vastaa koko perheelle yhteisesti jaettu e-kalenteri.

Koska on ihan mukavaa antaa luovuuden voimien välillä jyllertää, olen aika ajoin piirtänyt suheroinut itselleni kalenterimuistikirjaa.
Nykyisellään harrastusmenot, työmenot ja muu normaali arkeen kuuluva ovat e-muodossa. Paperiseen versiooni kirjaan vielä varmuuden vuoksi kaikki poikkeamat - ne ovat aina sekä e:nä että irl:nä - leirit, työkeikat, vanhempainillat, kampaajakäynnit, yleisesti ottaen toistumattomat tapahtumat.
Paperiversiossa kulkevat myös muistutukset: maksa puhelinlasku, muista että passi vanhenee, hoida kuntoon punkkirokotus jne. Paperilla pidän myös ajoittain ruokalistasuunnittelua ja -toteumaa sekä taloussuunnittelua ja -toteumaa, näitä en osaisi excelöidä.

Ymmärsin kyllä bujo-kirjan pointin arjenkin suunnitelmallisuudesta ja tehtävien asioiden listauksista, mutta kyllä en hiiskatti vieköön rupea joka ilta luomaan seuraavaa päivää ja listaamaan että
nouse ylös
tee aamiainen
ruoki kissat
pue päälle
tee eväät
muista ottaa avain mukaan
sano heipat
mene töihin
tee töitä
juo vettä
En ainakaan siitä ilosta, että sitten saan ruksia yli, kuinka kelvollinen ihminen olen ollut.
Saati sitten että piirtelisin trackereita siitä, mihin aikaan olen noussut (6.18) ja montako lasillista olen juonut vettä (6).

kuvituskuva: kirjavinkkejä

Haluan kumminkin ensisijaisesti elää ihan omillani enkä kalenterimuistikirjani kautta.
Toisaalta muistettavien ja hoidettavien tärkeiden asioiden kirjaaminen ylös helpottavat arjen hallintaa huomattavasti.

Vähän oli ristiriitainen lukukokemus, noin kaikkiaan.

kuvituskuva: kotiloki muutaman vuoden takaa

sekal. jorinaa ja omaresurssointia

Olen vähän niin kuin between drinks, jos niin voi sanoa, juomien välillä.

Viime syksynä lopetimme kahvinjuomisen ei-mistään-syystä ja siirryimme teehen.
Kahvi kyllä tuoksuu ihanalta, ja tuoksun perusteella tekee usein mieli kupillista,  mutta tosielämässä se ei kumminkaan maistu; testasin viikolla kun kävin väliruokkimassa itseni kahvilassa.

Parasta teetä töissä tuntuisi olevan lakritsitee ja kotona pitää olla monenmoista valikoimaa arkisesta harmaasta jaarlista erikoispyhäaamujen shamppanjamansikkateehen.

*
Teehulluuden lisäksi (siis miten niin ei ole kohtuullista joka kauppareissulla ostaa testattavaksi jotain jännää teetä?) olen muutenkin syytänyt tällä viikolla omaan itseeni huolestuttavissa määrin erilaista resurssia.
Olen omaresurssoinut itseeni kampaajalla ja uimakortin latasin ja ostin kivan termosmukin itselleni (viimein löysin sellaisen, olen suunnitellut ostoa jo ainakin kolme vuotta. Eri asia sitten on, onko sillä mitään käyttöä. luultavasti ei.).

Tänään levahdin jo sitten ihan tyystin: ihan vain itselleni ostin päiväsalaatit ja -leivoksen ja söin ne ahneeseen napaani ihan yksin ja omissa oloissani.
Ja kohta lähden työristeilemään. Työristeileminen on tietysti vähän kontroversiaalinen juttu, että onko se itsekästä ja kivaa ja omaresurssointia, mutta jos homman kohokohta omasta mielestä on se, että saa mennä rauhassa ja yksin aamiaiselle (mallia luxus-), niin ehkä kumminkin on enempi sellaista omaresurssointia.

*

Laskin että kävin tammikuussa ainakin kymmenen kertaa uimassa.
En ymmärrä missä on sikspäkki?
Ja miksi allit roikkuvat yhä?
Kyllä niin on pientä ihmistä taas huijattu että tulee timmiksi.

*

Tammikuussa oli myös semmoisia kivuuksia, että kävin yhden kilpailevan puljun kollegan kanssa aamukaffeilla ja päätimme että siitä täytyy tehdä tapa. Paneelikeskusteluakin kävimme kuuntelemassa yksissä tuumin.
Ja semmoiseen bändiin kuin Mammantytöt tutustuin yhden kaverin kanssa.

Se mikä jäi tammikuussa tekemättä, oli kuukauden museokäynti, niin että helmikuussa täytyy tehdä ainakin kaksi.

Ajattelin että tästä tulee kyllä varmaan aika metka vuosi kun jo tammikuussa on näin paljon kivuuksia.

Mammantytöt <3!