Hyvät halpamatkalaiset osa 1 - edullisehkoja kotiseutukesävinkkejä aikuisemmille

Kuten jo aiemmassa postauksessani totesin, kesässä ja lomassa olennaista on fiilis.

Pitää olla tavallisesta arjesta poikkeavaa ja seikkailullista.
Koska kärsimme vähintäänkin jonkiasteisesta uupumuksesta yhdistettynä vähäiseen finanssiin, olen koonnut teille, rakkaat lajitoverit - vähämaksuisia ja mahdollisimman vaivattomia kesänviettovinkkejä.

Osa vinkeistäni saattaa sijoittua Turkuun - valitan. Soveltakaa parhaalla mahdollisella tavalla.

Hae kauppatorilta mansikoita ja istu jokirantaan evästelemään. Paras paikka on Apteekkimuseon tietämillä, tois pual jokke, koska sinne paistaa aurinko.



Tee ainakin yksi kunnollinen viisikkoeväsretki. Ihan sama, mihin ja millä kulkuneuvolla.
Panosta erityisesti eväisiin: jos mukana ei ole kermakakkua, joudut tekemään uuden retken.
Kylmäkassiin voi pakata mukaan myös todella hyvin jäähdytetyn valkoviinin - paitsi jos on autolla. Ei kannata hankkiutua vaikeuksiin kumminkaan.
Turussa oivallisia viisikkoretkikohteita voisivat olla Ruissalon alue tai vaikkapa Liedon Linnavuori.

voileipäkakku viisikkoeväsretkivalmiudessa

Käy eri kirjastossa kuin yleensä.
On muuten kumma juttu, miten paljon enemmän, parempia ja metkampia kirjoja on eri kirjastoissa. Parhaita ovat pienet.

Ota turistiasenne koti- tai lähikaupunkiisi - enkä tarkoita nyt että museot maanantaina, kirkot ulkoa ja vuoret alhaalta, vaan juuri päinvastoin.
Tee kaikki sellaiset asiat, joita tekisit, jos olisit kaupunkilomalla Jossain Kaukana Poissa.
Ole tunnollinen: pakkaa päiväreppusi huolella - juomapullo, käsidesi, kamera, muistikirja ja kynä ovat lähtökohtaisesti perusvälineitäsi. Ehkä myös luettava kirja, jos haluat vaikka istuksia puistossa lukemassa.
Valitse ainakin yksi sivistyskohde eli museo.
Ja käy ainakin yhdessä kirkossa.
(tai siis sellaisia asioita minä tekisin Kaukana Vieraassa Kaupungissa. Jos sinulla on mahdollisuus visiteerata eri uskontokunnan kirkossa, tee se!)
Katso kirkkotaidetta kultturellisti pää kallellaan ja tutustu museoon ainakin puolitunnollisesti.
Istu jännittävässä paikassa kahvilla ja kirjoita muistikirjaa.
Mene eri ruokakauppaan kuin yleensä (vaikka sen eri kirjaston vieressä olevaan) - et usko, miten erilaisia ruokia sieltä löytää. Osta jotain, mitä et yleensä ostaisi. Pienemmät kaupat ovat parempia.
Etsi kotileipomo ja osta kotiin tuore leipä. (tai siis sellaisia juttuja me teemme vieraissa paikoissa. voi ostaa myös valikoiman makeita leivonnaisia)

retkeilyvälineitä: muistikirja ja rannekkeet matkapahoinvointia vastaan
Pyöräile
Pyörällä jaksaa liikkua pidemmälle kuin kävellen, mutta näkee enemmän kuin autoillessa.
Juomapullo, minieväs, kamera ja muistikirja kuuluvat tällaisellekin reissulle.
Tai ainakin juomapullo.
Pyöräile ennalta suunnittelematonta reittiä: mene siihen suuntaan, jossa liikennevalot vaihtuvat nopeimmin tai käänny tyystin toiseen suuntaan kuin yleensä. Yksi nuoristani harjoittaa tätä: sen tavoitteena on käydä monessa vieraassa paikassa ja maistella kaikki uutuusjäätelömaut kesän aikana. Se pyöräilee johonkin ja syö jätskin.

Lue ainakin yhtenä iltana kamalan myöhään.
Tai vaihtoehtoisesti, puhu filosofisia jonkun kanssa kamalan myöhään. Muistatko: sellaisella tavalla kun olit nuorempi, jaksoit valvoa loputtomiin ja uskoit että maailmasta tulee parempi paikka, jos puhuu tarpeeksi paljon oikeiden ihmisten kanssa.

Mene ulos hirmu paljon aikaisemmin tai myöhemmin kuin yleensä.
Tee ainakin yksi aamulenkki niin aikaisin, että ilmassa tuoksuu vielä kesäaamu. (tai vaihtoehtoisesti niin myöhään, että tuoksuu kesäyö)

Mene ulos kaatosateella. Paitsi jos ukkonen on ihan päällä.

Uiminen ja mustikankukkien tarkkailu kuuluvat tietysti kesäpuuhiin myös.



Vähän enemmän finanssia ja vaivaa saa kulumaan lähiseutumatkailussa - tee teemakierros vajaan sadan kilometrin säteellä kotoasi.
Tutustu taidetakomoihin, kivijalkakauppoihin tai luontopolkuihin, mikä nyt teemasi ikinä onkaan.
Me harrastamme pienpanimokierroksia.








Hyvät halpamatkalaiset on kesäjuttusarja finanssikriizin kourissa kärvisteleville kaukokaipuisille.
Uusi matkavinkki joka viikko!

2 kommenttia:

  1. Hieno listaus. Aion kokeilla useampaa vinkkiä. Yritän säännöllisesti kulkea täällä kuin turisti ja juuri niillä kerroilla huomaan miten kauniissa kaupungissa asunkaan. Turistellessa löytää ihmeellisyyksiä, joita ei normaalisti huomaa. Kerran kesässä Turkuun -keikka on tietysti tulossa, joten museokortti soi ja joenvarrella tulee istuskeltua.

    Mikä ihme on tuo ranneke matkapahoinvointia vastaan?

    Mansikka- ja voileipäkakkuvinkit on tosi käteviä. Testaan niitäkin :)

    VastaaPoista
  2. Helsingissä on helppo kuvitella olevansa suuremmallakin reissulla saaristossa: eväät mukaan ja yhteysveneellä johonkin saarikohteista. Halvin, joskin varmasti vilkkain, on seurakunnan Mustasaari johon pääsee 4€ edestakaisin. Oma suosikkini on Harakka, jonne pääsee muistaakseni vitosella. Harakkalla ei ole uimapaikkaa, mutta luonto on aivan mahtava.

    VastaaPoista