olin uskoton

Olin kerran siskon kanssa isolla hallilla uimassa.
Siellä oli semmoinen tablettitietokonesysteemi, jossa oli omatoimivesijumppaa ja sisko pakotti minut tekemään sitä.
Kyllä oli mukavaa vaikka ajattelin ensin että ihan pöljää.

Nyt viikolla kävin yhtenä päivänä ihan omalla hallilla vain uimassa ja sinne oli tullut samanlainen härpäke ja minä meninkin omatoimivesijumppaa niin että roiskui.

Tuli semmoinen olo että en treenannut kunnolla vaikka treenasin.
Ja sitten semmoinen että olin uskoton rakastetulleni, hitaiden polskuttelijoiden uimaradalle.

Kärsin vieläkin sisäisiä tuskia uskottomuudestani ja treenaamattomuudestani.
(ja ulkoisia tuskia vesijumpan ihanasti elvyyttämistä lihaksista)

*

Ja sitten on myös semmoista uskottomuutta, että en saa tehdyksi niitä juttuja joita olen suunnitellut.


Ensin en uinut ja ollut salilla vaan vesijumppasin sulokkaasti kuin virtashevonen.
Sitten tulin kotiin ja en lukenut vaan könötin sohvannurkassa teini ja kissa kainalossa (samassa) höpöttelemässä tärkeitä ja turhia ja tuli olo että olin uskoton sille kirjalle jota piti lukea.
(sekä myös komisarius Brunettille, kun en ottanut häntä mukaan uimahallille kun meninkin kävellen enkä bussilla. Ei kannata varmaan olla uskoton italialaiselle komisariukselle, luulisin. Vietin sittemmin aikaa hänen seurassaan tovin aamulla bussissa)

Kyllä on vaikeaa kun pitää ihmisen valita tärkeistä ja kivoista asioista.
Että mitä tekisi ja mitä ei ennen kuin nukahtaa.

7 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. mulle omatoimi sopii oikein hyvin, paremmin kuin ryhmä

      Poista
  2. Oi sinä sulokas virtashevonen, nyt on naisessa virtaa?!?

    Oli eli ei, niin hyvää viikonloppua sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja nytpä juontui mieleen, että sellainen kirja on olemassa kuin Juanikkaat virtaheposet. Usko pois: https://vaski.finna.fi/Record/vaski.11780

      Poista
    2. no nyt on kyllä ihan mun kirja :D!

      Poista
  3. Nyt olen kyllä kateellinen! Omatoimivesijumppa on JUST sitä, mistä olen haaveillut, mutta en ole vielä omilla halleilla törmännyt siihen. Ois just parasta, koska yleensä muutenkin omatoimivesijumppailen aina altaassa.

    Ja mähän olen ollut Brunetille uskoton jo monta vuotta - uskon, että hän antaa anteeksi. On niin ihana tyyppi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. lataa kännykkään appi (hydrohex) (valitettavasti en saa provikkaa tästä...)
      Mulle toi sopii oikein hyvin, en muistaisi ensimmäistäkään liikettä itse, mutta appi on kätevä ja toimiva.

      Poista