Hetkellinen ruuanlaittopuuskahdus

Jälkikasvu on viime aikoina esittänyt viiltäviä kommentteja ruuanlaittooni liittyen. ("taasko tätä samaa")

Tunnustan, en ole juurikaan jaksanut pohtia päivänpolttavaa mitä tänään syötäisiin -asiaa.
En ole jaksanut, ei huvita.
Onko muka pakko edes syödä?
ilmeisesti on
ja jos nuorisoa yrittää osallistaa asiaan, ne vastaavat tietenkin ikiaikaisella 'mmätiiä - mikä on, kuten kaikki tiedämme, se ainoa vastaus, jonka nuorisolta voi saada. Testattu on. monesti.
ei laula enkelkuoro sulosointuisesti ruoanlaitolleni


Ryhdistäydyin hetkellisesti - kas tässä iloksenne halpaa-helppoo-nopeeta pikaruokaa. Valmistusaika puolesta tunnista kolmeen varttiin.

Päivä 1.
Nakkikastike tai ryynimakkarat ja muusi, kasviksia, salaattia ja joulutorttuja (en tykkää nakeista, siksi myös ryynärivaihtoehto)
Tarvikkeet: perunoita syöjämäärän mukaan (meillä 5 syöjää, perunoita meni noin kilo), nakkipaketti + ryynäripaketti, tomaattisosetta, kermaa, sipulia
Kasviksia: muutama porkkana, pari sipulia, parsakaalia, pari makeata pikkupaprikaa
Friseesalaattia, tomaattia, kurkkua
lehtitaikinalevyjä, torttuhilloa (meillä vadelma- ja luumu-, sai valita)

Ota torttutaikina sulamaan. Laita uuni kuumenemaan.
(HUOM: käytä vain puolet taikinalevyistä, tarvitset niitä myöhemmin viikolla lisää!)

Kuori ja palastele perunat riittävän pieniksi paloiksi. Laita kiehumaan.

Laita ryynimakkarat uuninkestävässä vuoassa uuniin.

Pilko sipuli ja nakit. Paistele pannulla (tai jos olet laiska tiskinsäästäjä, niin kattilassa). Lisää jauhot, nestettä (meillä vettä, tomaattisosetta ja loraus kermaa).
Mausta. Anna muhistella miedolla lämmöllä.

Kuori ja paloittele kasvikset suupalan kokoisiksi. Kuullota pannulla pienessä määrässä rasvaa kunnes ovat al dente. Mausta suolalla ja halutessasi esim. pippuriseoksella. Jätä jälkilämmölle odottamaan.

Tee vihersalaatti (salaattia, tomattia, kurkkua)

Täytä, taittele, hilloa ja munaa joulutortut, laita uuniin.

Tee perunamuusi.

Tuo ruoka tarjolle, älä unohda torttuja uuniin.

Jälkiruokana joulutortut ja maito.

Valmistusaika n. 45 min, yök-en-syö-kerroin alhainen. Valitusvirsi: tää torttuhillo on liian kuumaa!

Päivä 2.
Kalaa, perunaa, kasviksia, tomaattisalaatti

Tarvikkeet: kalapuikkoja tai valmiita kalafileita syöjämäärän (meillä 4 syöjää, meni 6 fileetä) mukaisesti, perunaa, porkkanaa, sipulia, parsakaalia, makeita pikkupaprikoita, tomaattia, valkosipulia. Kermaviiliä ja dippikastikejauhetta. Raejuustoa.

Laita uuni kuumenemaan.

Kuori ja palastele perunat riittävän pieniksi paloiksi. Laita kiehumaan.

Laita kalapuikot /-pihvit /mitä ne nyt ikinä ovatkaan valmiit kalahommelit uuninkestävässä vuoassa uuniin

Kuori ja palastele kasvikset suupalan kokoisiksi, kuullottele pannulla pienessä määrässä rasvaa, kunnes ovat al dente. Mausta. Jätä jälkilämmölle odottamaan.

Sekoita kermaviili ja dippikastikejauhe.

Kuutioi tomaatti pieniksi kuutioiksi, paloittele pieneksi silpuksi valkosipulin kynsi (en käytä valkosipulinpuserrinta, vaan veitseilen pienenpieniksi kuutioiksi, on parempaa), laita pieneen kulhoon, lisää oliiviöljyä, ripsaus suolaa ja jos haluat, jotain pippurista maustetta. Jos taloudessa ei ole allegikkoja, lisää vähän pähkinä- tai mantelirouhetta. (jos aikaa on enemmän, paahda mantelit ja tee niistä itse karkeaa rouhetta. Mutta fuskaa mielihyvin valmiilla pähkinärouheella.)

Jälkiruokana vihreä kuula -konvehteja salajemmasta.

Tuo tarjolle raejuuston kanssa.
Valmistusaika n. 35 min, yök-en-syö -kerroin alhainen.

Päivä 3.
kasvissosekeitto ja kinkkujuustopasteijat

Tarvikkeet: valinnaisia kasviksia (meillä perunaa, porkkanaa, sipulia, valkosipulia), liemikuutio. lehtitaikinaa, tuorejuustoa, mitä tahansa leikkelettä, kermaa, valinnaisia mausteita.

Laita uuni kuumenemaan, ota lehtitaikinalevyt sulamaan.

Kuori ja palastele kasvikset pieniksi, laita kiehumaan + lisää liemikuutio.

Odottele vähän aikaa että taikinalevyt ovat sopivan pehmoisia.

Leikkaa taikinapyörällä lehtitaikinalevyt neliöiksi. Levitä levyille tuorejuustoa (valinnainen maku, suolainen on ehkä kivampi), leikkaa muutama leikkelesiivu (meillä broilerleikettä) pieneksi, laita jokaiselle neliölle vähän, taittele kauniiksi kolmionmallisiksi pasteijoiksi, munaa ja laita uuniin kypsymään.

Soseuta keitto. Mausta kermalla ja tuorejuustonökäreellä.
Tuo tarjolle soppa ja pasteijat.
Jos kaapin pohjalta löytyy unohtuneita tortillachipsejä, voi niillä ryydittää soppaa. Tai linsseillä. Mutta menee se näinkin.

Jälkiruokana lisää vihreä kuula -konvehtejä salajemmasta.

Valmistusaika n. 40 min, yök en syö -kerroin keskitasoa.

*
Johan sitä sitten tässä olikin.

Onneksi on suunniteltu ruokalistaa myös lähitulevaisuudelle:







3 kommenttia:

  1. Ihanaa. Oikeaa ruoanlaittoa! Mulle on aina juhlapäivä, kun on niin paljon aikaa, että ehtii pestä ja kuoria ja keittää perunoita. Ja muutenkin värkätä kasvisten ja vihannesten kanssa. Liian usein on se vartti aikaa saada pöperö pöytään ja se on sit Oolannin pakastemuusi ja kalapuikkelssönit. Salaatin virkaa toimittavat minitomaatit ja kurkkutikut.

    Some day it will get better.

    VastaaPoista
  2. Nyt alkoi tehdä mieli nakkikastiketta! Ryynäri kuuluu mulla "välttelen mahdollisimman tehokkaasti" -ruokiin, mutta nakkikastike kyllä on ihan parasta talviruokaa. Mä teen kyllä eri tavalla, mutta siitä sitten joskus myöhemmin :)

    Meillä on ruokapuoli tällä hetkellä ihan retuperällä, syytän lukuvuoden loppua, lähestyvää joulua, kaamosta, vesisadetta ja Donald Trumpia (sitä voi onneksi syyttää ihan kaikesta eli sikäli olisi ihan ok, että se valittaisi uudelle kaudelle). Joulun jälkeen sitten taas ryhtiliike.

    Ai niin, Jaakko-tonttu aiheutti mulle sydärin viime viikonloppuna. Meillä ei olla uskottu joulupukkiin eikä tonttuihin enää aikoihin, mutta esiteinin kanssa lähdettiin hauskaan leikkiin joulukuussa, kun kerroin hänelle Jaakko-tontusta. Ollaan esitetty molemmat uskovamme ja saatu aikaan hauskoja hetkiä (kiitos niistä Jaakolle ja sulle). Viime viikonloppuna (yöllä) oli sitten ilmestynyt keittiön pöydälle ökykallis toivomuslista, jonka lopussa luki "p.s. äiti, tämä ei sitten ollut sulle, vaan Jaakko-tontulle" :D Eli jos Jaakko kiukuttelee teille sitä, että hänet on heitetty pihalle yhden perheen joulun valmistautumisista, niin tämä on se syy :D

    VastaaPoista
  3. Hih, söin just nakkikastiketta :D

    Meillä yök-en-syö kerroin on syksyn myötä lähtenyt aivan järkyttävään nousuun. Hermo kiristyy. Esikoinen syö melkein kaikkea, mutta nuo kaksi muuta ovat eri maata. Mies teki viikolla pasta carbonaraa ja sitä pojat jonottivat.

    VastaaPoista