maanantaitohkeus

Maanantai on melko usein viikon paras päivä.

Ei, älkää käsittäkö väärin.
Kärsin ihan aina sunnuntai-iltaisin massiivisesta aargh-vapaapäivä-on-ohi -tyyppisestä alakulosta ja onko-ihan-pakko-mennä-töihin-jos-ei-yhtään-huvita -ahdistuksesta. Havaittu on myös saispa saikkua -haaveilua.

Mutta kun viikko ihan oikeasti käynnistyy töissä, parin kahvisaavillisen jälkeen, muutun valtavan tehokkaaksi, aikaansaavaksi ja osaavaksi.
Hyvällä tuurilla saan maanantaina tehtyä melkein kaikki viikon hommelit.

Ja mikä parasta - se jatkuu, tai jos mahdollista -  kehittyy vielä produktiivisemmaksi kotisäpsyksi.
En tiedä johtuiko aurinkoisesta säästä tai jostain biorytmisestä vinksahduksesta, mutta oli kyllä erinomaisen aikaansaapa päivä tänään.

Kaikki se, minkä olin onnistunut viikonlopun aikana prokrastinoimaan Johonkin Parempaan Ajankohtaan tuli tehdyksi tuossa tuokiossa, ilman suurempaa vaivannäköä, ahistusta tai tuskaa.

Kokkasin perheelle tuosta vain hops monipuolisen, maukkaan ja rehevän aterian (kanapyöryköitä, kasviksia, perunamuusia, salaattia).
Ruuanlaiton kaltaiseen vaativaan proseduuriin en pystynyt koko viikonloppuna, koska ruuanlaitto ei nyt vaan nappaa.

Leivoin äidinleipää, nautinnolla.
En kyennyt siihenkään vapaapäivänä, koska kyllä mun nyt sentään kuuluu saada olla ihan rauhassa.

Tein välipalapuuroa, koska viikonloppuna jääkaappiin ei mahtunut.
Ei kyllä mahdu vieläkään.

Leivoin laskiaispullia.
Yritin sitä viikonloppuna, mutta unohdin pullat uuniin.
Niistä tuli laskiaiskorppuja.
Pahoja sellaisia.
En usein tyri taikinaa, mutta siinä meni jotain perustavanlaatuisesti pieleen.
Harmitti niin jätin viimeisetkin kokkihommelit viikonlopun puolivälissä.

Pyykkäsin kaksi koneellista pyykkiä.
Sitä tein koko viikonlopunkin, koska meillä on uusi hieno pesukone, ja pyykkäämisestä on tullut tosi hauskaa.
Aina kun pesuohjelma loppuu, kone soittelee pienen iloisen pyykkärilaulun (sen kertosäe tuntuu menevän että ...ja tralla-lala-la-la-laa nyt pyykki pesty on.) (en ole vielä keksinyt muita sanoja.) (Luulen että lauluun kuuluu myös tanssi, mutta nuoriso estää minua tanssimasta sitä, koska polveni narisevat niin kovaäänisesti että iloinen pieni pyykkärilaulu lakkaa kuulumasta)

Kävin sauvakävelemässä.
Koko viikonloppuna en pystynyt ulkoilemaan koska oli niin kamala sää. Paitsi sunnuntaina oli pakko lähteä metsäkävelylle kun oltiin ystävien kanssa sovittu.



Putsasin mikron.
En ollut edes huomannut että se kaipaa puhdistamista. mutta olin jotenkin niin tohkeissani maanantaista että se meni ihan tuossa ohessa vain.

Pesin vessan ja imuroin.
Maanantai on jo pitkään ollut minusta kätevä päivä imuroimiselle ja vessan siistimiselle.
Yritän yleensä nakittaa nuorison perjantaihommiin, ja niiden jäljiltä täytyy tehdä vähän paikkoa.
Imuroin vain silleesti mihin johto yltää.

Tein seuraavan päivän ruuan.
Miten ihmeessä kuvittelen että se ja puuro mahtuvat jääkaappiin, en ymmärrä.

Maksoin pari laskua.
Koska niitäkään en pystynyt mitenkään hoitamaan viikonloppuna.
Mietin kyllä että tarttis-tarttis, mutta en pystynyt toimeentumaan.
On ihan liian vaivalloista loggautua verkkopankkiin kesken laiskan netinplaraamisen.

Ja sitten vielä tulin leuhkimaan aikaansaannoksistani blogissa.
Viikonloppuna en pystynyt
a) leuhkimaan, koska ei ollut mitään leuhkittavaa
b) kirjoittamaan blogiin, koska kärsin diivamaisista luomisentuskista.


*

Se on kyllä kummallista että sunnuntaisin kun kärsin alkavan arkiviikon tuskaa, en ikinä muista että maanantai on ihan paljon parempi päivä.

Lomaisin en ole maanantaisin näin reipas.





ja PS.
muistutan lukijakuntaa siitä, että teen keskivertokansalaista lyhyempää työaikaa ja tienaan keskivertokansalaista vähemmän palkkaa.
Ne yhdessä johtavat siihen, että aikaa on riittämiin, ja tarve nykertää ruokaa itse myös.


8 kommenttia:

  1. Paras maanantai on vapaapäivä-maanantai ;)

    VastaaPoista
  2. Mä en ole maanantai-ihmisiä, tiistait ovat 100% parempia, jotenkin täynnä orastavaa toivoa....
    Iloa viikkoon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tiistai on "ihan kiva", mutta keskiviikko on kauhistus.
      Ei meinaa koneisto käynnistyä mitenkään.

      Poista
  3. Vähäks oot ollu tehokas! :D

    Tiistai on viikon turhin päivä. Maanantailla on sentään jokin tärkeä fokus. Se aloittaa viikon, palauttaa arkeen, on monin tavoin ryhtiliike. Keskiviikko (pikkulauantai!) on sentään jo lupaus selviämisestä viikonloppuun, ja torstaikin toivoa täynnä. Mutta että tiistai? Hohhhoijaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nääfst, minä olen jo vuosikausia ollut sitä mieltä, että keskiviikko pitäisi kieltää tai muuttaa vapaapäiväksi tai jotain.
      Eikä torstaikaan nyt mikään ylen riemukas päivä ole.

      Poista
  4. Ooh, mikä maanantai drive :) En ole maanantai-ihmisiä, mutta olen yleensä maanantaisin etänä ja välillä mulle sattuu tehomaanantaita. Tosin viimeiseen reiluun puoleen vuoteen mulle ei ole tainnut sattua tehomaanantaita ja on ollut vähän vähässä kaikki tehopäivät muutenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no kyllähän se sitten kostautui heti tiistaina :)
      Mutta jos satunnaisesti on reipas, niin sillä hyvittää monta laiskempaa päivää. Luulisin.

      Poista