keittiöpohdinto ja blogiruokaviikko

Tunnustuksia.

Olen kasauttaja. Vaikka kuinka järjestän ja etsin jokaiselle tavaralle paikkansa, kerääntyvät tavarani kasoihin, nytysiin, röykkiöihin ja pinoihin kaikille mahdollisille pinnoille.

Keittiön työtaso on henkisen mielentilani mittari. Mitä kasautuneempi keittiön työtaso on, sitä syvemmällä olen itsessäni ja sieluni kurinoissa, marraskuussa tai muussa yleisessä pimeydessä.

Yksi nuoristani ei voi sietää kasautustaipumustani, eikä ainakaan sitä että keittiössä on kasoja, tai vain aavitosen kokoinen työtila pilkkomiseen ja muuhun puuhasteluun.
Aika noloa kun lapsi rupeaa komentelemaan siivoamisasioita.

Päätin järjestää pääkoppani, sieluni ja keittiöni työtason.



 
Ihan kuvan kaltainen työtaso ei sentään koskaan ole: meneillään on raivoisa raivausprojekti. Mutta tavoilleni uskollisena en tietenkään raivannut työtasoa voidakseni raivata kaappeja. 






Lopputulos on huomattavan huojentava, ja kokkailu muuttui aika paljon mukavammaksi.

Kaikkien aikojen blogiruokaviikko:
maanantaina tein Emman linssikastiketta (vähän omalla twistillä) - lämmin suositus, testaa ja totea hyväksi! Rinnakkaisruokana tarjoilin melkein itsekeksimääni stroganoff-tyyppistä bolognesesoossia. Se on ihan tavallinen jauhelihakastike, johon lisätään purkillinen craime fraichea tai smetanaa. On herkkua sekin. Kumpaakin jäi yli, ja jämät laitettiin pakastimeen odottamaan.

tiistaina testasin Rouva Kepposen savukalapastaa, joka ei ihan onnistunut. Selvästi puuttui valkoviinilasillinen vierestä, ja maustamisen kanssa olisi pitänyt olla rohkeampi.
Jatkokehittelyyn, ehdottomasti!
Itse pidän ehkä kuitenkin enemmän kylmäsavukalasta pastan kanssa.
Rinnakkaisruokana tarjoilin Pinkin carbonaraa: tähän ei löydy Pinkiltä ohjetta, mutta lukuisia mainintoja. Tein broiskupekonista. Se oli hyvää! (no pakkohan minun oli maistaa!) (olisi sillekin kelvannut joku viinilasillinen kyytipojaksi)

keskiviikkona tarjoilin itsekeksimääni mielikuvituksellista comboa riisiä ja kanakastiketta. Rinnakkaisruokaa ei ollut, koska kelpasi kaikille syöjille.

savukalapastaa Kepposlaisittain



Kaikkina edellämainittuina päivinä tarjolla oli myös kasviksia (=porkkanaa, kurkkua, paprikaa pilkottuna lautaselle) sekä oma viritelmäni tabouleh-salaatista.
Minä teen sen näin:

Mittaa astiaan 2 dl couscous-ryynejä, mausta suolalla ja jollain pippuriseoksella. Keitä 2 dl vettä. Kaada ryynien päälle. Anna ryynien turvota. Lisää vielä vähän suolaa ja (oliivi)öljyä, sekoita lusikalla irtonaiseksi.
pilko yksi  punasipuli hienoksi, laita salaattiastian pohjalle ja ripottele päälle aavistus sokeria, anna itkettyä hetkinen.
Kuutioi muutama vähän pehmeä tomaatti, lisää salaattiastiaan.
Lisää jo vähän jäähtynyt couscousryyni.
Hienonna ruukullinen persiljaa, lisää salaattiastiaan. 
Sekoita salaatti, maista ja mausta: lisää tarvittaessa öljyä, suolaa, pippuria. Minä laitoin myös hiuksenhienon lirauksen valkoviinietikkaa. (vajaan teelusikallisen!)
Anna maustua ja jäähtyä kylmässä.

couscousryynit turpoamassa


Aika aneemista, pitää näköjään treenata ruokakuvausta. 

torstaina tarjoillaan ilmeisesti makkaraperunat (eli lohkoperunoita ja jotain vähän parempia nakkeja, jotka Lehtori valitsi) ja perjantain ruoka on toistaiseksi mysteerin verhoon kiedottu salaisuus.


*
Kasauttamisominaisuuteni takia olen alkanut haaveilla omasta työtilasta tai työpöydästä. Nyt siirtelen tuikitärkeitä kasojani paikasta toiseen. Olisi mahtavaa jos olisi sellainen vanhanaikainen kirjoituslipasto jossa olisi postilokerikkoja ja muuta ja josta saisi kannen kiinni kun tulee vieraita.
Oliko joskus jossain lastenohjelmassa sellainen täti jolla oli hieno postilokerikkopöytä? 

Näyttäisi siltä että keskimmäinen lapsukainen lähtee ihan oikeasti opiskelemaan toiselle paikkakunnalle vuodenvaihteen jälkeen (nythän hän on ollut vajaa puolet viikosta pääkaupunkiseudulla, mutta käytännössä asuu edelleen meidän nurkissamme). 
Olen hyvin toiveikas oman työtila/kirjasto/vierashuone-hankkeen toteutumisen suhteen. 
Olen keksinyt jo ainakin viisi vaihtoehtoista mallia ja sisustusratkaisua. 
Tarvitsen poramiehen. 
Ja villeimmissä unelmissani myös lattiamiehen. Jee.




*
ajastettu postaus


8 kommenttia:

  1. Näyttää ja kuulostaa vähintäänkin tutulta tuo kasautuneiden keittiön työtasojen ja oman mielentilan ja tarmokkuuden tai sen puutteen välinen suora yhteys. Kasavaiheessa tuntuu siltä kuin kasa olisi tukkona korvien välissä. Ja sitten kun kasat joskus satunnaisesti saa siivottua, tuntuu kuin olisi siivonnut oman päänsä sisällön ja ajatus kulkee kuin tyhjää vaan.

    Tällä hetkellä en edes pysty kuvittelemaan, että tekisin ruokailujen eteen edes murto-osaa noista sun kokkailuista. Tuntuu, etten edes ymmärrä niistä mitään, vaikka luen tekstiä ja katson kuvia. Pää on vaan yksi masentava ja vähän masentunutkin möykky.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vain olekin kummallista, kuinka työtasot kertovat päänsisäisestä kaaoksesta!

      Voi Annukka <3!

      Poista
  2. Meillä on kasauttajien perhe. Jokainen vaakapinta on luotu kasauttamista varten. Hyvin nopeasti kertyy kasauttamisen siemen. Jos siihen ei puutu nopeasti, niin hetken päässä siemenkasa on muuttunut varsinaiseksi rytökasaksi.

    Lapset ovat meillä ihan hirveitä kasauttajia. Joten eivät pääse kyllä minua ojentamaan missään kasauttamisessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meilläkin nuoriso osaa kasauttaa, mutta ei se näköjään estä puuttumasta aikuisten kasoihin...!

      Poista
  3. Kasauttajasisko! Mä olen kasaihminen big time. Kamalaa ja välillä ehdottomasti kodikasta. Mun äiti just viime viikolla salaa siivos mun eittiön tasoja. en kuulemma keksi tavaroille paikkoja ja tungen ne tasoille sitten. Hän keksi paikat kaapeista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kamalan kodikasta :)
      Mulla kasauttamiseen vaikuttaa: en jaksa etsiä kaapista paikkaa. En jaksa avata vetolaatikoita, en jaksa viedä sinne minne kuuluvat -> kasa.

      Poista
  4. Mä luin ensin, että kaasuttaja. Mietin, että onko sulla raskas kaasujalka vai ilmavaivoja. Sit luin onneksi pidemmälle.
    Mua ahdistaa kasat. Tiedän, että oon niiden kanssa ihan liian tarkka ja ahdistun liian vähästä. Mutta en osaa muutakaan! Kun tilat on pienet ja varsinkin lapselliset viikonloput kyseessä, on kaaos (ja kasat) valmis!! Silloin on vaan pakko yrittää lähinnä sietää. Mutta huomaan, että kasat vaikuttaa mun päähän stressaavasti. En ymmärrä, miksi siedätyshoito ei auta!
    Ihania ruokia! Itsehän pilasin uuniriisipuuron viikolla. Ei siihenkään moni pysty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasat (ja kaasut!) hermostuttavat minuakin, ja silti kasauttelen. En oikein ymmärrä itseäni. Ärsyynnyn itseeni kun jätän kasoja jälkeeni, enkä silti saa niitä nujerrettua. Ihan sama monestiko ja mistä olen kaikille vähille tavaroilleni katsonut paikat, silti kasautuvat. Kahdella kolmesta nuoresta on sama ominaisuus: ne yrittävät aina laittaa tärkeät tavarat päällimmäiseksi. Johan kasautuu.

      Poista