arjessa jälleen

 Jotenkin oireellista, että vapaapäivinä kuvittelen lukevani paljon enemmän kuin oikeasti luen.

Että sikäli meni pieleen koko joulu. Kuvittelin istuvani vain ja lukevani lukemasta päästyä. Ja pöh vain, kirja ei edennyt, ei huvittanut lukea, outoa.
Kaikkea muuta sorhasin.


Jouluaattona - odotamme ruokailijoita



Kissaeläin odottaa kissanminttua.


Tämä on niin ajankuvaa: useampi kuin yksi on päivittänyt someen vastaavia kuvia. Jotenkin vähän surullista.

Kävin pienellä kävelyllä


Kävin toisella pienellä kävelyllä


Olen viikkokausia murehtinut, että Lehtori - keräilijäluonne - ei ole koskaan keräillyt originaalia lautapeliä meille. Murehdin sitä sitten ääneenkin tapanina. Koko lauma esitti eriävän ja varsin kovaäänisen mielipiteen, ja kävivät vielä kaivelemassa pelin esiin kätköistään.

Siellähän se oli, pelihyllyssä, ihan silmieni edessä, ollut jo monta vuotta. Ja niin räntsyisessä laatikossa, että sitä on taatusti pelattu.
Miten olen voinut sen unohtaa?
Miten en ole nähnyt sitä?

Pelasimme; timantti löytyi melkein ensimmäisestä pylpyrästä. Peli loppui alle vartissa.

*

Rokotuksen kävin hakemassa.

Uuni hajosi tai jotenkin hyytyi.

Sain ylhäältä-alas puseron vartalo-osan valmiiksi, se oli sittenkin liian väljä. Pitääkö kaventaa?
En osaa päättää.



7 kommenttia:

  1. Minä jatkuvasti kuvittelen tekeväni kaikenlaista viikonloppuisin. Näin kaamosaikaan en ole vielä kertaakaan saanut mitään listan asioita tehtyä :D

    Minulla oli lapsuuteni muistona säilytettynä Afrikan tähti, jonka sain eskarilaisena. Pitkällisen kinuamisen jälkeen annoin poikien pelata sillä valvonnan alaisena. Sitten unohdin pelilaatikon esille ja pojat kylvivät nappulat pitkin taloa eikä niitä kaikkia enää löytynyt. Sinne meni Afrikan tähti vuodelta 1977. Muistan tästä narista vielä pitkään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei lapsena ollut Afrikan tähteä, niin teimme sen itse. Siitä tuli niin hieno, etteivät kaverit halunneet pelata mitään muuta, vaan piti aina pelata vain sitä.
      Harmittaa ihan vietävästi, että se on kadonnut jossain muuttojen kurimuksessa.

      Poista
  2. Afrikan tähti on meidän suht samanikäisten luottopeli varmaan kaikilla :) Murr uudistukselle.
    Samaistun hyvin tuohon, että suunnittelee paljon enemmän kuin tekee. Vaan nnin se kai menee itse kullakin. Tuntuu, että tämän jouluhärdellin jälkeen tyydyn ihan mihin vaan kunhan pysyn edes hengissä ja kaikki läheiset kans. Vaan pitkällä juoksulla sekin taitaa olla mahdotonta.
    Lumi -se vähäkin- ja kynttilät on vaan niin kaunista <3
    Mukavia välipäiviä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leppoisia välipäiviä❤️

      Tänä vuonna on kyllä iso ilo ollut se, että lähipiiri on suhteellisen terveenä.

      Poista
  3. Meilläkin kissat saivat lahjaksi kunnon minttutujaukset ;-)

    Mä en koskaan jouluna raaski lukea kun molemmat lapset on kotona, mutta nyt olen sitten ottanutkin kunnolla takaisin. Ihanaa, vasta torstaina töihin, joten ehdin vielä vaikka ja mitä. Suon villi laulu menossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noinhan se onkin, sä osasit taas sanoa asian! En millään raski lukea, kun jotain jännää voi tapahtua kun koko nuoriso on paikalla.

      Poista