Torstai. Ihan vaan torstai

 Yksi kotijoukoista on nuhainen. Toinenkin kotitesti nega.
Toinen kotijoukoista ilmoitti että hän väistää jatkossa, hänellä ei ole mitään halua sairastua. Edes nuhaan.
Meni aika haasteelliseksi koordinoida ruokailu-vessa-suihku-oleilu-vuoroja. 

Smaug joen yllä


Töissä oli ihan normaalia työtä.
Kotona oli ihan normaalia kotia.
Kauppaan piti kummikin mennä, koska nuhanenä - tarvittiin nenäliinoja, apteekista kaikenlaista ja muutenkin. Harmitti, koska olin ajatellut että pärjätään vaikka yli viikonlopunkin ilman kauppaa.

Ennen kuin lähdettiin kauppaan, teki mieli vaan halailla Lehtorin kanssa. Halailimme, en olisi yhtään halunnut päästää irti vaan hykerrellä vaan siinä yhteisessä lämmössä.
Sitten ajeltiin kauppaan ja laulelin joululauluja radion mukana kunnes yhtäkkiä alkoi itkettää.
Itkin.
Sitten menimme kauppaan. Harmitti.
Tuli raha-ruoka-joulu-lahja-ym-ahd. 

Mietin epämääräisesti että taitavat olla taivaankappaleet tai vaihtoehtoisesti hormonihiiret jotekin vinksallaan.

Loppuillaksi käperryin aamutakin sisään. Ja menin kamalan aikaisin nukkumaan.

En ole käynyt kolmena viikkona uimassa eri syistä.
Olen jäykistymässä tuolinmuotoiseksi.
Vaikka kuinka olen vastustanut kaamosta ja vajoamista, olen kumminkin kaamostunut ja vajonnut.
Olen kyllä silti ollut vähän keveämmällä mielellä kuin normaalisti.

ojassa jään alla oli outoa sakkaa

*

adventtilaukalla -postaus päivässä jos hyvin käy

1 kommentti:

  1. Olen kaamoshoitanut itseäni viikon etelänreissulla ja saanut enemmän valoa kuin monena kaamoskautena vuosiin ja onhan tämä ollut montaa muuta kaamoskautta toistaiseksi niin paljon parempi ja pirteämi. Mutta silti, kyllähän olotila on ihan erilailla nuupahtanut vaikka ihan vaan lokakuun alkuun verrattuna. Mieli tekee lähinnä vaan kömpiä peiton alle ja aamut ovat hankalia.

    VastaaPoista