rapsuvakarkkiaddiktio

 Pari vuotta sitten puheisiin ilmestyi
laumasuoja

Nyt uusi sana on 
turvatakuut

Kukapa meistä ei haluaisi olla turvassa
ihan kaikelta.



Toivon todella että vuoden-kahden päästä tätä maaliskuuta voi tarkastella yhtä lempein silmin kuin kevättä 2020:
vähänpä tiesimme
oli pahempaa
oli parempaa
jotain jäi olemaan
jotain meni pois
enimmäkseen selvittiin
ihan hyvin.


Tämän pelottavan ajan asettaminen edes johonkin - mihinkään - perspektiiviin ei ole helppoa.
Luotan siihen että yhtenäisyydelle tämä kaikki tekee hyvää.
Omat huoleni ja pelkoni ovat puhtaasti itsekkäitä:
MINÄ haluan turvatakuut siitä että meillä on laumasuoja.
Että juuri me - minä! - olemme turvassa ja suojassa.

Aivan erityisesti syytän maailmanpoliittista tilannetta vuosikausia poissaolleen rapsuvakarkkiaddiktion paluusta.
Rapsuvien karkkien rapsahtelu hampaissa on lohdullista.



sisko väitti että rapsuvista karkeista tulee päänsärkyä. minulla on särkenyt päätä kohta jo ainakin kolme päivää. myös on huono olo. siis semmoisella tavalla kun silloin kun on syönyt liikaa rapsuvia karkkeja.


*

ps. Emma, kiitos Saarikoski-vinkistä! Inspiroiduin taas päiväkirjakirjoittamiseen

3 kommenttia:

  1. Kaikki mikä on lohdullista, on tässä tilanteessa plussaa. <3

    VastaaPoista
  2. Minäkin haluat turvatakuut laumasuojasta!

    Nämä poikkeukselliset ajat nostavat uusia tunteita sekä myös tarpeita. En ole ollut Nato-kannattaja on minua ei ole kauheasti edes kiinnostanut Nato-keskustelu. Nyt olen lukenut Naton artiklat ja tutustunut fast track hakuvaihtoehtoon ja illallispöydän keskustelunaiheeksi sopii hyvin mikäpäs muu kuin Nato.

    VastaaPoista
  3. Ja vastavuoroisesti kiitos Anna-Stina Nykäsen kirjan vinkkaamisesta, olen nauttinut sen lukemisesta paljon. Kiva, että tykkäsit Saarikosken kirjasta 💛

    VastaaPoista