taas vaihteeksi treenipäiväkirjaan - lisää uimahallijuttuja

 Ihan joka kerta sama juttu.

Viimeistään siinä vaiheessa kun uimahallilla pitäisi mennä sisään (!) siihen kylmään ja märkään veteen tai vaihtoehtoisesti kiipeilyhallilla ylipäätään sisään hallille tulen katumapäälle.
Miksi ihmeessä kuvittelen että uiminen tai kiipeily olisi yhtään mitenkään mielekästä?

Ensimmäiset parisataa metriä ovat tuskaisia.
Vesi on kylmää. Ja märkää.
Kroppa on vastahakoinen.
Jossain kahdessa-ja-puolessasadassa alan olla jonkinlaisessa vuorovaikutuksessa itseni kanssa.
Paitsi nyt viimeksi kun pohjalla oli parin päivän takainen kiipeilytreeni ja minulla oli koko kroppa täynnä uusia kohtia.
Sitten kiskon itseäni työläästi eteenpäin jonnekin viiden-kuudensadan tienoille.
Menen sekaisin laskuissa.
Kahdeksassasadassa alan haaveilla lopettamisesta ja saunasta.

Ihan sama kiipeilyhallilla.
Lämmittelen soutamalla.
Ensimmäiset parisataa on yhtä tuskaa.
Sitten olen hetkellisesti vuorovaikutuksessa kroppani kanssa.
Ja tuskastun uudestaan siellä kahdeksansadan tietämillä.

Täytyy toivoa, että jos ikinä joudun veden varaan ensin vuotavalla veneellä ja sitten uiden, olisi rantaan matkaa alle kaksi kilometriä.
Ensin voisin soutaa sillä vuotavalla veneellä vajaan kilsan, hylätä sen kaislikkoon ja sitten kiskoa itseäni työläästi eteenpäin saman verran polskutellen.


*

Mietin uidessa että pitää kai ruveta hiukan suunnittelemaan lakkiaisia.
Tosin mietin myös, että kun se abitura on siirtynyt omilleen, niin ei kai minun nyt sentään tarvitse mitään tehdä asian eteen?
Ilmeisesti täytyy, koska minua ohjeistettiin myös harkitsemaan uuden vaatetuksen hankkimista.
Nähtävästi on epäkorrektia esiintyä samassa klänningissä kaikissa mahdollisissa juhlissa.

*

Uimapukupäivitys:
Addu koko 40 johtaa.
Se on lannistanut sovitusintoni tyystin.

*

Mitäs muuta ajattelinkaan? 



Ainiin, ajattelin että voisi olla ihan metkaa osallistua Pinkin Jokapäiväisen leivän haasteeseen. Että mitä syö ja millä rahalla ja semmoista.
Maanantaista lukien olemme kahden aikuisen talous.
En aio kokata ehkä yhtään mitään.
Ehkä sitten kuvaan tyhjää kattilaa vain päivästä toiseen.
Mutta olen kyllä mukana haasteessa.

Olin ihan kauhistunut, kun Lehtori ehdotti että yritetään pitää PRH-kokus kyllä, se kirjotetaan juuri noin ja PRH-pizza viikonloppuna ihan koko prheelle.
Tai ei se ollut järkyttävää ja kauhistuttavaa, vaan se, että Lehtorin mielestä tehdään ne pizzat itse.
Itse!
Minä olin jo hyvän tovin lehteillyt lähipizzerian ruokalistaa.

7 kommenttia:

  1. Saat multa kymmenen sisukkuuspistettä.

    Mä selviäisin ehkä siitä soutuosuudesta, mutta vajoaisin todennäköisesti pohjaan loppumatkan puolivälissä :).

    Mutta siis tuttu tunne kyllä tuo, että alkumetrit tai mitkä milloinkin on, ei vaan aina lähde ja ennemminkin kaduttaa rankasti koko homma (erityisesti talven ekalla hiihtolenkillä, joka mulla tosin on tältä talvelta vielä kokematta). Mutta aikansa kun sinnittelee, niin kyllä se siitä (ei tosin ihan aina sitäkään), enkä muista yhtään sellaista kertaa, jolloin olisi vielä takaisin kotiinpäästyäkin kaduttanut.

    Meidän perjantaipizzat syntyy noin parissa minuutissa (+ 8 min paistoaika) näin:
    - Moilasen valmis gluteeniton pizzapohja (1 per hlö)
    - päälle (alimmaiseksi) Mutti Pizza Saucea (peltipurkki)
    - seuraavaksi mozzarellaraastetta
    - ilmakuivattua kinkkua (yleensä Prsciutto Crudo, joka on halvinta)
    - muutama musta tai kalamata oliivi

    Paiston jälkeen päällimmäiseksi rucolaa.

    En ole löytänyt vielä yhtään valmispizzaa, joka on yhtä hyvää (makuasia tosin).

    Hyvää PRH-viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muuten näppärästä vinkistä. Testiin. Paitsi glteeniton pohja.

      Poista
    2. Lähteminen tai ryhtyminen on aina hankalaa. Mutta yleensä kyllä jälkiolo palkitsee moninkertaisesti.

      Poista
    3. Kiva, jos perjantain pikapizza päätyy kokeiluun P :). On sellainen laiskalle kokille (itsestäni puhun) just passeli.

      Poista
  2. Sä olet kyllä uimahallisankari. Mä en todellakaan voi käydä talvella siellä palelemassa. Onneksi en pääsiskään, niin vältän itseni parjaamisen.
    Olen innoissani jos lähdet mukaan listaamiseen. Saatan kyllä kadehtia sekä sun luovia ruokia (tai tyhjiä kattiloita) ja alhaisia ruokalaskuja. Paitsi jos alatte kahden syömään hummeririsottoa yms

    VastaaPoista
  3. Mun pitäisi mennä vesiuoksemaan. Oon onnistunut taas keksimään tekosyitä olla menemättä ja joka paikkaan sattuu. Voi kunpa pystyisin useammin olemaan järkevä aikuinen ;)

    VastaaPoista