tästä - tähän aka sisustuspostaus

kovin on ollut haipakkaa koko toukokuu.

Kohta juhlitaan Pikkusiskon lakkiaisia (4xm, 1xc).
Juhlat järjestetään muualla kuin kotona, mutta jälkijuhlina vietämme eksklusiivisia 50+50 -päiviä. Piti saada koti kuntoon.

Kirjahyllyä on urakoitu koko alkuvuosi, ja siitä löytyy dokumenttia enempikin.

kirjahylly ennen - jälkeen

Siitä tuli tämmöinen.
Ja minua lakkasi pelottamasta että hylly kaatuu niskaan tai muuten vain tukehdun sen alle.

Eteinen siistiytyi matoilla: sekalaisen väriset matot yhteen ja samaan väriskaalaan ja keskiympyrän paluu eteisen keskelle. Sisääntulo rauhoittui.

eteinen ennen-jälkeen

Takahuone jossa myös kirjahylly sijaitsee muuttui kesähuoneeksi savolaistuneelle. Hän on tulossa kesähommiin näille nurkille ja majoittuu siis kesähuoneeseen. 

Siinä missä kirjahylly oli tukahduttava, oli itse asiassa koko huone vähän tukehtunut

 

kesähuone ennen - jälkeen
Ennen kaaos. Nykyään vähemmän kaaos.

Kun vielä saan rustattua toisen punasävyisen päiväpeiton, muuttuu takahuonekin vielä vähän yhtenäisemmäksi.

Olkkarissa ei tapahtunut suuria muutoksia; paitsi että siirsimme telkkarin omaan telkkarihuoneeseen ja olkkarista tuli oleiluhuone, lukusalonki, radiohuone.

olkkari ennen - jälkeen
Nykyään lukuhuone, seurusteluhuone, oleiluhuone, työtila.

Sohva siirtyi eri paikkaan ja uusi matto muutti huoneen ilmettä aika mukavasti.

 Pienestä makuuhuoneesta tuli telkarihuone


Pikkuhuone ennen-jälkeen
Ennen meidän makkari, nykyään telkkarihuone

Keskihuoneesta teimme oman makuuhuoneemme. Makuuhuoneen ulkoasu säilyi muuten ennallaan, mutta tilaa tuli enemmän.


 

 ennen-jälkeen
Nuoren muuttokaaoksesta makuuhuoneeksi.


Paljon on vielä keskeneräistä, mutta nyt koti hengittää.
Siellä on tilaa olla ja ajatella. Viettää aikaa, rauhoittua ja nauttia.

3 kommenttia:

  1. Aikamoinen järjestelyurakka teillä on ollut. Hyvä lopputulos!

    Meillä joudutaan myöskin syksyllä taas järjestämään nurkkia, näillä näkymin meillä on rippijuhlat syyskuussa :)

    VastaaPoista
  2. Onpa hienoja muutoksia! Ja kyllä se vaan niin on, että mitä enemmän on tilaa ja väljyyttä, sitä paremmin ajatuskin tuntuu kulkevan, ja jotenkin on yleisesti ottaenkin parempi olla. Mun järjestelyprojektit on yleensä sellaisia, että tavara vain vaihtaa paikkaa, mutta sen määrä ei tunnu vähenevän yhtään. :-D

    VastaaPoista
  3. Ihanan rauhoittavan ja kutsuvan näköinen makuuhuone, kaunis värikoodattu kirjahylly ja erityispeukut eteisen pyöreälle matolle, joka toimii ikäänkuin liikenteenjakajana samalla, kun pehmentää kulmia.
    (Meillä on tosi teräväkulmainen olkkari ja olen sinne ripotellut pyöreitä pöytiä vähän loiventamaan niitä. Samoin tykkään pyöreistä matoista mm kylppärissä. Syyt on samat).

    Vallan mahtavaa, eksklusiivista juhlakevättä (kesää?) ja Onnea kaikille tasapuolisesti <3

    VastaaPoista