Inhoan sitä kun kelloja siirrellään talviaikaan ja kesäaikaan.
Erityisesti inhoan talviaikaan siirtymistä.
En kertakaikkiaan ymmärrä sitä saa nukkua tunnin pidempään kouhkaamista.
Katsokaas kun tilanne on tämä:
minusta ei ole sosiaalisesti hyväksyttävää - kumppanuustaloudessa kun eletään - nousta ihan hirveän paljon ennen kuutta, ainakaan viikonloppuaamuisin.
Kääkkäytyvä keksiäkäinen naiskroppani on puolestaan viime aikoina ollut sitä mieltä, että viideltä on jo korkea aika lopettaa nukkuminen. tiedän, estrogeeni tai mikälie.
Minun humanistimatikkani mukaan viiden ja kuuden välillä on tunti, ja sen tunnin ajan yritän kiltisti ja sosiaalisia normeja noudattaen pysyä puolitorkuksissa ja houkutella unta tulemaan. yleensä luovutan puoli kuuden ja kuuden välillä
Nyt kun siirryttiin talviaikaan kääkkääntyvä keksiäkäinen kroppani oli sitä mieltä, että neljältä on nukuttu tarpeeksi.
Olen siis pyörinyt kaksi tuntia plus kolme vessa-juomareissua sängyssä odottamassa sitä hetkeä että voin nousta ja laittaa valot päälle ja tehdä aamujuttuja.
Minun humanistimatikkani mukaan en ole nukkunut tuntia pidempään vaan odottanut nousemislupaa tunnin pidempään, kaikkiaan nyt siis kaksi tuntia.
ei lähelläni ei valitettavasti ole 24/7 kauppoja tai punttisaleja joihin voisin hipsutella ja uimahallikin aukeaa viikonloppuisin vasta kympiltä. Eivätkä bussit kulje edes arkena kuin vasta vähän ennen kuutta.
Niin että missä on se saa nukkua tunnin pidempään?
Kysyn vaan.
Illalla puolestaan on sosiaalisesti hyväksyttävää mennä nukkumaan suunnilleen kympiltä, tai vähän ennen kolme varttia ennen on vielä vähän.
Nyt kun on siirrytty talviaikaan, alan olla kahdeksan nurkissa sitä mieltä että olisi aika mennä nukkumaan.
Mitä vielä, joudun sinnittelemään taas kerran pari tuntia odottelemassa soveliasta nukkuma-aikaa.
tulevalla viikolla on iltahommia luvassa, on pakko pysyä hereillä ainakin kahdeksaan asti.
Niin että missä on se tunti pidempään?
Kysyn vaan.
Minun humanistimatikkani mukaan minulta varastetaan 2-4 tuntia nukkuma-aikaa.
Kun herään tuntia tai kahta aiemmin ja joudun valvomaan tunnin tai kaksi pidempään.
Että en kyllä nuku tuntia enemmän. MOT
Tiedän että ongelma on tasan niin iso kuin siitä itse teen.
Ja tiedän senkin että kroppa hakee uomansa jollain aikataululla. Mutta siihen menee aikaa. Ja sillä ajalla olen päänsärkyinen, tokkuraisen väsynyt ja pottuuntunut.
Kyllä tämä tasaantuu, tiedän sen.
Kunnes keväällä tehdään sama uudestaan.
Se suunta ei ole minulle yhtään näin hankala. Ei ole mikään ongelma siinä kun viidestä tulee kuusi, sehän on täysin hyväksyttävä aika herätä ja nousta.
Tätä kellojensiirtohommelia on kuulemma perusteltu jollain energiansäästöargumentilla.
Minä ihan oikeasti haluaisin tietää mitä ja kenen energiaa tässä säästetään. Jos räppään valot päälle kaksi tuntia eilistä päivää aikaisemmin, en todellakaan säästä, vaan kulutan.
Tai sitten olen ymmärtänyt jotain totaalisen väärin.
Kamalinta koko touhussa on se, kun kaikki unirohkaisijat ja -tutkijat ja muut sanovat, että jos uni ei vartissa tule, pitää heti nousta sängystä.
En oikein pidän kovin sosiaalisesti hyväksyttävänä sitä, että tämmöisenä sunnuntaiaamuna kun minussa olisi virtaa, rupeaisin imuroimaan ja pyykkäämään ja ties mitä kaikkea. Siinä sitten muljaan ja odotan että tulisi edes puoli kuusi. Mieluummin kuusi.
En ole vielä yli kymmenen vuoden jälkeenkään toipunut siitä entisestä naapurista, jonka mielestä ilta-kymmenen jälkeen ei saanut vetää vessaa, käydä suihkussa ja telkkariakin olisi pitänyt katsoa luurit korvilla.
Tämä teksti on kirjoitettu sunnuntaiaamuna klo 5.45-6.16
Heräsin klo 4.03 makuuhuoneen aikaa - virallista aikaa se on itseasiassa 3.56.
meidän makuuhuone sijaitsee seitsemän minuuttia erillä aikavyöhykkeellä kuin muu maailma. on ihan sama miten herätyskelloa rukkaa, sen sisäinen aika on seitsemän minuuttia eri kuin virallinen aika. se hakeutuu siihen yhtä luonnollisesti kuin ihmiskeho omaan luonnolliseen rytmiinsä.
Minulle on ihan sama, mihin aikavyöhykkeeseen asetutaan, kunhan lopetetaan tämä kellojen siirtely. Saisi kroppa rauhassa hakea jonkun suunnilleen luonnollisen rytmin ja sitten voisi elää sitä.
Mitä mieltä kellojen siirtelystä?
Onko sinulla luontaista rytmiä - onko se muuttunut aikuistuessa?
Hih - olen periaatteessa kanssasi ihan samaa mieltä, että rasittavaa turha siirtely... mutta kyllä tänään olen tykännyt, kun on tunti apidempi päivä... voisi sen yhden tunnin lisätä vaikka jokaiseen päivään... ilman kellonjen siirtelyä - voisko sellaista ehdottaa?
VastaaPoistaMinä olen muutoinkin niin tuurilla nukkuja, joskus pomppaan jo kolmelta ylös, joskus vasta 5.30 jne. Riippuen miten noi mun "menetetyt hermot" päättää. En jää kipuineni pyöriskelemään, vaan nousen ylös. että ukkokulta saa nukkua ja teen itselle mieluisia asioita - ihan omassa rauhassa aamutuimaan. Joskus jos mahdollista, niin menen vielä uudelleen nukkumaan/torkkumaan, mutta aika usein en... seuraavana iltana sitten nukahdan joskus jo kahdeksan maissa. Hällä väliä milloin nukkuu, kunhan joskus nukkuu... ja hällä väliä milloin askartelee/harrastaa muuta kivaa... Oma tavoite on vaan käyttää kaikki hereillä olo aika mukaviin asioihin - miettimättä onko kellon mukaan oikea/väärä aika. Se on vaan minun ja kroppani aika!! Vihdoinkin muistin muuten vastata sähköpostiin.... klups... meni jo tiukoille!!
hyvä periaate!
PoistaMinä en millään viitsi räpsäyttää valoja ja herättää kissoja ja puolisoa. Toisinaan nousen lukemaan e-kirjaa (siinä saa tabletilta säädettyä taustan pimeässä luettavaksi)
Mitä tästä opimne? Ei kannata olla niin kovin sovelias vaan elellä oman maun mukaan. Sinänsä olen samaa mieltä siitä, ettei kellojen siirtelyssä mitään mieltä ole
VastaaPoistaHyvä neuvo!
PoistaMinä olen niin kohtelias, etten viitsi räpsäyttää valoja päälle ja herättää koko taloutta. Toisinaan luen e-kirjaa pimeässä, mutta mitään valaistusta vaativaa en viitsi aloittaa yöllä.
Minustakin tämä kellon siirtely on aika turhaa touhua. Mieluummin pysyisin koko ajan kesäajassa ja nauttisin mahdollisimman valoisista illoista.
VastaaPoistaMinä kärsin nukahtamisvaikeuksista, joten tämä talviaikaan siirtyminen on minulle helpompi.
minulle on sama, mihin aikaan päätetään jäädä, kunhan loppuu tämä siirtely.
PoistaKellojen siirtely on ihan typerää. Varsinkin, kun kissa oli jäänyt kesäaikaan ja herätti tuntia liian aikaisin.
VastaaPoistasiksi yritän pysyä sängyssä hiljaa ja liikkumatta, ettei kissa vaan käynnisty väärässä ajassa :)
PoistaEilen ja tänään kissa pyysi ja pääsi ulos puoli seitsemältä, ei ehkä olisikaan niin halunnut enää, kun ovi avattiin ja näki säätilan :D Mies on etätöissä, niin kattimokoma pääsee sisälle koputtamalla isännän ikkunaan.
PoistaRasittavinta tässä pari kertaa vuodessa toistuvassa turhassa operaatiossa, joka tuskin koskaan tulee muuksi muuttumaan, on omasta mielestäni jo aika pitkään ollut se, että operaatio johtaa samaiset pari kertaa vuodessa ikuiseen väittelyyn siitä, kumpi aika on parempi. Siis nimenomaan itselle parempi. Ei tule sekään koskaan johtamaan mihinkään. Eikä se, että joka ikinen lokakuun loppu tätä ns. talviaikaa (joka siis on alkuperäisaika, toisin kuin keksitty kesäaika) syyllistetään pimeydestä, joka todellisuudessa tulee ennemmin tai myöhemmin joka tapauksessa.
VastaaPoistaTuli nyt tämmöinen vuodatus tähän, mutta korostan, että EI ollut oman kirjoitukseksi aikaansaamaa, vaan jo vuosia jatkunut väsymystila koko aiheeseen liittyen.
Oikeasti piti tulla toivottamaan valtavan paljon Onnea hopeahäävuosikertalaisille <3. Tästä eteenpäin olette tekin siis olleet naimisissa jo yli puolet koko elämästänne ja se on melkoisen hieno saavutus se. Tai ylipäätään hieno ja rikas asia.
Totta, tuo on aikamoinen ikuisuuskeskustelu! Itse toivoisin että kellojen vekslailu loppuisi, ihan sama mihin aikaan päädytään.
Poista