marraskuun selätys 3 - perjantai

 Pakko jakaa viikkoa vähän pienempiin osiin, olen liian monisanainen
eihän näitä kukaan jaksa lukea.
en ole saanut mitään kunnon kirjoittamisprojektia alkuun, olkoon tämä blogaaaminen sitten sitä verryttelyä

Kymmenen - perjantai

Mikä yllätys - heräsin vähän viiden jälkeen ja nousin puoli kuudelta. Grr sille.
Yritän lohduttautua sillä, että en ole ihan hirmusti päiväväsynyt.
Ja sillä että ehdin aamulla puntille ja uimaan.
mikään ei lohduta siinä vaiheessa kun aamulla  viiden jälkeen uni pakenee ulottumattomiini, raskaat työajatukset alkavat pyöriä päässä, tihrustan kelloa ja tajuan että kroppani on kaiketi yhä kesäajassa.
Nopeat lämmöt salilla, hetkeksi altaaseen nautiskelu-uimaan ja vähän normaalia pidemmäksi hetkeksi saunaan.
Perjantain tavoitteena oli vain nauttia. mikä vain se on? perjantain tavoitteena oli nauttia!

Töitä-töitä-töitä

En tykkää töissä perjantaista. En vain tykkää. Mikä tahansa muu viikonpäivä on töissä parempi. Perjantain luulisi olevan kevyempi päivä, vaan ei.
Töitä kasautuu eksponentiaalista vauhtia työpöydälle ja ainoa tapa päästä töistä kotiin on pukea vaatteet päälle, sulkea nopeasti kone, ovi ja juosta ulos ennen kuin puhelin taas soi.

Olin kuvitellut että pystyn lähtemään hiukan aikaisemmin töistä, vaan ei.

Kävelin lopulta metsänreunatietä kotiinpäin Ahtisaaren hautajaiset luureissa.
Tihrustin vähän ja lauloin hiljaa mukana virsissä.

Odottelin Lehtoria kun oltiin sovittu että hän tuo ruokatarpeet ja minä kokkaan.
Meinasin vähän hermostua kun Lehtoria ei vain kuulunut ja näytti siltä että tulee kiire.
Olin sopinut äidin kanssa visiitin lankakauppaan, ja rupesi näyttämään siltä etten ehdi syödä rauhassa.
Mietin että jotkut asiat elämässä ovat valintoja ja tahdon asioita.
Että en viitsi pilata koko loppupäivää olemalla ärtyisä.
Ehdin kyllä syödä jossain välissä jotain.
Maailmanloppu ei ole lähimaillakaan ja kaikki järjestyy.
Lehtori tuli, ehdin kokata, söimme telkkarin edessä lautaset polvilla ja liikutuin vähän lisää Oi Suomi synnyinmaalle.
on kyllä vähän absurdia olla kanafile suussa ja pieni alitajuinen kiire sielussa ja niiskuttaa. mutta semmoista elämä joskus on. 

Ehdin siis syödä ja niistää nenän ja vaihtaa vaatteet ja bussiin.

Ehdin lankakauppaan vaikka minulla ei ollutkaan lupaa ostaa mitään kun puikoilla on keskeneräistä.

Ehdin höpötellä äidin kanssa.

Ehdin vielä kirjakauppaankin hakemaan lohtumuistikirjan
koska jos ihmisellä on jotenkin kurja olo, niin sen kuuluu saada uusi muistikirja. kuuluuhan? siitä tulee Kaikkien Ihanien Asioiden ja Unelmien ja Suunnitelmien muistikirja.

Näimme Lehtorin kanssa illemmalla teatterilla.

Saimme ystäviltä keväällä synttärilahjaksi lahjakortteja teatteriin - ystävät ovat ilmeisesti huolissaan kulttuurikuntoisuudestamme.

Sanoin elokuussa Lehtorille että nyt ei oteta mitään Sotaa ja Rauhaa ja Hamletia ja Rikosta ja Rangaistusta kun niitä me mennään joka tapauksessa katsomaan, vaan mennään kerrankin katsomaan sellaisia juttuja joita muuten ei mentäisi.
Ties mitä jännittävää ja uutta koetaan ja joka tapauksessa on hyvä vähän rikkoa normaalia uraa.
jos ihan rehellisiä ollaan minusta on teatterissa kivampi mennä farssiin koska se on hyvin tehtynä esityksenä vaativaa ja  taidokasta mutta Lehtori on enempi semmoinen hamlet-tyyppi, niin että meillä on pientä linjaristiriitaa  yleensäkin teatteriohjelmiston valinnassa. mutta tällä tavalla sain ujutettua edes jotain kepeää sinne kaikenmaailman dostojevskien väliin.
toisaalta myös, jos ihan rehellisiä ollaan, niin viime vuosien top-3 esitykset Turun kaupunginteatterilla: Seitsemän veljestä, Hamlet, Riivaajat. ja vasta ehkä neljäntenä Näytelmä joka menee pieleen. Että se siitä farssista sitten.

Ensimmäisenä uutta ja jännittävää kokemuksena meillä oli liput  mentalisti Pete Poskiparran show:hun, ja oli kuulkaa huikea ilta!
Ei voi kuin ihailla ihmisen mies-ja-ääni tyyppistä, ulkoisilta puitteiltaan hyvin pientä, mutta sisäisesti äärettömän taidokasta esitystä! 

Nauratti. Ällistytti. Ihmetytti. 
Taidokasta. Vaivatonta. Kiehtovaa.
opin illan mittaan että kaikki asiat tulevat kolmen paketeissa, ja niin se vissiin on.

Joistain tempuista voi ehkä aavistaa, mihin ne perustuvat.
Joistain toisista ei mitenkään.
Joistain tajuaa, että niiden onnistumiseksi vaaditaan aivan kertakaikkisen huikeaa ja nopeaa muistia tai intuitiota ja tarkkaavaisuutta. Ja kaikkea tätä käsittämätöntä nopeutta ja taidokkuutta säestää näennäisen vaivaton jutustelevan poriseva juonto.
Että siinä sitä vaan kelluu turvallisesti mukana ja nauraa ja älähtelee ihmetyksestä ja toivoo ettei joudu lavalle ja tuijottaa että miten tämä on edes mahdollista.