Sirkeän virkeä asenne ei riittänyt.
Marraskuu selätti minut.
Suunnilleen viikko sitten alkoi töissä päätä särkeä, sellainen minulla aika tavallinen kolmen päivän päänsärky - niitä nyt on ollut aina silloin tällöin ja aika ajoin.
Paitsi että ei kyllä näin pahana.
Minulla ei ole vuosikausiin ollut sellaisia päänsärkyjä saati migreenikohtauksia, joihin olisin tarvinnut mitään muuta kuin käsikauppalääkkeitä.
Viimeisen puolen vuoden aikana on tilanne aivan selvästi muuttunut ja näköjään muuttumassa.
Ja kun se kunnon setti sitten iski päälle, minulla ei todellakaan ollut kotona mitään muuta kuin käsikauppatavaraa.
Piti hankkiutua lääkäriin reseptiä varten. Lääkäri pisti saman tien migreenitippaan.
Se migreeniosio on selkeästi hormonaalista, ei kovin pitkään tarvinnut kalenteria tuijottaa sen oivaltamiseksi.
Oma tulkintani on että kroppani huutaa viimeisillä hehkeillä naiseuden voimillaan ennen lopullista kuihtumistaan rusinaksi. tällä kokemuksella toivon, että se rusinavaihe alkaisi mahdollisimman pian, ihan hirveästi en haluaisi tämänkaltaisista päänsäryistä kärsiä
Siihen hormonimigreenin päälle aika paljon työhön liittyvää stressiä ja jonkin verran niska-hartiavaivoja, niin johan jytisee.
Ja koska kyse oli ja on myös hormonihäsellyksestä, päänsärkyä edelsi niin massiivinen alakulo ja ahdistus että tuntui kuin olisin joutunut johonkin hirvittävän synkkään pohjavierteeseen.
Että ilolla seuraavaa settiä odotellessa.
Yritin keinotekoispiristää itseäni kaikilla kikoilla joita vain ikinä mieleen juolahti. Aika moni niistä liittyi shoppailuun.
Löysin kaakaomukin.
Arppua epäilyttää kaakaohetki |
Juon sitten iltaisin kaakaota ja kuvittelen että sillä nämä marraskuiset ja kaikenmuunkuiset probleemit katoavat.
Olisikin niin.
Mietin mitä voisin ruveta opiskelemaan. Tai askartelemaan. Tai ihan mitä vain.
En jaksaisi yhtään mitään.
Ei tarvii. Josko se tekemättömyys poikisikin jotain..palautuu vähän, muuttuu rusinaksi, ihan mitä vaan, kunhan on hyvän puolella.
VastaaPoistaJaksuhali! (tirsk)
Voi hormonimigreeni. Noi on hirveitä. Mun hyvällä ystävällä on noita samoja ollut jonkun kerran ja päässyt tiputukseen myös.
VastaaPoistaToivon että tää jäi sulle viimeiseksi ja jospa kohta olisit tyyni rusina. :D
Kuulostaa kammottavalta. Toivon, että tippa auttoi <3.
VastaaPoistaVoi hirvee, tuollanen migreeni kuulostaa aivan järkyttävältä! Mulla on ollu paljon tavallisempia migreenikohtauksia, jotka meni lähinnä ajoissa otetulla disperiinillä. Toivon, että pääset niistä eroon HETI!
VastaaPoistaThilda
https://thildan.blogspot.com/
Voi kurjuus, mikä migreenikohtaus. Toivottavasti tippa auttoi ja toivottavasti niitä ei tule enää.
VastaaPoista