työharjoittelu-, bile- ja nimikriizi

 Työharjoittelu päättyi viikko sitten.

En ole saanut vielä palautetta työpaikkaohjaajalta enkä sen puoleen ohjaavalta opettajalta. 
Olen melko epäluuloinen no itseasiassa ihan hirveän huolissani, kun keksin koko ajan kaikkea mikä olisi pitänyt tehdä toisin, paremmin ja eri tavalla. 
Ja sitten muistan myös kaikkea mikä meni pieleen.
Epäilen että työpaikkaohjaaja näki vain epäonnistumisia ja sitä että luumuilin jossain käytävällä miettimässä että mikä ihme on mungus.

Kuuntelen opiskelukavereita, jotka ovat tehneet vaikka mitä ja saaneet kehuja.
Ja lahjoja saivat työharjoittelun päätteeksi ja itkivät kuin vesiputoukset kun harkka päättyi.

Yritän jotenkin lohduttaa itseäni, että minut pyydettiin sinne kesätöihin, että ehkä se nyt ei ihan hirveän huonosti mennyt.
Mutta toisaalta, voihan niillä olla tarvetta tämmöiselle hiljaiselle luumuilijalle, kuka tietää.

väriviikon experiment

Mutta sitten.
Pari päivää sitten sain kutsun sen työharjoittelupaikan työyhteisön illanistujaisiin. 
Se vasta vinkeää onkin. 
En ole edes tavannut niitä kaikkia ihmisiä.
Luullakseni ainakaan. Tai en ole ihan varma, kun siellä oli suunnilleen neljä joilla oli sama nimi, että olenko tavannut ne kaikki vai en.
miten edes voi olla semmoinen yhteisö missä on ainakin neljä ihmistä joilla on sama (lempi)nimi X? hirveän epäkäytännöllistä.
toisaalta kyllä kätevää, että kun (huom!) menen niihin bileisiin niin voin heti sanoa että Hej, X! paitsi tietysti sitten sanon sen nimen juuri sille ainoalle minkä nimi ei ole X.
on myös hirmu epäkäytännöllistä, että siellä on yksi, minkä oikea nimi on Y, lempinimi luonnollisesti X ja häntä kutsutaan selvyyden vuoksi sukunimen alkukirjaimilla Z-F.
 

pääsiäisaskartelu

ps. opistoon paluusta seurasi myös nimikriizi, kun olemme yhden opettajan kanssa sitä mieltä että olemme tavanneet ja hän tiesi myös nimeni. Emme ole vielä mitenkään onnistuneet löytämään yhteistä nimittäjää elämistämme.