Karhunpoika sairastaa

...nyt vuorossa on Pikkusisko. Kysyin äsken, millaiselta tuntuu.

P: "MAH-TA-VAL-TA...paitsi että siis aika huonolta. "

minä: "no nyt alkoi tosisairastaminen. Nyt olet tehnyt kaiken sen, mitä suunnittelit: olet vaihtanut maisemaa ja katsonut Robin Hoodin, mitäs nyt?"

P: "joo, nyt alkoi se surusairastaminen. Arvaa mitä mä aion tehdä? No leikkiä Robinhoodia tiätty!"

Millä ihmeen ilveellä se lapsi sai täksi aamuksi mittarin nostettua lämpölukemiin?

Pikkusisko on juuri istunut yhdessä Isoveljen kanssa hievahtamatta paikoillaan ja katsonut loistavan suomalaisen Robin Hood -oopperan.

Lapseni ovat fiksumpia kuin minä.

Olen elinikäisesti traumatisoitunut oopperoista, kun joskus hamalla kasariajalla meidät laahattiin koulussa katsomaan kouluteeveestä (muistatteko sitä?) Punaista viivaa.

En vieläkään tajua, mikä ihmeen vitsi on ollut näyttää sitä tokaluokkalaisille.

Kun sanotaan ooppera, alkaa korvissani välittömästi vaikertaa resuihin pukeutunut sopraano: "joka aamu minä avaan suksiladun että viestinviejä voisi tulla sillä hänen on pakko tulla"

Mitä meidän oikein olisi pitänyt oppia? Katsoimmeko sen kokonaan?

Kun Robin Hoodin ensimmäiset resitaalit (vai mitä ne nyt ovatkaan?) päjähtivät ilmoille, nousi tukkani pystyyn ja homma oli siitä poikki.

Sen verran katselin ja kuuntelin, että libretto on nokkela ja koko homma huolella tehty.

**

Kouluteeveen katsominen oli aikoinaan harrasta puuhaa. Mentiin siihen yhteen luokkaan, jossa olivat alkeelliset av-välineet (telkkari, piirtoheitin ja episkooppi) ja nyykötettiin siellä pulpeteilla ja lattioilla - vähintään kaksi ellei kolme luokallista lapsia.

Punaisen viivan lisäksi muistan myös kun opiskelimme fysiikkaa ("kaltevan tason rock - tää on kaltevan tason rock!") ja jotenkin hämärästi myös aavistelen nähneeni kaltevan tason jatko-osan (vinssi? vipu??)

Yläluokilla kulahtanut opomme tapasi näyttää ammatinvalintavideoita ("kylmäkkönä on kiva olla", "näin hoituu poronerotus")

Oi niitä aikoja!

**

Mamman herkut olivat runsaat. Pistäydyin siellä eilen pikipäin töistä tullessani ja sain hätäensiapupakkauksen mukaani Isoveljeä varten.

Myöhemmin illalla jääkaapistamme löytyi täysin odotusten mukaisesti puolikas täytekakkua ja puoli metriä voileipäkakkua.

Työtasolla on vaatimaton kassillinen pullaa ja kuivakakkua.

Jos vieraita odotetaan saapuvaksi vaikka kymmenen, tilaa mamma vähintään kahdenkymmenen hengen kakun. Mieluummin kaksi.

**

menen juomaan kahvia.

Aina ajattelen, että voi kun saisi välillä olla kotona ihan rauhassa.

Pah tässä mitään rauhaa ole! Koko ajan huono omatunto siitä, ettei ole töissä tekemässä töitä, siitä ettei pelaa ja leiki lasten kanssa kun kerrankin olisi aikaa ja siitä ettei siivoa kun kerrankin voisi.

Ja siitä ettei edes rauhoitu istumaan ja lukemaan.

Nidottu ja niputettu

...jäädään odottamaan tuloksia.

Töissä tuhannen tohinat. Kaikki asiat ja vielä niiden kaveritkin pitäisi saada huomiseksi valmiiksi.
Isoveli sairaana kotona, tytöt kateellisina kasvatuslaitoksissaan.

Muuten on onni potkinut ja pääsemme joskus lähitulevaisuudessa viettämään luksuksellista perhepäivää.

**

Tänään juhlitaan lasten isomamman, hraHakkaraisen mamman, synttäreitä. Isoveli väänsi melkein itkua, koska ei pääse mukaan juhliin. Mammalla kun tunnetusti on pöydässä sen seitsemäätoista sorttia, ja pelkästään makeaa. Ja jos se ei riitä, voi pyytää pelkkää kermavaahtoa.
Olen ihan saletti, että Isoveljelle tehdään oma selviytymispaketti.
Sen lisäksi että puolitoista tätskäriä ja pari voileipäkakkua löytyy huomenna omituisella tavalla meidän jääkaapistamme. Voipaperiin käärittyinä.
Eipä ole ongelmaa loppuviikon eväistä.

*
Ulkona -23, verstaalla +19. Eilen Isoveljen ja ulkolämpötilan ero oli melkein 60 astetta.
Ei muuten mitään, mutta kun napero alkaa kuulla ja nähdä kummallisuuksia kuumepäissään.
Ei ole ollenkaan mukavaa jättää häntä yksin kotiin.

nido ja niputa - tauko 4

voiton puolella nitomisessa ja niputtamisessa. Mikä ikävä kyllä merkitsee sitä, että aamuiset telkkarituokiot ja leppoisa radionkuuntelu työmaalla jäävät taas unhoon ties kuinka pitkäksi aikaa - plääh sille!
En ollut tiennytkään, että olen noin lahjakas multitaskaaja: pystyn katsomaan kun superkokki oliver tekee itse pestosoossia, kuuntelemaan sivistävää asiaohjelmaa suoraan korviini ja vielä saamaan kohtuullisessa tahdissa työasioissakin valmista.
Toisaalta, kun työasiat kerran tällä tavoin hoituvat hyväntuulisesti, voisin ehdottaa, että siirtäisin konttuurini pysyväisluonteisesti tuonne kellariin. En olisi vaaraksi kellekään, kun istuisin siellä erakkona ja epäsosiaalisena luurit korvilla ylienergisten teeveekokkien kanssa. Eikä tarvitsisi kuunnella iankaikkisia äijäjorinoita.

*Kaffetta enää puoli mukillista jäljellä; kohta pitää mennä taas*

Lukaisin eilen Kyrön Mielensäpahoittajan. Syöksyin kirjaan vailla mitään ennakkotietoja ja -asenteita ja olin ensimmäisestä sivusta asti myytyä naista. Hauska! Kajomainen - ja Kajo on suosikkejani - juna etenee vääjäämättä ja suoraviivaisesti kohti väistämätöntä kohdettaan. Sujuva, hykerryttävä, mainio iltapala.
(pakotin hraHakkaraisen kuuntelemaan valittuja paloja)

Pari päivää sitten sain luettua Pauliina Kainulaisen Missä sielu lepää; ajatuksia pyhästä ja pyhyydestä. Se oli aamubussilukemistani, juuri sopivan mittaisia kirjoituksia, kuin pieniä aamunavauksia. Olin tekstien jäljiltä levollinen ja sees. Diilasin sen edelleen hraHakkaraiselle, joka aloitti sen kai eilen, välipaloina joillekin omille eepoksilleen.
Yritin tunkea väliin myös Mielensäpahoittajaa, mutta kyllä ei ollut järkevä yritys se. Ei ymmärrä hauskan päälle tuo mies. Vaan vakavia pohtii se.

*
Kahvi loppu, pakko jatkaa Ihan Oikeita Töitä.