HraH on hyvä tyyppi.
(en olisi muuten huolinutkaan häntä)
Mutta ei kyllä mikään turhan nopea käänteissään. Asioita pitää pohtia. Ja miettiä. Ei kannata hätiköidä.
Nökötin eilen työpöytäni ääressä mietiskelemässä syntyjä syviä ja vastailemassa Pikkusiskon toistuviin puheluihin ("saanko mennä koneelle /kaverille sisään leikkimään /pelaamaan"). HraH:lta tuli viesti: "pöytää löytyy varastosta, ne mitat näyttävät aika isoilta"
Olin että täh ja soitin hraH:lle.
"käy säkin vielä katsomassa ne mitat. Jos me tilataan se tänään, niin me saadaan se huomenna."
Olin vielä enemmän että täh.
Mutta kävin kotimatkalla liikkeessä tuijottamassa pöytää.
Tulin kotiin ja heiluin mittanauhan kanssa. Siirtelimme olemassaolevaa pöytäyksikköä keittiössä kuvitteellisten mittojen mukaan. Join lasillisen vettä.
Tulin olohuoneeseen, hraH oli puhelimessa: "joo, me tullaan sit huomenna hakemaan se!"
Olin ihan täh.
En ehtinyt istua sohvaan, kun hraH sanoi että mennäänkö sit. Taas kerran olin että täh.
Ja sitten mentiin. Huonekaluliikkeeseen.
Olin ohimennen sanonut että uudelle yöpöydällekin olisi käyttöä.
HraH ja myyjä valitsivat minulle uuden yöpöydän.
Olin aina vaan ihan täh. (paitsi siinä kohden kun hraH viittoili minut maksupäätteelle, siinä kohden olin että höh.)
Nälissäni olin jo, ja ajattelin että nyt sitten kotiin ja ruuanlaittoon ja onpas hirveän harmillista kun en saanut vielä yöpöytää mukaan ja muuta sentapaista pientä, kun hraH poikkesi reitiltä ihan väärään suuntaan ja roudasi minut elektroniikkaliikkeeseen ja osti semmoisen lääps-hommelin ja iski sen käteeni ja sanoi että tämä on sinulle.
Ja siinä vaiheessa vasta olinkin että TÄH.
Lopun iltaa ja iltapäivää kulutin yrittämällä ymmärtää että mitä ihmettä minä sillä teen, miten se lääps toimii ja nyt olen aivan aargh ja turh. koska se ei täällä verstaalla löydä langatonta verkkoa ensinkään.
Iltakävelyllä hraH sanoi, että yhtään ei harmita, kyllä ovat tärkeitä ja tarpeellisia asioita kaikki (paitsi ehkä se lääps)
Minä olen vieläkin ihan kuutamolla, mutta nallepuhin sanoin: "onko hienoa olla Aivan Hei" (on.)
Vaikka kyllä toisaalta on vähän kummallistakin tuollainen puolison yhtäkkinen prokrastinaation katoaminen.
pöytäkriisi
Uusi viikko aluillaan taas - hiljalleen luisumme kohti arkea. Johan tässä olenkin lusmuillut ja pakoillut kaikkea pakollista. Unohtanutkin kaikenmoista sellaista, mikä olisi pitänyt hoitaa jo aikoja sitten.
Ryhtiliike?
Lauantaiaamupäivällä istuimme nuorison kanssa lounaalla, hraH vielä puuttui vahvuudestamme. Lapset asettelivat jalkojaan ja käsivarsiaan limittäin ja lomittain.
Tajusin, että kohta emme enää mahdu mukavasti tämän pöytämme ympärille.
Isoveli ja hraH, talouden hartevimmat, eivät voi mitenkään istua vierekkäin.
Isoveljen ja Isosiskon koikkakoivet eivät tahdo mahtua vastapäätä toisiaan - kasvuikäisillä sitä jalkaa kun on metrikaupalla, ja toisella vielä erityisen liikkuvaiset raajat.
Pikkusisko on toistaiseksi mahtunut päätypaikalle, mutta miten kauan? Kohta ovat hänenkin jalkansa siinä samassa jalkapuurossa.
Ja keittiössäkin tulevat seinät vastaan.
Pitääkö meidän ruveta syömään vuoroissa?
Tilitin kriisiä heti tuoreeltaan heti sunnuntaiaamuna hraH:lle, joka oli sitä mieltä ettei mitään kriisiä olekaan.
No ei varmaan, kun suurin osa kesästä on syöty vuoroissa ja /tai muissa pöydissä. Karkeasti ottaen edellinen yhteinen koko perheen ruokailuhetki on varmaan kuukauden takaa. (lauantain pizzailtaa ei voida laskea, se meni yleisessä hraH:n kotiinpaluuhäsellyksessä)
Kätevänä emäntänä keksin tietysti heti kelpoisan ratkaisun, joka lisäisi pöytätilaa sopivasti, mahtuisi keittiöön ja olisi muutenkin muunneltavissa.
Siinä on vain muutama pikku-probleemi. Tai yksi.
Likviditeetti.
Että löytyiskö jostain käytettynä ja valkoisena?
Ryhtiliike?
Lauantaiaamupäivällä istuimme nuorison kanssa lounaalla, hraH vielä puuttui vahvuudestamme. Lapset asettelivat jalkojaan ja käsivarsiaan limittäin ja lomittain.
Tajusin, että kohta emme enää mahdu mukavasti tämän pöytämme ympärille.
Isoveli ja hraH, talouden hartevimmat, eivät voi mitenkään istua vierekkäin.
Isoveljen ja Isosiskon koikkakoivet eivät tahdo mahtua vastapäätä toisiaan - kasvuikäisillä sitä jalkaa kun on metrikaupalla, ja toisella vielä erityisen liikkuvaiset raajat.
Pikkusisko on toistaiseksi mahtunut päätypaikalle, mutta miten kauan? Kohta ovat hänenkin jalkansa siinä samassa jalkapuurossa.
Ja keittiössäkin tulevat seinät vastaan.
Pitääkö meidän ruveta syömään vuoroissa?
Tilitin kriisiä heti tuoreeltaan heti sunnuntaiaamuna hraH:lle, joka oli sitä mieltä ettei mitään kriisiä olekaan.
No ei varmaan, kun suurin osa kesästä on syöty vuoroissa ja /tai muissa pöydissä. Karkeasti ottaen edellinen yhteinen koko perheen ruokailuhetki on varmaan kuukauden takaa. (lauantain pizzailtaa ei voida laskea, se meni yleisessä hraH:n kotiinpaluuhäsellyksessä)
Kätevänä emäntänä keksin tietysti heti kelpoisan ratkaisun, joka lisäisi pöytätilaa sopivasti, mahtuisi keittiöön ja olisi muutenkin muunneltavissa.
Siinä on vain muutama pikku-probleemi. Tai yksi.
Likviditeetti.
Että löytyiskö jostain käytettynä ja valkoisena?
muistelushaaste
edit illemmalla - Yksis heitti haasteella
Haasteena oli muistella omaa elämää viitenä random päivämääränä; elokuu 1999, huhtikuu 2003, maaliskuu 2009, 18.9.2009 ja 17.7.2010. Tyyli ja muoto on vapaa, mutta vastata piti suunnilleen näihin kysymyksiin:
Muistaakseni olen ollut koulutuksessa, lapset ovat olleet varmaan hoidossa. Koulutus alkoi kai vuodenvaihteessa, ja se kesti vajaan vuoden. Mitä teki HraH?
Ei mitään muistikuvaa.
Vanhoissa kuvissa näytämme itseiltämme: emme niin nuorilta ja silkoisilta kuin vielä noissa vuoden -99 kuvissa. Kolmikymmenvuotiskuvissamme näytämme sellaisilta kuin meidän kuuluu näyttää. Aikuisilta, mutta rypyttömiltä.
17.7.2010
Haasteena oli muistella omaa elämää viitenä random päivämääränä; elokuu 1999, huhtikuu 2003, maaliskuu 2009, 18.9.2009 ja 17.7.2010. Tyyli ja muoto on vapaa, mutta vastata piti suunnilleen näihin kysymyksiin:
1. Millainen olet ollut noina vuosina, noina aikoina?
2. Mitä olet ajatellut?
3. Millainen on ollut elämäsi?
4. Miltä olet näyttänyt
Elokuu 1999
Isoveli oli kolmen kuukauden ikäinen kun hänen tätinsä lähti maailmalle.
Istuimme viimeistä iltaa porukalla hraH:n vanhempien luona.
Vielä pieni Isoveli, joka normaaliolosuhteissakin oli melkoinen puklaruisku, oli kuuman kesäpäivän ratoksi kääntänyt vatsansisällyksensä nurin ja enimmäkseen päälleni lukuisia kertoja.
Istuin parvekkella, tuoreena, väsyneenä ja hämmentyneenä äitinä, vauva sylissäni ja yritin olla koskettamatta omiin kosteantahmasiin, happanevan maidon ja maitohien tahmaamiin vaatteisiini.
Se oli viimeinen kerta kun lähdin minnekään ilman kattavaa vaihtovaatearsenaalia.
Vuosikaudet sen jälkeen kannoin varavaippojen ja -potkareiden lisäksi mukanani myös vaihtovaatteita itselleni.
Olin loputtoman väsynyt, hämmentynyt, eksyksissä itsessäni, itsestäni ja itseltäni. Ja onnellinen.
Olin loputtoman väsynyt, hämmentynyt, eksyksissä itsessäni, itsestäni ja itseltäni. Ja onnellinen.
Huhtikuu 2003
Isoveli on ollut neljän, Isosisko melkein kahden, minä olen juuri täyttänyt 30.
Millaista elämä oli silloin?
Yritän tavoittaa jotain hetkeä, edes pientä muistonpoikasta.
Muistaakseni olen ollut koulutuksessa, lapset ovat olleet varmaan hoidossa. Koulutus alkoi kai vuodenvaihteessa, ja se kesti vajaan vuoden. Mitä teki HraH?
Ei mitään muistikuvaa.
Vanhoissa kuvissa näytämme itseiltämme: emme niin nuorilta ja silkoisilta kuin vielä noissa vuoden -99 kuvissa. Kolmikymmenvuotiskuvissamme näytämme sellaisilta kuin meidän kuuluu näyttää. Aikuisilta, mutta rypyttömiltä.
Näin äkkiä ajateltuna nuo taaperovuodet tuntuvat katoavan johonkin pohjattomaan huuhdeveteen: aamulla opiskelupaikalle, iltapäivällä kotiin, ruokaa, ulkoilua, nukkumaan.
Kevät 2003 näytti tältä
Kevät 2003 näytti tältä
 |
| kuva kuvasta; iltapalalla |
 |
| päiväkirjasta: Isosiskon sanavarastoa |
 |
| päiväkirjasta |
Maaliskuu 2009
Olen aloittanut bloggaamisen 2005: siitä eteenpäin perhe-elämän muistiinpalauttaminen on huomattavasti vaivattomampaa. Valokuviakin tuolta ajalta on, paljon - hämmentävästi tosin kameramme päivyri alkoi noihin aikoihin sekoilla, joten tunnistamattomista kuvista ei pysty varmuudella sanomaan, miltä vuodelta ne ovat.
Isoveli on melkein kymmenvuotias koululainen - kolmasluokkalainen, Isosisko ekalla, viisivuotias Pikkusisko on päiväkodissa. Elämämme on vakiintunut: me aikuiset olemme kumpainenkin työsuhteessa, minä olin jo verstaalla ja lisäksi tein ensimmäistä Työ2:ta sen loppusuoralla, hraH taisi vielä suhata parin eri toimipisteen välillä vielä, mutta oli jo asemansa vakiinnuttanut.
Isoveli on melkein kymmenvuotias koululainen - kolmasluokkalainen, Isosisko ekalla, viisivuotias Pikkusisko on päiväkodissa. Elämämme on vakiintunut: me aikuiset olemme kumpainenkin työsuhteessa, minä olin jo verstaalla ja lisäksi tein ensimmäistä Työ2:ta sen loppusuoralla, hraH taisi vielä suhata parin eri toimipisteen välillä vielä, mutta oli jo asemansa vakiinnuttanut.
Maaliskuussa elämäämme tuli mozzarella friikikson.
18.9.2009 tohina-arkea.
Muutamaa päivää aiemmin olimme saaneet uuden sohvan (voiko tämä nykyinen olla jo niin vanha?)
Olin kohta aloittamassa opintoja, joiden parissa viihdyin ja joista on ollut työelämässä kosolti hyötyä ja iloa. Iloa piisasi myös kaveripiirissä, varsinkin tutkintonimikkeestäni.
Elämä on ollut tämmöistä, päivästä toiseen.
 |
| tämä kuva saattaisi olla vuodelta 2009 Tytöt ovat ikuistaneet silloisia lempilelujaan. Vaaleanpunainen Pikkunalle on tärkein kaikista tärkeistä. |
 |
| hääpäivää on juhlistettu syksyllä 2009 legendaarisella kakkuräjähdyksellä. Kauhukolmikko haaveilee vuosi toisensa jälkeen tämän toisintamisesta. Jostain omituisesta syystä kakunkoristeet katoavat syys-lokakuussa. |
17.7.2010
Teimme keittiöremppaa, joka ei mennyt ihan putkeen. Ulkomaanserkut olivat kylässä. Tältä päivältä on olemassa iloisia kuvia, joissa serkukset tekevät yhdessä pizzaa uudessa keittiössämme.
 |
| Ihan tosi vanha keittiö |
**
Metka haaste!
Albumeista löysin paljon vanhoja ihania kuvia: miten pieniä nuo ovat joskus olleet - ja miten nuoria me itse.
Pitäiskö mun nyt haastaa joku?
P!
Elisa!
Vintti!
*
ps. päivän opetus: "Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää"
En jaksanut heti kaupasta tultua nostella ostoksia kaappiin.
Eivät kiivenneet myöskään itse ne. Kiltisti olivat odottaneet sitä hetkeä kun viattomasti keräsin itseni sohvanmutkasta ja löntystin keittiöön juomaan.
Metka haaste!
Albumeista löysin paljon vanhoja ihania kuvia: miten pieniä nuo ovat joskus olleet - ja miten nuoria me itse.
Pitäiskö mun nyt haastaa joku?
P!
Elisa!
Vintti!
*
ps. päivän opetus: "Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää"
En jaksanut heti kaupasta tultua nostella ostoksia kaappiin.
Eivät kiivenneet myöskään itse ne. Kiltisti olivat odottaneet sitä hetkeä kun viattomasti keräsin itseni sohvanmutkasta ja löntystin keittiöön juomaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)