ihan muuten vaan

olen vajoamaisillani talviväsymykseen ja -eksistentiaalituskaan. Poikkeuksellisen pitkään vallinnut hellittämätön hyväntuulisuuteni on muuttumaisillaan huokailuiksi ja alavireisyydeksi.
Ei ole kivaa ensinkään.
Milläköhän korjausliikkeellä saisin lisävirtaa?

Alle kaksi viikkoa, ja hraHakkarainen jättää minut sotaleskeksi (no, oikeastaan kertausharjoitusleskeksi, mutta kuitenkin). Kirotut isänmaanpuolustajat!
Kolmen viikon päästä ollaan jo adventtiajassa. Kirotut työkiireet, missä välissä paistan piparit!
Alle viikko, ja yhdelle illalle vähintään kolme erilaista menoa. Kirottua, miksi kaikki kiinnostava järjestetään aina keskiviikkoisin klo kuusi?

*
Kävin eilen Isoveljen kanssa keskustelun.
Poikanen halusi tietää, paljonko ansaitsen.
Kerroin, että palkkani on aika pieni, koska teen osa-aikatyötä. Että voisin helpo(hko)sti ansaita tuplasti, melkein triplastikin tämän, ja sanoin että silti mieluummin olen kotona lasten kanssa, komentelemassa ja leipomassa sämpylöitä.
"Sun sämpylät on kyllä hyviä, ja kivaa kun olet kotona" totesi poika.
Ja ilmoitti sen jälkeen että kasvattaa kohta samanlaisen parran kuin Esko Valtaojalla on. Minä huomautin, että partaheikeille ei meidän pöydässä tarjoilla. Johon poika, että kyllä tarjoillaan, koska muuten tulee sakot lasten heitteillejätöstä, ja menevät nekin vähät rahat, joita olen ansainnut. Minä totesin, että taitavat ne rahat muuten mennä partahöyliin.
*

En taida jaksaa tätä päivää.
Haluaisin mennä kotiin peiton alle itkemään. Ihan muuten vaan.

1 kommentti:

  1. Mä inhoan marraskuuta ja oikeastaan joulukuutakin PALJON. Tästä se alkaa taas se mittaus, että kuinka väsyneeksi voi itsensä tuntea. Toivottavasti aurinko edes pilkahtaisi välillä tuomaan lisää virtaa. Ennen kaikkea mua ahdistaa olla töissä, koska istun keskellä avokonttoria ja lähimpään ikkunaan ulos (ei sisäpihalle) on ainakin maili. Se vähäinenkin valon pilkahdus jää bongaamatta. Oikeasti mulla voi mennä päiväkausia näkemättä kertaakaan päivänvaloa :(

    t: rva Kepponen, joka alkaa virittelemään kirkasvalolamppuaan

    VastaaPoista