niin tavallisia päiviä.
On suhmuisen harmaata. Keittiön työtasot pursuilevat, eteinen tursuilee, lapset mursuilevat, laukkaan kotoa töihin, töistä työkakkoseen, sieltä kotiin, lasten harrastuksiin ja taas kotiin.
Öisin kuuntelen seitsemää veljestä, aina vain. Olen edelleenkin siinä käsityksessä että niitä veljeksiä on kolme ja puoli.
Istuin eilen seinän takana kuuntelemassa Pikkusiskon viulutuntia.
Itkin ihan pikkuisen kun Pikkusisko ja minun oma pikkusiskoni soittivat yhteistuumin En etsi valtaa loistoa.
Pikkusiskon vaatimaton orkesteristemma alkoi elää kun melodia tuli mukaan pehmeänä, lämpimänä, kuluneena.
Siskon viulussa on niin kaunis ääni.
Ja se on joululauluista kaunein. Se on niin kuin vanha kiiltokuva: reunoista rispaantunut, mutta tuttu. Vähän hilettä pinnassa, sellainen arvokas, jota ei voi vaihtaa mihinkään toiseen.
*
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti